Sukukansojen ystävät ry:n vuosikokouskutsu 2023

Hyvä Sukukansojen ystävät ry:n jäsen

Tervetuloa Sukukansojen ystävät ry:n sääntömääräiseen vuosikokoukseen!

Muistuttelemme, että ennen vuosikokousta on tärkeää muistaa maksaa jäsenmaksu, sillä sitä edellytetään kokouksen osallistuvilta. Jäsenmaksun summa on 10 €, ja se maksetaan yhdistyksen tilille. Summan on oltava järjestön tilillä kokousta edeltävänä päivänä. Ainaisjäsenmaksu on 100 €, millä välttää kätevästi jäsenmaksun muistamisen!

Jäsenmaksun voi maksaa seuraavin tiedoin:

Sukukansojen ystävät ry

FI03 4055 1020 1746 23

Muista mainita viestikentässä postiosoitteesi, jotta veloitukseton Alkukoti-jäsenlehtemme löytää perille! Alkukoti on parhaillaan taitossa, ja kolahtaa jäsenten postiluukkuun jo kevään aikana. Lehti lähetetään postitse tämän ja viime vuoden jäsenille, sillä lehteä mainostettiin jo viime vuonna. Rohkaisemme myös tämän vuoden jäsenmaksun maksamiseen, jotta saat lehden jatkossakin!

Aika: Lauantai 1.4.2023 kello 14.00–16.00

Paikka: M. A. Castrénin seura (Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2, 00130 Helsinki)

Saapumisohjeet: Soita ovisummerin numeroa 7A2, neljäs kerros.

Yhteyshenkilö: Niko Partanen, puh. 040 506 8571

Vuosikokous järjestetään hybridimuotoisena, eli paikan päälle Helsinkiin ei ole välttämätöntä saapua. Ilmoittautua voi tällä lomakkeella:

https://forms.gle/dLAyFwkWpizGEwGv5

Etäosallistujat saavat sähköpostitse osallistumislinkin ennen kokousta. Myös tarjoilut varataan ilmoittautumisten mukaisesti. Toivomme ilmoittautumisia torstaihin 30.3. mennessä.

Toivotamme erittäin lämpimästi tervetulleiksi niin vanhat kuin uudet toimijat! On syytä painottaa, että hallitukseen pyrkimiseksi sukukansa-asiantuntemusta tai kokemusta hallitustyöskentelystä ei vaadita. Kyky yhteistyöhön ja kiinnostus sukukansoja kohtaan riittää. Alla on kokouksen esityslista.

Vuosikokouksen 1.4.2023 esityslista

1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, kahden pöytäkirjantarkastajan
ja tarvittaessa kahden ääntenlaskijan valinta
3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
4. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
5. Kauden 2022 tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon sekä
toimintakertomuksen hyväksyminen
6. Tilinpäätöksen vahvistaminen

7. Vastuuvapauden myöntäminen
hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
8. Toimintasuunnitelman, tulo- ja menoarvion sekä jäsen- ja
liittymismaksun suuruuden vahvistaminen seuraavalle kalenterivuodelle
9. Hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja muiden jäsenten valinta
10. Tilintarkastajan ja varatilintarkastajan valinta
11. Muiden esille tulevien asioiden käsitteleminen
12. Kokouksen päätös

Tervetuloa paikalle!

Terveisin
Niko Partanen, puheenjohtaja 
Sukukansojen ystävät ry:n hallitus

Sähköposti: sukukansojenystavatry@gmail.com
Verkkosivut: http://www.sukukansojenystavat.fi/
Facebook: https://www.facebook.com/sukukansojenystavat/

Instagram: @sukukansojenystavat

Suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupungin avajaiset Kuhmossa

 

Perjantai 24. helmikuuta 2023 oli erikoinen päivä: Vuosikymmenen odottelun jälkeen saimme vihdoin suomalais-ugrilaisenkulttuuri pääkaupungin Suomeen, kun asiantuntijaraati valitsi arvonimen saajaksi Kuhmon. Olikin jo aika saada kulttuuripääkaupunki toiseksi suurimman suomalais-ugrilaisen kansan kotimaahan. Samana päivänä vietettiin myös Viron 105. itsenäisyyspäivää ja ruotsinsuomalaisten päivää. Tuolla päivämäärällä myös kaatui Suomen saamelaiskäräjälaki, minkä lisäksi Venäjä oli jatkanut raakalaismaista ja raukkamaista hyökkäystään Ukrainaan kokonaisen vuoden ajan.

Kulttuuripääkaupungin avajaistilaisuus alkoi puolilta päivin Tuupalan koululla. Koska Kuhmo on pohjoinen paikkakunta, kulttuuripääkaupungin avajaisissakin tuotiin tätä näkökulmaa esiin järjestämällä aluksi ulkoilmatilaisuus. Paikalla esiintyi norjansaamelainen Torgeir Vassvik. Ohjelmassa oli myös lumiveistoskatselmus, Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määtän puhe koululaisille sekä leikkimielinen hiihtokilpailu, jossa voittivat kaikki kansat! Lyhyellä hiihtoladulla sivakoitiin eri kansallisuuksia edustaneissa joukkueissa viestihiihto. Mikä ilahduttavinta, moni kilvoittelija edusti kansaansa kansallispukuun sonnustautuneena. Päiväohjelman jälkeen viikonloppu jatkui kieliseminaarilla, jossa ensimmäisenä päivänä kuultiin hantilaisen Vitalij  Szigiljetovin avainluento itähanteista Hanti-Mansiassa Venäjällä.  Marina Romanova antoi katsauksen udmurtin kielen tilanteeseen Marin tasavallassa Venäjällä, ja Rein Järvelill esitelmöi seton kielestä. Heidän jälkeensä puhui Rune Bjerkli kveenin kielen tilanteesta.

Ehtoolla avajaispidot saivat jatkoa Kuhmo-talossa. Kulttuuripääkaupunkiohjelman pääsihteeri, virolainen Olver Loode, luovutti Kuhmolle suomalais-ugrilaisen juhlavuoden symbolin, Tsirk-linnun. Kainuun maakuntajohtaja Pentti Malinen piti kiitospuheen. Onnitteluita satoi myös edelliseltä pääkaupungilta, udmurttien Bayterekista sekä Kuhmon ystävyyskaupungilta Oroszlánysta Unkarista. Myös Viron, hantien ja Unkarin delegaatiot esittivät onnittelusanansa.

Tsirk-lintu odottaa juhlatilaisuuden alkamista.

Oheisessa kuvassa Kuhmo-talon sali näyttää hieman tyhjältä, mutta suoraan voi sanoa, että kuva valehtelee. Paikalla oli järjestäjän arvion mukaan kolmatta sataa henkeä, jopa 250. Tämä on huomattava määrä huomioon ottaen suomalais-ugrilaisten asioiden vähäisen näkyvyyden tiedotusvälineissä. Merkittävistä tiedotusvälineistä Suomessa Kuhmon tapahtumista olivat uutisoineet ennakkoon vain paikallislehdet ja – onneksi – Yleisradiokin. Erittäin tärkeää on kuitenkin huomata, että valtaosa vieraista oli tavallisia kuhmolaisia. Varsinaisia sukukansa-aktivisteja ja kielitieteilijöitä paikalla oli enintään nelisenkymmentä.

Saamelaismuusikko Torgeir Vassvik esiintyi toistamiseen, minkä lisäksi kuulimme kansanmusiikkia Mulgimaalta Virosta. Ohjelmassa oli myös kuhmolaista kulttuuria, musiikkia ja tanssia. Kuhmon Musiikkiopiston Taika-ryhmä esitti Luonto meissä -tanssin, jota säesti Johannes Ruotsalainen tekemällään sävellyksellä Laulu Kuhmolle. Esityksessä oli hieno etnofuturistinen tuntu, sillä Ruotsalainen ja hänen sellistinsä esittivät kamarimusiikkiaan karvalakit päässä, sellisti Pietari Willey vieläpä kumisaappaissa!

Udmurttivieraita Virosta sekä Unkarista

Iltajuhlan yhteydessä Kuhmo-talon aulassa oli myös sukukansoja koskevia näyttelyitä unkarilaisilta ja hanteilta. Lisäksi näytteilleasettajana oli Viron Mulgimaa, jossa kulttuuripääkaupunki oli vuonna 2021. Tuolloin arvonimen sai Abja-Paluoja. Mulgimaan edustajat tuntuivatkin ilahtuvan, kun heidän pöytänsä tienoilla kävi kuhina ja tavalliset kuhmolaiset kävivät heidän pöytänsä ääressä keskustelemassa viroksi! Erityisen juhlavaa oli nähdä, että monet kansat olivat pukeutuneet juhla-asuista koreimpaan, eli kansallispukuun. Niitä nähtiin ainakin unkarilaisilla Romanian Transilvaniasta, hanteilla ja udmurteilla. Viron delegaatiossa pukuja oli Setomaalta, Mulgimaalta ja muualta Virosta. Itse kannoin keskisuomalaisena kuitenkin eteläpohjalaisia juuriani kunnioittaen Etelä-Pohjanmaan kansallispukua, mikä herätti ilokseni kiinnostusta eritoten Viron delegaatiossa, unkarilaisissa ja kuhmolaisissakin. Tämän jälkeen ilta jatkui seminaarilaisten kesken Kalevala-hotellissa illallisen ja seurustelun merkeissä.

 

Hantilainen Vitalij  Szigiljetov hantipuvussa

Viron delegaatiota Kuhmo-salin aulassa

Seuraava aamu valkeni mielenkiintoiseen seminaariin. Tilaisuuden avasi professori Annika Pasanen avainpuheellaan saamen kielten elvytyksestä suomalais-ugrilaisesta näkökulmasta. Mainittakoon vielä, että Pasanen on entinen MAFUN-aktiivi. Hän nimesi aikoinaan myös Alkukoti-lehden, kun hän kirjoitti sanan Alkukoti Volgan rantahiekkaan vuosituhannen taitteessa! Pasasen puheenvuoron jälkeen professori Miklós Kontra loi katsauksen unkarin kielen asemaan Unkarissa ja sen naapurimaissa, joissa englanti ja muut kielet syrjäyttävät unkaria.

Professori Pasanen äänessä

 

Kontran jälkeen puheenvuoron sai vienankarjalainen Olga Karlova, joka työskentelee Itä-Suomen yliopistossa. Hän käsitteli karjalan kielen elvytystä Suomessa. Ilahduttavaa oli, että Karlova piti esitelmänsä vienankarjalaksi. Tapahtumassa olikin aimo annos monikielisyyttä, minkä lisäksi reseptiivistä monikielisyyttä harjoitettiin seminaarissa ja epämuodollisissa tilanteissa paljon. Paikalla olleet kveeninkieliset, meänkieliset, suomalaiset ja virolaiset seurasivat Karlovan esitelmää ongelmitta. Samoin seurasivat muut meänkielisiä, kveeninkielisiä ja suomenkielisiä esitelmiä. Epämuodollisissa tilanteissa paikalla olijat puhuivat myös viroa ja suomea siten, että puhujat käyttivät omaa äidinkieltään tai oppimaansa suomea tai viroa, ja viestintä sujui ongelmitta. Tällaista monikielisyyttä on syytä pyrkiä harjoittamaan jatkossakin kaikissa sukukansayhteyksissä. Hyväksyvässä ilmapiirissä emme tarvitse englantia kuin vähäisenä paikkausaineena! Toki kaukaisempien sukukielten ja muiden kielten puhujia varten seminaarissa oli simultaanitulkkaus, joka hoiti työnsä tyylikkäästi ja vuolaat kiitokset ansaiten.

Simultaanitulkkaus käynnissä Esa-Jussi Salmisen esitelmän aikana

Olga Karlova Itä-Suomen yliopistosta

Karlovan jälkeen oli Sukukansojen ystävien vuoro. Ensimmäisenä esitelmöi varapuheenjohtaja-väitöskirjatutkija Aleksi Palokangas. Hän esitteli alkuun yhdistyksen tiiviisti ja puhui näkymättömästä suomalais-ugrilaisuudesta Suomessa keskittyen neljään suurimpaan sukukansaan maassamme: saamelaisiin ja karjalaisiin sekä tässä yhteydessä ennen muuta virolaisiin ja inkeriläisiin, eli uusiin vähemmistöihimme. Hän toi esille, että näistä kansoista puhutaan harvoin sukukansoina ja lisäksi karjalaiset, virolaiset ja inkeriläiset jäävät usein julkisessa keskustelussa huomiotta, vaikka heitä on Suomessa paljon. Lisäksi Palokangas käsitteli sitä, miten suomenvenäläiset käsitetään Suomessa monasti yhtäläisenä ryhmänä, vaikka todellisuudessa noin puolet heistä on inkeriläisiä ja muita sukukansoja. Myös Ukrainan suomalais-ugrilainen ulottuvuus tuli mainituksi. Palokangas pohdiskeli myös suurta kohtaamisongelmaa, joka meillä on Suomessa. Suomalaiset tekevät arjessaan paljon suomalais-ugrilaisuuteen suoraan liittyviä asioita ja harjoittavat laajalti etnofuturismia, mutta he eivät tunne käsitettä, eivätkä muutenkaan hahmota arkensa ja kulttuurinsa samankaltaisuuksia sukukansojen kanssa. Tätä pitäisi sukukansatoiminnassa ehdottomasti hyödyntää viljalti!

 

Varapuheenjohtaja Palokangas kysyi, miksi suomalaiset eivät tunne etnofuturismia, vaikka harjoittavat sitä. Kuva: Katri Kovasiipi, Karjalan Heimo

Sen jälkeen vuorossa oli yhdistyksemme hallituksen jäsen Kaisla Kaheinen, joka keskittyi esitelmässään puhumaan yleisellä tasolla oman väitöskirjansa tutkimusaiheesta, eli nganasanin kielestä. Kaheinen kertoi mielenkiintoisella tavalla esimerkiksi siitä, miten kielitieteenhistoriankin avulla voidaan päästä käsiksi kansanperinteen myyttien syntyyn. Hän kertasi jännittävää tarinaa siitä, miten nganasanien perinteessä jokitörmiltä törröttävät mammutinluut kertovat tarinaa muinaisesta valasjumalattaresta.

Hallituksemme jäsen Kaisla Kaheinen nganasanin kimpussa

 

Kaheisen jälkeen jäimme odottelemaan kolmatta yhdistyksemme edustajan esitelmää. Sitten ääneen pääsi mielenkiintoisesti meänkielen tilannetta valottanut Birger Winsa. Hänen jälkeensä vuoro siirtyikin luontevasti Bjørnar Seppolalle, joka käsitteli pohjoisen Norjan Ruijassa puhuttavan kveenin kieltä. 

Birger Winsa pani koko persoonansa likoon esitelmänsä aikana.

 

Tässä vaiheessa oli päivän toisen avainluennon vuoro, jonka piti dosentti Janne Saarikivi. Hän kertoi uralilaisten kielten tilanteeseen tällä hetkellä vaikuttavista tekijöistä, vuoden 2021 Venäjän väestönlaskennasta sukukansojen näkökulmasta sekä kuolleiden kielten herättämisestä henkiin. Esimerkeiksi hän nosti liivin kielen ja keminsaamen. 

Dosentti Saarikivi painavalla asialla

 

Oulun yliopiston saamentutkimuksen Giellagas-instituutista paikalla oli kolme henkeä. Väitöskirjatutkija Miika Lehtinen kertoi koltansaamen tilanteesta ja Marko Jouste Saamelaisen kulttuuriarkiston kieliaineistoista. Jukka Mettovaara oli heidän tapaansa paikalla tutkijan ominaisuudessa, mutta hän on myös Sukukansojen ystävien jäsen ja Oulun Tuglas-seuran aktiivi. Mettovaaran puheenaiheena oli inarinsaamen kieli.

Miika Lehtinen kertasi myös kolttasaamelaisten historiaa.

Vepsän kielen tilasta kertoivat asiantuntevasti tutkija emerita Nina Zaitseva ja Juminkeon johtaja Olga Zaitseva. Esitelmää oli ollut valmistelemassa myös Vepsän kulttuuriyhdistyksen johtaja Larisa Smolina. Nina Zaitseva päätti sen ikimuistoisin sanoin: "Jos joskus syntyy Vepsän valtio, niin meidän kieli jo valmis on!". Heidän jälkeensä puhui Sukukansojen ystävien Alkukoti-jäsenlehden päätoimittaja Esa-Jussi Salminen, joka kertoi muun muassa keskisen Venäjän alueen suomalais-ugrilaisesta kirjallisuudesta sekä suomeksi kääntämistään udmurttinovelleista.

Nina ja Olga Zaitseva. Nina Zaitsevaa ei suotta voisi kutsua vepsän kielen agricolaksi.

 

Alkukodin päätoimittaja Esa-Jussi Salminen

Illalla siirryimme Juminkeko-kulttuurikeskukseen. Se on Juminkeko-säätiön ylläpitämä kansallinen ja kansainvälistä kulttuurivaihtoa harjoittava Kalevala-keskus, joka vaalii ja tekee tunnetuksi Kalevalaan liittyvää kulttuuriperinnettä. Keskuksessa Olga Zaitseva kertoi keskuksen toiminnasta, ja katsoimme myös karelianismia käsittelevän dokumenttielokuvan. Elokuva käsitteli muun muassa Akseli Gallen-Kallelan, Louis Sparren ja heidän paikallisten oppaittensa matkoja ja suhteita. Seminaarin unkarilaiset vieraat olivat tuoneet paikalle laadukkaita viinejä, joita nautimme pienen purtavan kera suomalais-ugrilaisia kuulumisia vaihtaen.

 

Olga Zaitseva toivotti vieraat tervetulleeksi Juminkekoon.

Kalevalasta riitti keskusteltavaa.

 Maailman kattavin kokoelma eri käännöksiä Kalevalasta:

Meänkielinenkin käännös

...ja sama livvinkarjalaksi

Artefakti ansaitulla paikallaan

Kalevalan laulumaita ja Elias Lönnrotin reittejä, jotka monet alkoivat Kuhmosta.

Juminkeossa pöytä notkui antimista.

 

Sukukansojen ystävien hallituksen jäsenet Marija Launonena hantilaispuvussa ja Aleksi Palokangas Etelä-Pohjanmaan puvussa Jumikeon juhlatunnelmissa. Kuva: Esa-Jussi Salminen

 

Sunnuntaiaamuna Kainuu heräsi kireään pakkaseen ja mitä kirkkaimpaan päivänpaisteeseen. Onnekseni yhytin vielä ennen seminaarin jatkumista virolaiset ystävät, juuri lähdön hetkellä.  Toivottelimme toisillemme pikaista jälleennäkemistä.  Seminaarissa inkeriläinen Taisto Raudalainen piti avainluennon etäyhteyksin Virosta. Hän ei päässyt paikalle Kuhmoon, sillä hän oli Viron presidentin linnassa juhlavastaanotolla Viron itsenäisyyspäivänä. Raudalainen kertoi kattavasti ja mielenkiintoisesti inkeroisen ja vatjan kielten tilanteesta Inkerissä ja jäi monien iloksi vielä paikalle loppukeskusteluunkin.

 

Vitalij  Szigiljetov ja Marina Romanova muistivat seminaarin lopuksi lahjalla Pekka Huttu-Hiltusta Runonlaulu-akatemiasta. Huttu-Hiltunen otti jokaisen vieraan vastaan todella ystävällisesti.

 

Loppukeskustelussa kokosimme seminaarin annin yhteen. Lopuksi lounastimme porukalla hotellissa, jonka jälkeen heitimme toisillemme hyvästit ennen kuin vesilinnun kansa lehahti taas lentoon, kukin omille teilleen. Onneksi kohtaamme jälleen.

Aleksi Palokangas, teksti ja kuvat

Varapuheenjohtaja

Sukukansojen ystävät

Kansallismuseossa sanottiin jäähyväiset tundralle

Sukukansojen ystävät ry:n hallituksen jäseniä oli paikalla, kun 15. helmikuuta Kansallismuseon salissa esiteltiin kirja Jäähyväiset tundralle. Se on Kirsikka Moringin, Anastasia Lapsuin, Pekka Lehmuskallion ja Markku Lehmuskallion yhteistyön tulos.

Tässä muutama sana itse tilaisuudesta: Itse teoksesta kirjoitan muualla. Venäjän alueen sukukansoja koskevien teosten julkaisutilaisuudet ovat aina harvinaista herkkua, varsinkin näinä hirvittävinä aikoina. Viime viikon keskiviikon tilaisuus oli onnistunut kokonaisuus.

Sukukansojen ystävät ry:n hallituksen jäseniä julkistamistilaisuudessa: (vasemmalta) Kaisla Kaheinen, Esa-Jussi Salminen ja Marija Launonena

Alussa esiintyivät kustantajan eli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran SKS:n edustajat, kansallismuseon intendentti Anna-Mari Immonen sekä kirjan tekijät. Anastasia Lapsui esitti jänniä ja tunnelmallisia lauluja. Markku Lehmuskallio kertoi tiivistetysti urastaan Venäjän alkuperäiskansojen kuvaajana aina Neuvostoliiton loppuajoista alkaen. Tilaisuudessa nähtiin myös videopätkä shamaanin unesta. Oli hyvä ratkaisu järjestäjiltä, että ihmisiä ei kyllästetty nenetseillä ja tundralla, vaan herätettiin kiinnostus aihetta kohtaan, mikäli joku täydessä salissa ei vielä ollut asioista kuullut.

Tämän jälkeen oli vuorossa keskustelu, johon ottivat osaa fennougristi Janne Saarikivi, pitkän uran diplomaattina ja toimitusjohtajana tehnyt René Nyberg ja näyttelijä Ville Haapasalo. Aluksi ihmettelin tykönäni, miksi mukana ovat henkilöt, jotka eivät ole erityisemmin perehtyneitä pohjoisten sukukansojen asioihin. Kirsikka Moringin ohjaileman keskustelun juju valkeni vähitellen keskustelun edetessä. Kaikilla kolmella oli kuin olikin kovin mielenkiintoinen ja laaja näkökulma siihen, mitä nyt tapahtuu tundran pienille kansoille ja suhteillemme niihin. Tähän haikeaan tilanteeseen viittaa julkaistun teoksen nimikin. Saarikivi valaisi ongelmaa kielitieteen, Nyberg diplomatian ja Haapasalo taiteen kannalta. Nimekkäät osallistujat olivat omiaan houkuttelemaan väkeä yleistajuisen sukukansatiedon partaalle.

Tekijöiden nimikirjoitukset olivat kysyttyjä. Kirsikka Moring sai signeerata melkoisen tovin ostajien kappaleita.

Keskustelijoiden käsitykset sotatilanteen loppumisesta ja Venäjän tulevaisuudesta vaihtelivat suuresti. Erityisesti huomiotani kiinnitti Haapasalon toteamus, että suurin osa hänen näyttelijätovereistaan Venäjällä on lähtenyt maasta pois kiristyneen poliittisen tilanteen vuoksi. Jäin miettimään, miksi suuresta määrästä tuntemiani suomalais-ugrilaisia Keski-Venäjällä ei ole juuri kukaan poistunut maasta.

Teosta Jäähyväiset tundralle – Siperian nenetsien matkassa (SKS Kirjat 2023) on vielä myynnissä Kansallismuseon museokaupassa.

Esa-Jussi Salminen
Hallituksen jäsen, Alkukoti-jäsenlehden päätoimittaja
Sukukansojen ystävät

Alkukoti alkaa ilmestyä jälleen!

Sukukansojen ystävät ry alkaa julkaista uudelleen Alkukotia, ainoaa suomenkielistä kaikkiin suomalais-ugrilaisiin kansoihin keskittyvää aikakausilehteä.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan sukukansavaliokunta toimi vuosina 1995–2018. Se oli valiokuntien joukossa poikkeuksellisen aktiivinen ja kansainvälinen. Vuonna 2000 valiokunnan aktiivit alkoivat julkaista Suomessa ennennäkemätöntä lehteä Alkukotia, joka keskittyi sukukansoja popularisoivaan tiedonvälitykseen. Lehti ilmestyi 1–2 kertaa vuodessa, viimeisinä vuosina harvemmin. Kaikkiaan ilmestyi 14 numeroa. Viimeinen numero ilmestyi vuonna 2016 ja HYYn lakkautettua sukukansavaliokunnan, Alkukotiakaan ei voida enää julkaista sen suojissa. 

Alkukoti alkaa siis ilmestyä numerosta 15 alkaen Sukukansojen ystävät ry:n lehtenä. Lehdelle on tässäkin tilanteessa tarvetta, ehkä enemmän kuin koskaan. Jo sukukansavaliokunnan julkaisemana se sai sekä fennougristien että suuremman yleisön taholta myönteistä huomiota. Nyt tarkoituksemme on tehdä uudistuvaa Alkukotia, saada aikaan maailman paras yleistajuinen suomalais-ugrilaisaiheinen aikakausijulkaisu. Sukukansojen ystävät ry valitsee lehden vastaavat toimittajat pääasiassa oman hallituksensa ja jäsenistönsä keskuudesta, mutta myös muista sukukansatoimijoista. Tarkoituksena on tuoda esille vähemmän tunnettuja suomalais-ugrilaisia aihepiirejä ja niiden tutkijoiden ja toimijoiden työtä. 

Alkukotia julkaistaan 1–2 numeroa vuosittain sopivan kokoisina painoksina. Yleisenä periaatteena on sukukansojen ajankohtaisten asioiden analyysi, tutkiva journalismi. Tämän lisäksi kussakin lehdessä on jokin erityisteema, kuten kirjallisuus, politiikka, arkeologia, luonto, ympäristökysymykset tai vaikka ruokakulttuuri. Sukukansojen ystävät ry:n jäsenet saavat lehden kotiin postitettuna.

Artikkelien toimittamisessa pidetään johtavana ajatuksena lopputuloksen laatua ja sopivuutta kokonaisuuteen. Tämä tarkoittaa, että artikkeleja tuotetaan tapauskohtaisesti eri tavoin: toimituskunta voi kirjoittaa ne alusta asti itse, pyytää ulkopuolisilta kirjoittajilta tai kääntää muilla kielillä kirjoitettuja tekstejä suomeksi. 

Numeron 15 suunnitellaan ilmestyvän talvella 2022–23. Lehteen on tulossa pienten suomalais-ugrilaisten kansojen ajankohtaisia ja ikuisia aiheita sekä Siperiasta että Itämeren piiristä. Lisäksi tarkastelemme sitä, miten järkyttävällä tavalla Ukrainan sota ja sen seuraukset ovat vaikuttaneet sukukansayhteistyöhön ja sukukansojen tilanteeseen. Yhä suurempi osa kielisukulaisistamme ei näe tulevaisuutta Venäjän osana enää lainkaan mahdolliseksi. Sota on ajanut myös heitä poliittisiksi pakolaisiksi. 

Lehti ilmestyy toistaiseksi lähinnä harrastustoimintana. Jos koet Alkukodin asian tärkeäksi, olet tervetullut miettimään kanssamme sukukansoja koskevan tiedonvälityksen kehittämistä. Seuraavaan numeroon tarjottavat kirjoitukset on lähetettävä päätoimittajalle 31.10. mennessä.

Esa-Jussi Salminen, Alkukodin päätoimittaja & Sukukansojen ystävien hallituksen jäsen
ejsalminen@gmail.com

Karjalaista karaokea Helsingissä

 Sukukansojen ystävät ry järjesti viime perjantaina 13.8. yhteislähdön karjalankieliseen karaokeen, joka oli osa Outside Art Festival -tapahtumaa. Järjestöstä oli yhteensä viisi osallistujaa, ja Kansalaistorilla penkit olivatkin täynnä karaokekansaa. Laulut ovat myös kaikkien saavutettavissa internetissä osoitteessa https://www.pajot.fi/karaoke. Kappaleet on julkaistu vuonna 2021 Parempi Pajot -hankkeessa. 

Ennen karaokea katsoimme Veneh-elokuvan. Elokuvan aiheena olivat morsiamen kotona vietetty osa hääjuhlista itkuineen. Se kertoi siis siirtymästä ja kotoa lähtemisestä. Elokuva on katsottavissa verkossa Vimeo-kanavalla. Suosittelemme sitä lämpimästi, sillä elokuva oli kaunis ja hienosti toteutettu. Se toimi hyvänä pohjustuksena sitä seuranneelle laululle.

Oli erittäin mukava päästä laulamaan karjalaksi hyvässä säässä ja hyvässä seurassa. Lauluvalikoima oli ilahduttavan laaja ja sisälsi karjalaisia lauluja sekä karjalannoksia suomalaisista klassikoista. Myös eri karjalan murteet olivat hyvin edustettuina valikoimassa.

Sampsa Holopainen lavalla

Tapahtumassa kerrottiin, että laulut ovat myös saatavilla sellaisissa karaokeravintoloissa, joissa käytetään Feelment-järjestelmää. Tämä on hyvä tieto, joka jokaisen kannattaa laittaa korvan taa. Vastaavaa konseptia on epäilemättä hyvä jatkaa muulloinkin, sillä nytkin lauluvuorosta kiinnostuneita olisi varmasti riittänyt.

Tapahtuman jälkeen olisi hyvin voinut olla jotain vapaamuotoisempaa ohjelmaa. Nyt lähdimme kaikki omissa seurueissamme jatkamaan kuka minnekin. Hyvää kokemusta rikkaampina, mistä kiitos tapahtuman järjestäjille. Toivottavasti tällaista on luvassa lisää tulevaisuudessakin.