Vierailuja:

perjantai 14. tammikuuta 2022

Tämän etymologian tahtoisin kuulla

Sukukansojen ystävät ry ja lauluyhtye Kärhämä järjestävät Tieteiden yönä torstaina 20. tammikuuta 2022 tapahtuman Tämän etymologian tahtoisin kuulla, jossa on vapaamuotoisessa ja rennossa tunnelmassa mahdollista kysyä uriensa eri vaiheissa olevilta etymologian asiantuntijoilta tietoja sanojen alkuperästä. Tapahtuma on suomenkielinen, ja vastaamassa on erityisesti suomalais-ugrilaisten kielten asiantuntijoita. Tavoitteena on rohkaista keskustelua etymologiasta ja etymologisesta tutkimuksesta osallistamalla striimin seuraajia: Minkä etymologian sinä tahtoisit kuulla? Voit lähettää etymologiakysymyksen ennakkoon sähköpostiosoitteeseen sukukansojenystavatry@gmail.com, kommenttina tähän blogikirjoitukseen tai esimerkiksi viestinä järjestön Facebook-sivulle. Otamme myös ehdotuksia vastaan tapahtuman chatin kautta. Striimin linkin löytää Tieteiden yön tapahtumasivulta!

Tapahtuman etymologisina asiantuntijoina ovat kielentutkija Janne Saarikivi sekä väitöskirjatutkijat Kaisla Kaheinen ja Juho Pystynen. Paikalla on myös kielentutkija Lotta Jalava, joka tunnetaan muun muassa viime vuonna ilmestyneestä tunnetusta tietokirjasta Sana sanasta. Myös Janne Saarikivi oli hiljattain toimittamassa ansiokasta Turhan tiedon kirjaa, johon sisältyi uutta etymologista tietoa, muun muassa sanan hymy alkuperästä. Monia sukukansa-asioita harrastavaa varmasti jo ajatus etymologisen tiedon turhuudesta hymyilyttää, mutta tässä tieteellistä tietoa ja sen ansioita jatkuvasti kiistävässä nykymaailmassa joku voi epäilemättä ajatella näin. Yksittäisten etymologioiden lomassa keskustellaankin laajemmin etymologisen tiedon ja tutkimuksen merkityksestä. 

Tapahtuman toinen järjestäjä on lauluyhtye Kärhämä. Kärhämän tuotantoon voi tutustua esimerkiksi alla olevan videon kautta, jossa lauletaan sanasta jankata.

Alkuperäiseen paikan päällä järjestettävään tapahtumaan olisi kuulunut keskustelua aiheiltaan eri osiin jakavia etymologisia lauluesityksiä, mutta nyt suunnitelmaa on sovellettu niin, että tapahtuma sopii paremmin suoraan verkkolähetykseen. Keskusteluun otetaankin etymologinen ja sanoista kertova laulu laajemmin, erityisesti tieteen popularisoinnin menetelmänä. Aiheina tähän liittyvät sanojen alkuperätieto lauletun kansanmusiikin sisältönä sekä kollektiivinen historiatieto ja laulettu suullinen perinne sen välittäjänä. Onko jokin sana tai sanan alkuperä, joka mielestäsi tarvitsisi laulun? Osallistujien viestit otetaan osaksi keskustelua, joten tervetuloa kommentoimaan!

Juuri ennen tapahtumaa on toinen temaattisesi hyvin läheinen Tieteiden yön ohjelma: Outi Táncsosin esitelmä Monikielistyvät suomalais-ugrilaiset. Näin pystyy rakentamaan itselleen erittäin sukukansapainotteisen Tieteiden yön, vaikka ehdottomasti koko ohjelma on syytä katsoa tarkasti läpi!

Kärhämä osallistuminen tapahtumaan on osa Koneen säätiön tukemaa hanketta Laulujen lähteet, sanojen synnyt. Myös Sukukansojen ystävät ry on saanut tukea Tieteellisten seurain valtuuskunnalta tapahtuman järjestämiseen. Kiitämme luottamuksesta!

perjantai 3. joulukuuta 2021

Sukukansojen ystävät ry pitää Memorialin lakkauttamista uhkana sukukansoille

Memorial on vuonna 1989 perustettu Venäjän tärkein ihmisoikeusjärjestö. Sen tarkoituksena on tuoda oikeutta Neuvostoliiton valtiollisen terrorin uhreille. Memorial on tutkinut Stalinin 1930-luvun vainojen uhrien kohtaloita. Vainoissa kuoli vähintään miljoona ihmistä. Vainot yksityiskohtineen olivat tarkoin varjeltuja salaisuuksia aina 1980-luvulle perestroikan aikoihin asti. Järjestö on saanut selville monia tietoja muun muassa sukukansojemme älymystön edustajien vaiheista vainoissa. Memorial on esimerkiksi selvittänyt vainoissa tapettujen kuolinaikoja ja -paikkoja. 

Esimerkiksi Marinmaalla tunnettu marilainen historioitsija Ksenofont Sanukov tutki joukkohautoja, joihin vainojen paikallisia uhreja oli haudattu. Hän oli Memorialin Marinmaan osaston pitkäaikainen johtaja. Pelkästään Marinmaalla on tämän toiminnan tuloksena tunnistettu vainojen uhreja noin 10 000. Karjalassa Juri Dmitrijevin johtama Memorialin retkikunta löysi salassa pidetyn Sandarmohin hautapaikan vuonna 1997. 1930-luvulla paikalla kohtasivat loppunsa monet sukukansojen edustajat, jotka oli lähetetty Karjalaan leireille. Karjalassa on tapettu muun muassa inkeriläisiä, karjalaisia ja udmurtteja. 

Dmitrijev pidätettiin tekaistujen syytteiden perusteella vuonna 2016. Venäjä on alkanut suhtautua tällä vuosisadalla yhä kielteisemmin historian ikävien totuuksien tutkimiseen. Memorial aiottiin lopettaa jo vuonna 2014. Uudet lait niin sanotuista ulkomaalaisista agenteista vaativat muun muassa Memorialia itse ilmoittamaan kaikessa toiminnassaan, että heidän työssään on kyse ulkomaalaisesta agentista. Nyt Memorialia vastaan käydään oikeutta sen lakkauttamiseksi muun muassa siksi, että se ei ole tätä järjetöntä ilmoitusvelvollisuutta noudattanut niin kuin laki määrää. Laki on tosin epäselvä, eikä se anna riittävän yksityiskohtaisia ohjeita ilmoitusvelvollisuudesta.  

Memorialin lopettamishanke on ennennäkemätön yritys tukahduttaa kansalaisyhteiskunta Venäjällä. Memorial puolustaa nykyään ihmisoikeuksia meidänkin aikamme Venäjällä havaittavissa rikkomuksissa. Lakkauttamishanke on saanut paljon arvovaltaista kritiikkiä maailmalla. Sukukansojen ystävät ry pitää lakkauttamista uhkana sukukansoillemme. Heillä on ehdottomasti oltava oikeus historiaansa ja sen tutkimiseen.

Esa-Jussi Salminen (hallituksen jäsen),
Aleksi Palokangas (varapuheenjohtaja)
& Sukukansojen ystävät ry:n hallitus

sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Vierailu Armas Tallinna – tarinoita naapurista -näyttelyssä

Lauantaina 13. marraskuuta joukko Sukukansojen ystävät ry:n jäseniä teki vierailun Helsingin kaupunginmuseossa esillä olevaan Armas Tallinna – tarinoita naapurista -näyttelyyn, joka museon esittelytekstin mukaan käsittelee helsinkiläisten suhdetta naapurikaupunkiimme Tallinnaan.

Näyttely oli rakennettu taidokkaasti siihen sopivaan tilaan. Näyttelytilaan on esteetön pääsy. Näyttely oli monikielinen, joten siihen pystyi tutustumaan niin suomeksi, viroksi kuin englanniksikin. Tilaan loihdittu kokonaisuus oli sanalla sanoen hyvin monipuolinen, sillä Tallinnaan liittyvät tarinat oli tuotu esiin mitä moninaisimmilla esitystavoilla. Rakkaasta Tallinnasta kerrottiin muun muassa videohaastatteluissa, valokuvissa ja monilla muillakin keinoin. 

Tallinnasta ja Virosta kerrottiin monien medioiden keinoin. Uudelleen itsenäistymisen ajan virolainen punk pääsi niissä myös esille. Tässä J.M.K.E. musiikkivideollaan. Kuva: Aleksi Palokangas

Erilaisten esitystapojen lisäksi itse tarinat muodostivat elähdyttävän laajan kokonaisuuden, joka kattoi niin arkista elämää, kulttuurielämyksiä kuin juhlimistakin. Erityisen kiinnostavaksi näyttelyn tekee, että siinä on mahdollista tutustua Tallinnan-muistoihin eri vuosikymmeniltä. Koskettavimmaksi anniksi jäi odotetustikin 1980- ja 1990-luvun taitteen kansallistunteen nousu, laulava vallankumous, virolaiset punkkarit, Laululavan tapahtumat sekä uudelleen itsenäistyminen neuvostomiehityksen loputtua. Silti myös muut aikakaudet pääsevät ansaitusti esiin. Sukukansojen ystävät suosittelee näyttelyä niin sukukansoista kiinnostuneille, Tallinnan-matkaajille kuin kaikille muillekin!

Näyttelyyn sisältyi myös yksittäisten ihmisten muistoja sekä kertomuksia. Kuva: Aleksi Palokangas.

Näyttely on esillä Aleksanterinkatu 16:ssa 27. helmikuuta 2022 saakka. Näyttely on ilmainen!

Sukukansojen ystävät ry:n jäseniä näyttelyssä

Sukukansojen ystävät ry seuraa herkeämättä koronatilannetta. Pyrimme järjestämään vierailuja suomalais-ugrilaisiin näyttelyihin ja tapahtumiin sekä järjestämään rajoitusten puitteissa omaa toimintaamme niin paljon kuin mahdollista! Tervetuloa osallistumaan ja liittymään jäseneksemme (FI03 4055 1020 1746 23, 10 €, sukukansojenystavatry@gmail.com)!

Aleksi Palokangas
Varapuheenjohtaja
Sukukansojen ystävät ry
 


keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Vierailu näyttelyssä "Kohtalo erottaa, kuva yhdistää. Inkeriläinen perhealbumi."

Lokakuussa Sukukansojen ystävät ry vieraili Oulunkylän kirjastossa tutustumassa näyttelyyn Kohtalo erottaa, kuva yhdistää. Inkeriläinen perhealbumi. Näyttelyn uudistetun ja nyt esitellyn version on laatinut Nouse Inkeri ry, ja se on nyt marraskuussa nähtävissä Kangasala-talossa Kangasalla. Suosittelemme ehdottomasti käymään näyttelyssä, jos olet tuolla suunnalla, ja toivomme sen kiertävän laajemminkin Suomessa.

Esimerkki näyttelyn valokuvatauluista. Kuva: Niko Partanen

Valokuvanäyttely koostui 26 kuvapaneelista, jotka esittelivät inkerinsuomalaisia henkilöitä ja perheitä. Paneelit muodostivat kiinnostavan ja selkeästi etenevän kokonaisuuden, joiden kautta oli helppo paneutua aiheeseen ja näyttelyn kertomuksiin. Kuvapaneeleissa oli myös runsaasti tekstiä, jotka valottivat kuvien kontekstia. Näyttely valmistui alunperin jo vuonna 2006 Inkerin kulttuuriseuran ja Leningradin alueen kulttuurikomitean yhteistyönä, mutta käsittääksemme se ei ole aiemmin ollut nähtävissä Suomessa. Onkin todella hienoa, että siihen on nyt mahdollista tutustua. Näyttely oli hienosti toteutettu ja sisällöltään hyvin kiinnostava. Aihe on tärkeä, ja siitä ei kuulla läheskään tarpeeksi. Tältäkin kannalta tilaisuudet oppia lisää Inkerinmaasta ja sen historiasta kannattaa käyttää hyödyksi!

Seuraamme koronatilannetta, ja pyrimme nyt järjestämään vierailuja suomalais-ugrilaisiin näyttelyihin ja tapahtumiin niin aktiivisesti, kuin se vain tautitilanteen kannalta on turvallista. Tervetuloa osallistumaan!

maanantai 25. lokakuuta 2021

Ivdelin mansilapset internaattikoulussa

Siperiassa elävien alkuperäiskansojen keskuudessa on vielä nykyäänkin tavallista, että lapset joutuvat käymään koulunsa kaukana kotoa internaattikouluissa, joissa he asuvat opintojensa ohella. Ympäri maailman tunnetaan kauheita tositarinoita siitä, kuinka alkuperäiskansoja on internaattikouluissa kohdeltu huonosti. Siperiassa tällainen huono kohtelu on valitettavasti edelleenkin tätä päivää. 


Tämän vuoden syyskuussa Venäjällä nousi riippumattomien medioiden uutisiin Ivdelin kaupungissa Sverdlovskin alueella sijaitsevan internaattikoulun tilanne. Moskovalainen kieliaktivisti Anna Voronkova työskenteli internaattikoulussa väliaikaisesti englannin kielen opettajana ja piti lapsille myös taide- ja sarjakuvatunteja, joiden tavoitteena oli ylläpitää uhanalaista suomalais-ugrilaista mansin kieltä taiteen ja sarjakuvan keinoin. 

 

Koulussa Anna huomasi, että mansilaiset lapset kärsivät koulussa nälkää ja janoa. Osa lapsista valitteli mahakipua, joka johtui huonosta ravinnosta ja lisäksi maidosta; koulussa ei ollut tarjolla laktoositonta maitoa tai ruokaa, kuten Venäjällä yleensä on tapana, vaikka pohjoisten kansojen keskuudessa laktoosi-intoleranssi on yleistä. Kotona esimerkiksi mansit eivät yleensä käytä maitotuotteita, mutta syövät esimerkiksi kananmunia, joita internaatissa oli tarjolla vain kerran viikossa. Internaattikoulussa oli yleisesti huono tilanne ravinnon suhteen, ja lisäksi mansilaisille lapsille tarjottiin lähinnä ruokaa, jota he eivät olleet tottuneet syömään.  

 

Anna Voronkova valitti asiasta paikalliselle hallinnolle, mutta tuloksetta. Myös osa koululaisten vanhemmista oli valittanut asiasta, mutta valitukset olivat kaikuneet kuuroille korville. Hallinnon edustajat väittivät Annan sekä lasten valehtelevan, ja yllättäen Anna joutui myös paikallisen poliisin puhutteluun. Paikalliset opetusviranomaiset syyttivät Annaa lasten yllyttämisestä ruokaa ja koulun opettajia vastaan. 

 

On huolestuttavaa, että nykypäivänäkin vähemmistökansat joutuvat käymään koulua näin surkeissa oloissa. Internaattikoulujen huono tilanne ei ole mikään historiallinen kuriositeetti, vaan alkuperäiskansoja kohdellaan nykyäänkin huonosti. Ivdelin internaattikoulussa on yhdeksän lasta, jotka koulun jälkeen palaavat perinteisten elinkeinojen pariin, eikä internaatissa opiskelu valmista heitä mihinkään. Pahinta on, että lasten itsetunto kärsii, kun heitä alistetaan, joten tästä jää heille pelkkiä traumoja. 

 

Yhtä huolestuttavaa on, että tästäkään aiheesta ei saa Venäjällä puhua vapaasti, vaan epäoikeudenmukaisuuksien esille nostaminen suututtaa paikallisia viranomaisia. 

 

Tarkemmin aiheesta voi lukea Venäjäksi Radio SvobodanNovaya Gazetan ja Proseverouralskin jutuista. Radio Svobodan sekä Novaya Gazetassa aihetta kommentoi myös Sukukansojen ystävien aktivisti Marija Launonena. 

 

 

 

 

Suomalais-ugrilaisista manseista ja mansin kielestä voit lukea lisää täältä: 

http://www.nba.fi/hanti/fi/a4_s1.php Manseja ja hantejakin käsittelevä Suomesta Siperiaan -sivusto Museoviraston kotisivuilla 

https://www.ugri.net/kielet/mansi/ Mansin kieltä käsittelevä tietopaketti M. A. Castrenin seuran kotisivuilla 

https://fennougria.ee/rahvad/mansid/ Vironkielinen tietopaketti manseista virolaisen Fenno-Ugria-järjestön kotisivuilla 

 


Mansilaisen lapsen internaattikoulussa askartelema kortti, jossa lukee mansiksi "Haluan syödä". Kuva: Anna Voronkova.

Alla Marija Launonenan ottamia valokuvia internaattikouluista Hanti-Mansiassa, uhanalaisten kielisukulaistemme hantien ja mansien asuinalueilla. Kuvien koulut eivät liity yllä kuvattuun tapaukseen.




 







maanantai 11. lokakuuta 2021

Suomalais-ugrilaisen maailmankongressin ja yhteistyön näkymistä

 Sukukansojen ystävät osallistui kesäkuun 16.–18. päivinä Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressiin. Olimme läsnä etänä, mutta seurasimme tapahtumia tiiviisti, minkä lisäksi  tapahtuman alussa, muiden kansojen tervehdysten lomassa, esitettiin oma tervehdyksemme. Videomme on nyt myös katsottavissa verkossa:


https://youtu.be/wKbygarkHZY?t=12054


Kongressin jälkeisenä maanantaina 21. päivänä kesäkuuta Sukukansojen ystävät ry järjesti yhteistyössä virolaisen Uralic Centren kanssa pienen kansainvälisen etätapahtuman, jossa keskusteltiin hyvässä ja avoimessa hengessä kongressin onnistumisesta ja osallistujien kokemuksista. Lisäksi kuultiin myös kriittisiä puheenvuoroja suomalais-ugrilaisen yhteistyön nykytilasta ja erityisesti maailmankongressia edeltäneistä tapahtumista Venäjällä. Tapahtuma oli jatkoa vuonna 2016 Lahdessa ravintola Torvessa järjestetylle Avoin kongressi -tapahtumalle. Sukukansojen ystävät yhteistyökumppaneineen pitää tärkeänä, että sukukansayhteistyössä kaikki äänet pääsevät kuuluviin, ja että ajankohtaisia aiheita pääsevät kuulemaan sellaisetkin toimijat, jotka eivät syystä tai toisesta päässeet maailmankongressin viralliseen ohjelmaan osallistumaan. Tapahtuman voikin sikäli katsoa onnistuneen, että mukana oli hyvin erityyppisiä ääniä ja erilaisia näkemyksiä kongressin kulusta ja roolista. 


Tapahtumassa oli neljä kutsuttua puhujaa ja 22 osallistujaa, joista moni osallistui vapaaseen keskusteluun aktiivisesti. Tapahtumaa mainostettiin muun muassa Facebookissa, ja osallistujia olikin erityisesti Suomesta ja Venäjältä mutta myös esimerkiksi Unkarista. Eli tapahtuma tavoitti hyvin ihmisiä eri puolilla suomalais-ugrilaista maailmaa. Aluksi Natalja Antonova kertoi sukukansayhteistyön merkityksestä karjalaisille. Hänen mukaansa maailmankongressi on tärkeä ympäristö, jossa suomalais-ugrilaisten kansojen sukulaisuus ja läheisyys tuntuu vahvasti. Nytkin kongressi oli järjestetty tyylikkäästi. Hybridimuoto voisi olla mahdollinen jatkossakin. Natalja Antonova painottikin, että tarvitaan omaa foorumia yhteistyön ja yhteyksien ylläpitämiseen. Tapahtuman keskusteluissa nousikin monta kertaa esiin, että etänä osallistumisessa on omia hyviä puoliaan, ja sitä on välttämätöntä kehittää enemmän. Sukukansatyö ei voi olla sen varassa, että aina on voimavaroja ja mahdollisuuksia matkustaa paikasta toiseen. Maailmankongressejakin järjestetään vain joka neljäs vuosi, joten keskeistä on niiden välillä tapahtunut työ. 


Janne Saarikivi (Helsingin yliopiston dosentti) käsitteli Venäjän vähemmistökielten oikeuksia ihmisoikeuksien näkökulmasta. Kieleen perustuvaa syrjintää ei ole kielletty edes ihmisoikeuksien kannalta. Saarikivi korostikin kielellisten oikeuksien merkityksellisyyttä ja koulutuksen suurta roolia. Hän painotti, että suomalais-ugrilainen yhteistyö tarvitsee kokonaan uudenlaisia rahoitusmekanismeja. Keskustelussa todettiin, että ulkomailta Venäjälle tuleva rahoitus on usein ongelmallista, mutta kulloistenkin vaatimusten kanssa on jollain tavalla onnistuttava luovimaan. Voimavaroja on monin paikoin todella vähän, mutta tarpeellista työtä paljon. Keskustelua käytiin myös erilaisten aineistojen, kuten kielipesiin liittyvien aineistojen, yleismaailmallisuudesta. Samat käytännöt toimivat eri vähemmistökielten parissa, eivät vain suomalais-ugrilaisilla alueilla. Eri paikoissa kehittynyttä tietoa ja ymmärrystä parhaista käytännöistä tulisi saada laajempaan tietoisuuteen.


Inkerikkoja edustanut Dmitri Harakka, nykyinen konsultaatiokomitean puheenjohtaja, oli osallistunut myös aikaisemmin kesäkuun alussa järjestettyyn venäläiseen kongressiin ja pystyi näin ollen vertaamaan tapahtumia. Hän korosti poliittisen ja kulttuurisen työn pitämistä erillään toisistaan. Harakka totesi maailmankongressin olevan suomalais-ugrilaisen maailman korkeimman tason tapahtuma, joten siihen osallistumisella on merkitystä. Hän myös painotti eri ikäryhmiä edustavien osallistujien tarvetta suomalais-ugrilaisessa yhteistyössä, sillä näin varmistetaan jatkuva ajatusten vaihto. Tämä toteutuikin hänen mielestään Tarton kongressissa hyvin. Hän peräänkuulutti MAFUN:n uudelleenkäynnistämisen tarvetta, sillä moni hänen ikäryhmänsä ihminen on päätynyt suomalais-ugrilaiseen yhteistyöhön juuri MAFUN:n kautta. Keskustelussa otettiin esille kongressin päätöslauselman ilmaisujen epätarkkuus: se ei ohjaa selvästi konkreettiseen toimintaan. Dmitri Harakka korostikin, että esimerkiksi hänen johtamansa ympäristöä käsitelleen sektion lausunto on hyvin yksityiskohtainen, ja sen muotoilussa on seurattu kansainvälisiä käytäntöjä. Näin ollen sitä voi hyödyntää esimerkiksi paikallistasolla tarjoten sitä selväksi suositukseksi toimintatavoille. 


Ortem Jorgi/Artjom Malykh piti hyvin kriittisen puheenvuoron, jossa hän kritisoi maailmankongressin stagnaatiota ja piti kestämättömänä sitä, että osa ihmisistä osallistui sekä AFUN:n järjestämään foorumiin Izhevskissä että varsinaiseen maailmankongressiin Tartossa. Ortem painotti ruohonjuuritason yhteistyön merkitystä ja toivoi enemmän etätapahtumia, joissa asioista voi keskustella matalalla kynnyksellä. Hän katsoi koko suomalais-ugrilaisen maailman olevan kriisissä. Yhtenä ongelmana hän näki myös eri maiden delegaattien erilaiset valitsemiskäytännöt. Hän esitti kysymyksen: edustavatko nämä henkilöt oikeasti näitä kansoja? Myös eri alueiden delegaattien yhteydet paikallishallintoon nähtiin ongelmallisena. Orten Jorgi toivoii, että vastaisuudessa kongressin edustajat olisivat oikeita parlamentin edustajia myös omissa maissaan. Toisaalta juuri ruohonjuuritason työn lisääminen voisi olla tärkeämpää. Hän oli myös huolestunut keskustelun yksipuolisuudesta maailmankongressissa, ja ilmastonmuutos olikin tämän kongressin ainoa tuore aihe. 


Kutsuttujen puhujien puheenvuorojen jälkeen keskustelu kääntyi suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupunki -hankkeen vähälle jääneeseen huomioon Suomessa. On myös muita toimijoita, kuten Suomalais-ugrilaisten kirjailijoiden liitto, joiden toiminta vaikuttaa hiljaiselta tällä hetkellä. Nämä ovat kaikki tärkeitä osasia laajemmassa suomalais-ugrilaisessa yhteistyössä, ja osa kongressien ulkopuolisissa rakenteissa tehtävää työtä. Myös sukukansatyön poliittinen ja kulttuurillinen luonne herätti keskustelua, ja eri osallistujilla oli monenlaisia näkemyksiä näiden alueiden suhteesta. Toisaalta esitettiin myös ajatus, että on tärkeä vaatia suuria, jopa kohtuuttomia asioita, sillä käytännössä saamme kuitenkin vain pienen palasen alkuperäisestä toiveestamme. 


Maailmankongressien ja konsultaatiokomitean toimintaan kauan osallistunut Ildikò Lehtinen painotti, että maailmankongressia on yritetty uudistaa jo monta kertaa aiemmin. Yritystä on ollut, eikä muutoksen luominen ole helppoa. Hän muistutti kongressien välisistä välikongresseista, jotka ovat perinteisesti olleet vähemmän muodollisia, ja joissa on parhaimmillaan voitu keskittyä juuri tiettyihin teemoihin. Nämä eivät olleet niinkään delegaattikongresseja, vaan asiakongresseja. 


Tapahtuman perusteella voi todeta, että suomalais-ugrilaisten kansojen maailmakongressista yleensä ja Tartossa toimineen kongressin tuloksista on hyvin erilaisia näkemyksiä suomalais-ugrilaisen maailman toimijoilla. Kongressin jälkeen järjestämämme tapahtuman tavoitteena ei ollut vähätellä maailmankongressin merkitystä, mutta on silti hyvä huomata, että neljän vuoden välein järjestettävät kongressit eivät tuo mitään käänteentekeviä ja nopeita ratkaisuja suomalais-ugrilaisten kansojen ongelmiin. Myös tarve kongressiin liittyvien rakenteiden ja käytäntöjen uudistamiselle ja erilaisilla ongelmille on havaittu jo aiemmin, moni asia nousi jälleen esiin. Samaan aikaan maailma muuttuu, vaikka kongressi ei muuttuisikaan.