Helsingin yliopistossa juhlittiin viron kielen ja kulttuurin satavuotiasta historiaa

Helsingin yliopiston Metsätalossa pidettiin perjantaina 17. marraskuuta juhlaseminaari Sata vuotta Suomen ja Viron välillä – Sada aastat Soome ja Eesti vahel, joka juhlisti Helsingin yliopiston satavuotiasta viron kielen lehtoraattia. 

Tilaisuuden avasi kello 12 Helsingin yliopiston itämerensuomalaisten kielten professori Riho Grünthal. Hänen isoisänsä, Virossa Muhun saarella syntynyt, Villem Grünthal olikin ensimmäinen Helsingin yliopistossa Viron lehtoraattia hoitanut henkilö. Riho Grünthal toivotti vieraat tervetulleeksi, eritoten Viron parlamentin puhemiehen Lauri Hussarin sekä Suomen eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon. 

Itämerensuomalaisten kielten professori Riho Grünthal avasi seminaarin

Ensimmäisenä puheenvuoron saikin Hussar. Hän totesi ennen seminaaria keskustelleensa Helsingin yliopiston virolaisen lehtorin Annekatrin Kaivapalun kanssa, että suomalaisten ja virolaisten pitäisi rohkeammin yrittää viestiä toisilleen reseptiivisen monikielisyyden keinoin eli niin, että virolaiset puhuvat suomalaisille viroa ja suomalaiset virolaisille suomea puhettaan mukauttaen. Eräitä keinoja tähän ovat puheen hidastaminen, yhteisen vanhojen sanojen käyttö ja arkinen kielen vertailu. Hussar painotti, että tällaista kulttuuria olisi syytä edistää.

Viron parlamentin puhemies Lauri Hussar puheenvuorossa.

Samaan viittasi myös puhemies Halla-aho, joka piti puheensa osin viron kielellä. Hän puhui mielenkiintoisesti Suomen ja Viron yhteisestä historiasta ja kertoi, että vuonna 1990 eduskuntaan perustettiin Viro-ystävyysseura, jossa oli jäseniä kaikista silloisista eduskuntapuolueista. Hän vertaili myös maittemme parlamentteja todeten, että niiden puhemiesjärjestelmä on samanlainen, mikä poikkeaa selvästi muista maista. Hän kertoi, että eduskunnan ja riigikogun keskinäiset vierailut ovat erittäin yleisiä. Lopuksi puhemies toivotti eduskunnan puolesta hyvää seminaaria kaikille kuulijoille. 

Ennen ensimmäistä varsinaista esitelmää puheenvuoron piti yliopiston dekaani Pirjo Hiidenmaa. Hän kehui Viron koulujärjestelmää todeten, että muun muassa kansainvälisen PISA-hankkeen tuloksissa Viro on ohittanut Suomen ollen maailman kärkeä, minkä lisäksi Viro on tuloksissa – ei vain paras Euroopan maa, vaan – paras länsimaa.

Ensimmäisen esitelmän piti Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinander aiheenaan Suomi, Viro ja Helsingin yliopisto 1920-luvulla. Hän kuvaili mielenkiintoisesti maittemme välisiä eroja kehityksessä. Esimerkiksi Tallinna oli vielä 1800-luvun alussa selvästi Helsinkiä suurempi kaupunki. Vertailu paljasti myös, että molempien maiden eliitit olivat vieraskielisiä, Suomessa ruotsinkielisiä ja Virossa saksankielisiä. Eroina maiden välillä oli, että Suomessa ruotsin- ja suomenkieliset johtivat yhdessä kansallisromanttisia virtauksia ja itsenäisyyteen tähdännyttä kansallisuusaatetta. Sen sijaan Virossa baltiansaksalaiset eivät olleet näissä kulttuurillisissa ja poliittisissa kehityksissä yhtä voimakkaasti mukana kuin virolaiset. Professori Meinander päätti esitelmänsä toteamalla, että heimoaate ei ole sotaisa tai väkivaltainen aate, vaan samanlainen aate, joka yhdistää Pohjoismaitakin.

Professori Meinander käsitteli viron lehtoraatin historiaa monelta eri kannalta.

Professori Meinanderin puheenvuoroa seurasi paneelikeskustelu, joka kantoi otsikkoa Neuvosto-aika ja viron opettaminen Suomessa. Puhetta johti professori Grünthal osuvilla kysymyksillään, ja varsinaisina keskustelijoina olivat Tarton yliopiston professori emerita Reet Kasik, dosentti Sirje Olesk sekä Suomen Tallinnan-suurlähetystön suurlähettiläs Vesa Vasara, joka piti yleisön mielenkiintoa yllä viljellen kosolti anekdootteja ja kaskuja. Keskustelu oli kaiken kaikkiaan erittäin polveilevaa ja monikulttuurinen itämerensuomalaisessa kontekstissa: esimerkiksi suurlähettiläs Vasara sekoitti avauspuheenvuorossaan luontevasti suomea ja viroa ja dosentti Olesk kertoi, että hän on äitinsä puolelta inkeriläinen, vaikka heillä kotikielenä lapsuudenkodissa olikin viro.

Tarton yliopiston professori emerita Reet Kasik, dosentti Sirje Olesk ja Suomen Tallinnan-suurlähetystön suurlähettiläs Vesa Vasara paneelikeskustelussa.

Tässä vaiheessa Sukukansojen ystävien puheenjohtajisto teki vuoron vaihdon tilaisuuden seuraamisen osalta. Monia mielenkiintoisia puhujia jäi kuulematta, mutta onneksemme pystyimme olemaan paikalla taas seminaarin loppupuolella. Se päätettiin paneelikeskusteluun Tulevaisuuspaneeli: mihin menet Viro-opetus?, jossa mukana olivat filosofian tohtori Hanna-Ilona Härmävaara, Päivi Kuusela, Riku Kuusijärvi, Kristiina Ojala. Härmävaara onkin väitöskirjassaan tutkinut suomen ja viron keskinäistä ymmärrettävyyttä, jonka parlamenttien puhemiehet nostivat esiin tilaisuuden alkusanoissa.

Paneelikeskustelun vetäjä ja osallistujat

Opiskelijat olivat eri alojen opiskelijoita, jotka olivat opiskelleet viroa eri vaiheissa opintojaan. Keskustelua veti tohtori Härmävaara, joka on nykyään päätoimittaja pääasiassa viroa ja suomea vertailevassa Lähivõrdlusi – Lähivertailuja -tiedelehdessä. Paneelikeskustelun esimmäinen kysymys koski sitä, miten keskustelijat olivat päätyneet viron kielen opintojen pariin. Kuusijärvi kertoi päätyneensä opintoihin osakunnan yhteistyösopimuksen kautta. Kuusala puolestaan aloitti opintonsa 1990-luvun lopulla Vennaskond-yhtyeeseen tutustuttuaan. Näin hän aloitti viron kurssit ja meni lopulta Viroon harjoitteluun.

Seuraavaksi paneelissa nostettiin esiin, että keitä viron kursseilla käy. Kristiina Ojala kertoi, että hän aloitti samaan aikaan viron opintonsa suomen kielen ja kirjallisuuden opiskelijoiden kanssa, joita oli paljon viron kurssilla. Keskustelussa tuli myös esiin, että viron kulttuurin kursseilla on opiskelijoita, jotka eivät kuitenkaan ole opiskelleet viron kieltä. Viron jatkokursseilla on myös opiskelijoita eri aloilta. Hanna-Ilona kertoi, että viron opetusta on ajettu alas Tampereen yliopistossa, vaikka siellä on toivottu, että viron kursseja olisi sitä vastoin enemmän.

Mieleenpainuvinta viron kursseilla oli panelistien mukaan ollut se, kuinka kielikursseilla otetaan opiskelijoiden taitotaso hyvin huomioon. Kursseilla myös teoria on korkealla tasolla, mutta silti opiskelijat pääsevät käyttämään kieltä nopeasti. Kristiina Ojala kertoikin ottaneensa nopeasti osaa keskustelukurssille. Siellä ilmapiiri oli hyvä ja kielitaito kehittyi nopeasti, vaikka luennoilla oltiinkin niin sanotusti oman mukavuusalueen ulkopuolella.

Panelisteista Päivi Kuusela kertoi kuinka Viron kulttuuri ja yhteiskunta -kurssi oli hyvin yllättävä siinä mielessä, että se tarjosi niin paljon mitä hän ei ennen ollut tiennytkään. Keskustelussa nousi myös esiin, että virolaiset ovat yhä melko näkymätön vähemmistö Suomessa. Riku Kuusijärvi kertoi, että kurssilla selkeni kuinka virolaisten sopeutuminen Suomeen ei ole niin itsestään selvää kuin kuvittelisi. Moni kun ajattelee vain työskentelevänsä hetken Suomessa palatakseen sitten Viroon. Kristiina nosti esiin Viron sisäisten kielipoliittisten jännitteiden olleen uusi ja yllättävä tieto kurssilla, erityisesti võron ja seton osalta.

Panelistit pohtivat myös, miten opetusta voisi kehittää. Riku Kuusijärvi totesi, että opiskelijoita kursseilla on kyllä paljon, mutta hän tahtoisi enemmän tarjolle erikoiskursseja, jotka ovat usein nyt kirjatenttejä. Päivi Kuusela kertoi, että nyt on käynnissä pienimuotoinen viron kielen innostus, sillä kurssit ovat täynnä. Kristiina Ojala on havainnut, että kiinnostusta viron kursseilla on, mikä tarkoittaa sitä, että oppiaineelle on oltava riittävästi erilaisia voimavaroja, erityisesti lähiopetuksessa pysymiseksi. Kuusela kertoi havainneensa, että vierailevan professorin aikana yliopistolla oli tarjolla enemmän erikoiskursseja. Hän mietti, että voisiko esimerkiksi virolaisten yliopistojen kanssa järjestää yhdessä elokuva- tai kirjallisuuskursseja. Hän esitti ajatuksen, että jos kurssit olisivat englanniksi, se saattaisi lisätä osallistujia. Kuusela ei kuitenkaan pitänyt englanniksi opettamista parhaana mahdollisena vaihtoehtona.

Tulevaisuuden yhteistyön osalta Riku Kuusijärvi kertoi, että osakunnilla on vireät suhteet Viroon ja että he voisivat enemmänkin järjestää jotain alkeistason viron opetusta, josta olisi helpompi siirtyä varsinaisille kursseille. Hän totesi, että erilaisia verkostoja voisi myös hyödyntää paremmin. Lisäksi erilaisten järjestöjen suuntaan voisi olla enemmän yhteyksiä, esimerkiksi voisi järjestää yhteisiä tapahtumia tai luoda mahdollisuuksia kielen harjoitteluun. Kristiina Ojala paalutti, että opiskelijoiden oma toimeliaisuus on myös ensiarvoisen tärkeää. Koronaviruspandemian jälkeen on syntynyt tilanne, jossa eri toimijat eivät tunne toisiaan tarpeeksi hyvin. Hän jatkoi, että matalan kynnyksen toimintaa pitäisi olla.

Lopuksi panelistit kertoivat, mitä on syytä vastata heille, jotka ihmettelevät miksi viroa kannattaa opiskella. Onhan se suomeakin pienempi kieli? Kristiina Ojala totesi, että hän itse ajattelee itse tarvitsevansa viron kielitaitoa. Päivi Kuusela totesi, että kliseet ovat usein totta: sukukielen opintojen kautta ymmärtää omaakin kieltään paremmin. Esimerkiksi hän nosti suomen possessiivisuffiksin eli omistusliitteen, jota hän osaa nyt arvostaa suomessa eri tavalla kuin ennen. Hänen omien opinnäytteidensä aiheet ovat myös löytyneet viron opintojen kautta. Riku Kuusijärvi kertoi lopuksi, että aikoo jatkaa suomalais-ugrilaisten kielten opintoja Virossa tai Suomessa. Hän tuntee myös ihmisiä, jotka on saaneet töitä viron taitojensa ansiosta.

Kaiken kaikkiaan voisi todeta, että satavuotista viron lehtoraattia Helsingin yliopistossa juhlistanut seminaari oli monipuolinen, kiinnostava, korkeasta tieteellisestä tasostaan huolimatta kansantajuinen, merkittävyyteensä nähden juhlava sekä arvovaltainen. Sukukansojen ystävien puheenjohtajisto sekä hallitus onnittelee lehtoraattia tästä merkkipaalusta ja toivottaa lehtoraatille pitkää ikää ja terveitä ja vahvoja elinvuosia.

Aleksi Palokangas        Niko Partanen
Puheenjohtaja               Varapuheenjohtaja

Jyväskylän karjalainen iltapäivä

30. lokakuuta 2023 Jyväskylässä oli mielenkiintoinen tapahtuma, kun Karjalan Liitto ry ja sen Keski-Suomen piirin jaosto järjestivät paikallisessa Sepänkeskuksessa kaikille avoimen karjalaisen iltapäivän. Ohjelmassa oli paneelikeskustelu, jossa keskusteltiin muun muassa siitä mitä karjalaisuus on nykypäivänä ja miten se säilytetään. Aiheena oli myös vastajulkaistu Karjalan Liiton toiminnasta kertova historiateos, jonka on kirjoittanut tutkijatohtori Katja Tikka, ja hän oli myös yksi panelisteista. Muina panelisteina toimivat Keskisuomalaisen toimittaja Pauliina Ylitalo, kirjailija ja oikeustieteen maisteri Mikko Porvali sekä rehtori emeritus ja Karjalan Liiton Keski-Suomen piirin varapuheenjohtaja Taimo Tokkari. Paneelikeskustelua veti Liiton puheenjohtaja Martti Talja. Paikalla kuuntelemassa oli Sukukansojen ystävien sihteeri Iivo Kalijärvi.

Yleisöä oli runsaasti paikalla. Kuva: Iivo Kalijärvi

Osallistujia oli tapahtumassa salin täydeltä, ja allekirjoittaneen olikin hieman vaikea löytää hyvää paikkaa istua. Lähes kaikki osallistujat olivat paikallisia Karjalan evakkojen jälkeläisiä, eli kuulijoiden keski-ikä oli melko korkea. Paneelikeskustelussa puhuttiinkin karjalaisuuden merkityksestä eri sukupolville ja siitä, kuinka esimerkiksi itse Karjalan Liiton toimintaa voitaisiin siirtää nuoremmalle sukupolvelle.  

Keskustelussa puhuttiin paljon historiasta, mikä on aihe huomioon ottaen tietenkin hyvin luonnollista ja odotettavaa. Keskusteltiin Karjalan evakkojen kohtaloista ja muun muassa niistä ongelmista, mitä heidän asuttamisessaan oli – ilmeisesti Kannakselta olevat karjalaiset saivat tilusten jaossa yleensä paremmat maanviljelysalueet kuin vaikkapa Laatokan pohjoispuolelta olevat evakot, mitä en ollut ennen tiennytkään. Sellaisesta ammatista, jonka pystyi ottamaan mukaansa, oli evakkoon lähtijälle valtavasti hyötyä, kuten vaikkapa haitarinsoittajan ammattista. Evakkohistorian lisäksi puhuttiin esimerkiksi Pietarin kaupungin merkityksestä karjalaisten elintasolle (siis Venäjän keisarikunnan aikaan) sekä Pähkinäsaaren rauhan merkityksestä Karjalan kansan kohtaloihin, minkä solmimisesta onkin tänä vuonna kulunut 700 vuotta.  

Jyväskylähän taas on merkittävä kaupunki senkin ansiosta, että tänne perustettiin Suomen ensimmäinen opettajaseminaari vuonna 1863 suomenkielisen sivistyksen tarpeisiin. Paneelikeskustelussa huomioitiin myös, että Karjalassa sijaitsevaan Sortavalaanhan perustettiin samanlainen opettajaseminaari 1880-luvulla, ja se toimi aina vuoteen 1944 asti. Jyväskylä ja Karjala linkittyvät siis tälläkin tavoin.

Paneelikeskustelu kesti noin puolitoista tuntia, minkä jälkeen oli luonnollisesti kahvitarjoilu. Myyntipöydällä oli saatavissa erilaisia käsitöitä ja Karjala-lehti. Keskustelu oli mielenkiintoinen ja opetti allekirjoittaneelle uusia asioita. Mieleeni jäi myös se, että Liiton puheenjohtaja Taljan mukaan järjestöön liittyy vuosittain noin tuhat ihmistä, mutta poistuma on suurempi. Kuitenkin todettiin, että muilla Suomen heimoilla, kuten hämäläisillä tai pohjalaisilla, ei kuitenkaan ole omaa Karjalan Liittoaan: yhdistystä, joka pitäisi heimolaisten kulttuuriperintöä yllä yhtä ponnekkaasti kuin tämä yhdistys tekee. Karjalan Liiton yli 80 vuotta jatkunut tie karjalaisten identiteetin säilyttämiseksi onkin ihailtava ja kunnioitettava polku.

Iivo Kalijärvi
Sihteeri
Sukukansojen ystävät ry

Loviisan rauhanfoorumi ruoti sodan vaikutusta sukukansoihin

Loviisan rauhanfoorumi on legendaarinen tapahtuma, jota on järjestetty jo vuodesta 1987 alkaen. Vuodesta 2007 Suomen Kristillinen Rauhanliike on vastannut rauhanfoorumin järjestämisestä. Perinteisesti ohjelmaa on kuulunut muun muassa rauhanmarssi, seminaari ja kirkkokonsertti.

Loviisan rauhanfoorumin seminaari veti palvelutalo Esplanadin salin täyteen sukukansojen rauhasta kiinnostuneita. Kuva: Veli-Matti Hynninen

Annastiina Kallius ja kirjoittaja. Annastiina Kallius kuvasi Euroopan unionin suomalais-ugrilaisen rintaman repeämää, johon on syynä Unkari. Kuva: Veli-Matti Hynninen

Viime vuonna rauhanfoorumissa oli luonnollisesti Ukraina-seminaari. Tänä vuonna seminaarin aihe oli Venäjän Ukraina-sodan vaikutukset suomensukuisten kansojen elämään, ja Itä-Uudenmaan Paasikivi-Seura vastasi seminaarin järjestämisestä. Seminaarin näyttämönä toimi palvelutalo Esplanadin sali. Sen puheenjohtajalla kirkkoherra Veli-Matti Hynnisellä on Radio Deissä ohjelma Veli-Matin juttusilla, jossa hänellä on vieraina hyvin monenlaisia aloja edustavia haastateltavia. Tämän vuoden alkupuolella ohjelman erään jakson äänityksen jälkeen tulikin Hynnisellä ja minulla puheeksi myös Loviisan rauhanfoorumi, jonne Hynninen sitten kutsuikin minut jatkamaan seminaarissa keskustelua siitä, miten Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa vaikuttaa sukukansoihimme. 

Kirjoittaja esitteli marien ja udmurttien sotaa edeltävää tilannetta kuvaavaa kirjaansa Sankarimatkailijan Marinmaa ja Udmurtia. Kuva: Veli-Matti Hynninen

Seminaarin aihetta eli sukukansojen muuttunutta tilannetta sodan kourissa on ehditty jo käsitellä Alkukodin tämän vuoden numerossa. Kuva: Veli-Matti Hynninen

Seminaarin vetäjänä toimi René Nyberg, ja keskustelemassa olivat Eikka Kosonen, Tiit Salumäe, Martti Korhonen, Annastiina Kallius, Ilari Rantakari, Kirsikka Moring, Jukka Mallinen ja Esa-Jussi Salminen. Jokaisella oli oma näkökulmansa seminaarin aiheeseen. Eikka Kosonen kuvasi havainnollisesti nykytilannetta edeltävää historiallista kehitystä, johon hänellä on Euroopan virkamiestehtävien kautta oiva näkökulma. Annastiina Kallius valotti Unkarin erityistä asemaa ja sooloilua Ukrainan sodan suhteen. Hän on tänä vuonna väitellyt Unkarin illiberaalista hallinnosta. Kirsikka Moringilla ja Jukka Mallisella oli omakohtaisia kulttuurillisia näkökulmia sukukansojen nykytilanteeseen. Yleisö oli kiinnostunutta, ja erityisen paljon annettiin puheenvuoroja meille, joilla on veres kosketus sukukansoihin. Puhuttiin avustustoiminnan loppumisesta, yhteydenpidon mahdollisuuksista, Venäjän valtiollisen propagandan uppoamisesta sukukansojen mieliin sekä sukukansojen edustajien tuhoutumisesta Ukrainan sodassa. Eri kansojen nimikkojoukkojen perustaminen oli toisaalta näytös, mutta tosiasia on, että vähemmistökansoista suhteellisesti useampi joutuu Ukrainaan sotimaan kuin valtaväestöstä.

Kirjoittaja Veli-Matti Hynnisen vieraana Radio Deissä. Kuva: Veli-Matti Hynninen

Sukukansojen ystävät on jatkossakin hyvin kiinnostunut osallistumaan vastaaviin tapahtumiin uusien tahojen kanssa. Seminaarin jälkeen oli vuorossa Eeva-Maija Haukisen lausuntaa sekä siioninvirsiseurat Loviisan kirkossa. Uneliaaseen pikkukaupunkiin oli kuljetus Kallion kirkolta ja illalla takaisin samaan paikkaan.

Rauhanfoorumin perinteinen tapahtuma alkamassa Loviisan kirkossa. Kuva: Esa-Jussi Salminen