Vierailuja:

maanantai 17. heinäkuuta 2023

Hallitus esittäytyy: Mariann Bernhardt

Tässä blogikirjoitusten sarjassa esitellään Sukukansojen ystävät ry:n toimijoita. Haluamme myös tällä tavoin madaltaa kynnystä osallistua järjestön toimintaan ja tapahtumiin, minkä lisäksi tämä on yksi tapa kertoa lisää järjestössä aktiivisesti vaikuttavien henkilöiden taustasta ja suhteesta suomalais-ugrilaisiin kansoihin.

Haastattelussa Mariann Bernhardt, hallituksen jäsen

Mariann Bernhardt. Kuvaaja: Balázs Bernhardt
 

1. Miten kiinnostuit sukukansoista?

Lukiossa kuuntelin suomalaista heviä, ja musiikin kautta heräsi kiinnostukseni suomen kieltä kohtaan. Suuntasimme kavereitteni kanssa kirjastoon ja lainasimme suomen oppikirjan. Silloin vasta opimme, että suomi ja unkari ovat kielisukulaisia. Koulussa emme olleet tästä kuulleetkaan – Unkarissa on paljon ihmisiä, mukaan lukien meidän entinen äidinkielenopettajamme, jotka eivät ymmärrä, mitä kielisukulaisuus on ja luulevat sen olevan salaliittoteoria, jolla halutaan sortaa unkarilaisia.

Kiinnostus suomen kielestä heräsi minussa uudestaan, kun näin yliopistossa mainoksen suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen sivuainekokonaisuudesta. Päätin hakea sinne. Ensimmäisenä opiskelin suomea ja mansia, ja oli mahtavaa, kun pääsin Turkuun vaihtoon kokonaiseksi vuodeksi. Turkuun sitten jäinkin, mutta myöhemmin erikoistuin ersään, mokšaan ja koltansaameen.

Kielet ja kielten opiskelu ovat alkaneet kiinnostaa minua vasta yliopistossa, ja tykästyin varsinkin kielioppiin ja eri kielten rakenteiden opiskeluun ja vertailemiseen. Matkailu on tosin aina kiinnostanut minua ja sukukieliämme pääsin opiskelemaan tai opettamaan ja tutkimaan monessa paikassa: Inarissa, Venäjän eri alueilla, Virossa ja Itävallassa. Suomalais-ugrilainen kielentutkimus ei ollut määrätietoinen valinta, vaan ihan sattumalta ajauduin alalle. Kiinnostusta näköjään kuitenkin riitti, sillä alalla olen ollut yli kymmenen vuotta. 😊

2. Miten tulit mukaan Sukukansojen ystävien toimintaan?

Olen ollut Sukukansojen ystävien jäsenenä jo pitkään, koska olen ollut kiinnostunut kaikenlaisesta sukukansatoiminnasta. On ollut hienoa seurata, miten yhdistys alkaa yhä aktiivisemmin toimia ja välittää tietoa sukukansoistamme. Aktiiviseksi toimijaksi tulin tosin vasta tänä vuonna, koska nyt tavoitteeni kohtasivat järjestön kanssa ja olen näillä näkymin pari seuraavaa vuotta Suomessa ilman suurempia katkoksia.

Suurin rooli tässä oli minun ja Minerva Pihan yhteisellä tietokirjaprojektilla, joka saa pian päätöksensä. Tietokirjaa varten keräsin valtavasti tietoa sukukansojemme kulttuurista, musiikista, kirjallisuudesta, elokuvatuotannosta ja peleistä ja ennen kaikkea sain kokeilla, miten voin välittää tietoa minua kiinnostavista asioista selkeällä ja ymmärrettävällä suomen kielellä. Tutkijoilta näet vaaditaan, että he viestittäisivät yleistajuisesti tutkimuksensa tuloksista, mutta harvoin on mahdollisuutta tai aikaa perehtyä siihen, miten sitä tehdään. Tietokirja antoi mahdollisuuden nähdä tieteenalani uudesta näkökulmasta, jonka keskiössä on sukukansojemme arki, eikä pelkästään se kieli, jota he puhuvat. Sain siis ainutlaatuisen mahdollisuuden olla tämän hankkeen osa ja opin sitä kautta valtavasti uutta.

Sen varmaan kaikki tietävät, että kirjaan ei mahdu kaikkea. Kansien väliin mahtuu vain kuvia ja tekstiä – ja niitäkin vain rajoitetusti. Sukukansojen ystävien hallituksen jäsenenä minulla on mahdollisuus jatkaa tiedon välittämistä sukukansoistamme tästä eteenpäinkin.

3. Mitä tahdot sukukansatyöllä saavuttaa?

Suurin osa sukukielistämme ovat uhanalaisia, eli ne ovat todellisessa vaarassa kadota. Olen huomannut ja törmännyt usein siihen, että Suomessa vain harvat tietävät sukukansoistamme ylipäätään; jopa tietoisuus saamelaisista ja karjalaisista on hyvin vähäistä, millä on toisinaan vaikutusta poliittisiin päätöksiin asti.

Toisaalta huomasin myös, että ihmiset ovat kiinnostuneita sukukansoistamme, mutta tiedon löytäminen voi olla vaikeaa. Jopa suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen opiskelijat eivät aina ole tietoisia siitä kulttuurista, jonka piirissä heidän opiskelemaansa kieltä puhutaan. Opiskelijoiden palaute onkin rohkaissut käsittelemään kielikursseilla myös sukukansojemme kulttuuria mahdollisuuksien mukaan. Kiitos heille!

Ensisijaisesti haluan välittää tietoa sukukansojemme arjesta ja tilanteesta ja näyttää, miten jokainen kieli ja kulttuuri on ainutlaatuinen ja tutustumisen arvoinen. Toivon, että yhä useammat ymmärtäisivät, mitä kielellinen monimuotoisuus tarkoittaa ja miksi kielten opiskelu on hyödyllistä ja tärkeää. Minun näkökulmani on vahvasti sukukielissä – onneksi Sukukansojen ystävien hallituksessa on myös muiden alojen edustajia, ja näin pystymme antamaan monipuolisen kuvan sukukansoistamme.

4. Kuinka Venäjän nykytilanne vaikuttaa yhteistyöhön sukukansojemme kanssa?

Se vaikuttaa todella paljon, ja sen vaikutukset huomaan paitsi työssäni, myös arjessani. Yhteyteni ystäviin ja ersän ja mokšan äidinkielisiin puhujiin eivät onneksi katkenneet, mutta on tullut paljon vaikeammaksi ylläpitää niitä. Aikaisempina vuosina olen matkustanut Venäjälle säännöllisesti ja asuin myös Saranskissa puoli vuotta, esiinnyin konferensseissa ja kerroin radio- ja televisiolähetyksessä tutkimukseni tuloksista, pidin yhteyttä ystäviin ja opiskelin Volgan alueen kieliä kesäleireillä tai -yliopistoissa. Venäjältä tuli myös vaihto-opiskelijoita Turkuun, jotka kertoivat myöhemmin, kuinka suuresti vaihto-opiskelu vaikutti heihin. Yhtenä esimerkkinä voisin kertoa ystävästäni, joka perusti vaihto-opiskelunsa aikana ensimmäisen ja ainoan mokšankielisen videoblogin!

Nyt jäljelle jäi vain yhteydenpito Internetissä kaikkine vaikeuksineen. Ei ole enää mahdollista keskustella ongelmista tai haaveilla yhdessä vapaasta Venäjästä yön pikkutunneilla. Venäjällä ei ole samanlaista vapautta kuin Suomessa. Olen huolissani ystävistäni ja toivon, että heille kaikki olisi hyvin.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2023

Tervetuloa kirjoittamaan seuraavaan Alkukoti-numeroon!

Sukukansojen ystävät ry:n julkaisemaa, suomalais-ugrilaisia kieliä, kansoja ja kulttuureita popularisoiva Alkukoti-lehden seuraava numero on tekeillä. Lehden teemoja ovat tällä kertaa kielet ja identiteetti.

Kutsumme teitä kirjoittamaan lehteen erilaisia juttuja haastatteluista arvosteluihin, myös teeman ulkopuolelta. Aiheet voivat olla päivän polttavimpia, nostoja muinaisuudesta tai jotain siltä väliltä. Mikäli työskentelet tieteen alalla, kannustamme kirjoittamaan tutkimuksestasi.

Voit kirjoittaa muullakin kielellä, kuin suomeksi. Suomalais-ugrilaisilla vähemmistökielellä kirjoitetut artikkelit saavat rinnakkaisversion suomeksi. Muussa tapauksessa julkaisemme jutustasi suomenkielisen käännöksen. Otathan yhteyttä, mikäli kielistä on kysyttävää.

Otamme heti vastaan artikkeleita, ja niiden palautuksen määräaika on 15. syyskuuta 2023. Hyväksyttyjen juttujen oikoluetut versiot tulee korjata lokakuun aikana.

Pyrimme julkaisemaan numeron mahdollisimman pian, vuodenvaihteessa 2024.

Kaikki kirjoittajat saavat tekijänkappaleen ja mahdollisuuksien mukaan pienen symbolisen rahallisen korvauksen.

Lähetä juttusi meille osoitteeseen sukukansojenystavatry@gmail.com.

Pidätämme oikeuden olla julkaisematta juttuja, jolloin kirjoituspalkkiotakaan ei makseta, ellei juttua julkaista sellaisenaan tai muokattuna myöhemmin.


Kesäisin terveisin

Alkukoti-lehden toimituskunta

perjantai 7. heinäkuuta 2023

Marilais-virolaista säveltaidetta Jyväskylän suvessa

Maanantaina 3. päivänä heinäkuuta Jyväskylässä oli tarjolla harvoin kuultua ja harvinaisen hyvää elävää musiikkia, kun marilainen laulaja Anna Makeev ja virolainen kanneltaja Kristi Mühling esiintyivät Palokan pelimannitalolla. Suuntasimme talolle kolmen Sukukansojen ystävien jäsenen voimin, ja heti kättelyssä oli todettava, että vanha talo tarjosi lämpimine puupintoineen ja hieman etnofuturistisine sisustuksineen erinomaiset puitteet illan konsertille. Sen lisäksi talon yläkerrassa sijaitsee maailman ainoa kannelmuseo, jonne allekirjoittaneen on pitänyt tehdä vierailu varmaan jo yli kymmenen vuoden ajan.  

Upeassa hirsirakennuksessa oli sisällä etnofuturistinen tuntu
 Saavuimme paikalle yli puoli tuntia ennen konsertin alkamista, jotta ehtisimme tutustua kannelmuseoonkin, missä saimmekin opastetun kierroksen. Jo tässä vaiheessa väkeä alkoi saapua paikalle sankoin joukoin. Onneksi ehdimme kiertää museon, jonka vanhin kannel on ajoitettu niin, että se saattaa olla jopa 1850-luvun tietämiltä. Se on peräisin Keski-Palokasta. Museossa on esillä paljon niin sanottuja Saarijärven kanteleita, joka on melko tunnettu kanneltyyppi. Kokoelman osana on myös Perhonjokilaakson kanteleita, jotka edustavat pohjalaisia kanteleita.
 
Tarvittava sanasto
Harvinaislaatuisen pienikokoinen Saarijärven kannel


Kuvassa marien kannel 
 
Vitriinissä lepää museon vanhin kannelaarre

 
Museon kokoelmat havainnollistivat myös konserttikanteleiden kehitystä mielenkiintoisesti. Ne edustavat museon uusimpia kanteleita, sillä oman kanteleensa on perinteisesti jokainen soittaja valmistanut itse. Siksi teollisesti valmistetut kanteleet ovat muihin soittimiin verrattuna todella uusia. Näin ollen alle satavuotiaissakin kanteleissa on havaittavissa paikallisia piirteitä, mutta myös huomattavia yksilöllisiä eroja. Oman kanteleen valmistaminen on ollut soittamisen peruslähtökohta Suomen lisäksi myös Virossa. Kokoelmissa oli myös yksi virolainen kannel sekä marilaisten kantele. 
 
Vapaita penkkejä ei juurikaan jäänyt
 
Kierroksen jälkeen ehdimme parahiksi paikoillemme, joita ei jäänyt montaa vapaiksi. Konsertissa Anna oli pukeutunut upeasti koristeltuun marilaiseen perinneasuun, jonka hän oli perinyt mummoltaan. Takin hän oli saanut tädiltään. Konsertin aluksi kuultiin lauluja itämarin eli niittymarin kielellä ja alustukset kuultiin suomeksi. Duo yhdisteli taidokkaasti itämarilaisia perinteisiä lauluja kokeilevaan virolaiseen kantelemusiikkiin. Ohjelmassa olikin samoja sävelteoksia, joita olimme kuulleet edeltävä lauantaina Kuhmossa Sommelo-musiikkijuhlassa, jossa oli tänä vuonna erityinen sukukansateema. Onhan kaupunki tänä vuonna suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki. Samojen numeroiden kuuleminen ei tietenkään haitannut itseäni laisinkaan. Lisäksi erityislaatuisen paikan ansiosta tunnelma oli jokseenkin erilainen kuin Kuhmossa, vaikka sielläkin tunnelma oli erinomainen. 
Ennen konsertin alkua järjestäjä esitteli muusikot

Anna Makeev ei ole lähtöisin Marinmaalta, vaan hän on kotoisin sen itäpuolelta, eli hän on uralinmarilainen. Itämarin kieltä puhuvia mareja on päätynyt Marinmaan ulkopuolelle siksi, että venäläiset ortodoksipapit pyrkivät kastamaan mareja kristinuskoon, mitä osa luonnonuskoa harjoittavista mareista pakeni Permin alueelle. Mareja onkin sanottu Euroopan viimeiseksi luonnonuskontoa merkittävissä määrin harjoittavaksi kansaksi. Kauniisti soineen ja soljuneen musiikin seassa kuultiin myös surumielisiä uutisia siitä, että marien olot eivät ole muuttuneet ainakaan parempaan suuntaan. Anna kertoi juuri kuulleensa, miten venäläiset olivat jälleen ottaneet hänen kotikylästään poikia sotaan Ukrainaan, mistä hän oli silminnähden järkyttynyt.

Väliajan alussa Anna kutsui minut vielä lavan eteen kertomaan Sukukansojen ystävistä, mikä oli häneltä tietenkin todella ystävällinen yllätys. Väliajalla kahvin juomiselle sai sanoa hyvästit, sillä hyvin moni yleisöstä oli kiinnostunut Alkukoti-jäsenlehdestämme, joita varasin aivan liian vähän mukaan. Kiinnostuneita oli jonoksi asti, lehdet kävivät kuin kuumille kiville ja taisimme saada enemmän uusia jäseniä kuin missään muussa tapahtumassa aikaisemmin. Kiitos tästä kiinnostuksesta yhdistystämme kohtaan kuuluu yksinomaan Annalle ja Kristille! Onneksi moni oli valmis vastaanottamaan uusimman lehden jälkilähetyksenä postitse. 

Konserttikannelten kehityksen eri asteita

Väliajan jälkeen kuulimme enemmän virolaista musiikkia ja erään ukrainalaisen tuutulaulunkin. Kristi kertoi erinomaisella suomellaan kiehtovasti virolaisen kromaattisen kanteleen syntyhistoriaa. Soitinmallin on kehittänyt 1900-luvun puolivälissä Väinö Maala, joka oli kotoisin Valgamaalta. Soittimen diatoniset sävelet ovat soittajasta katsoen oikealla ja kromaattiset sävelet ovat taas soittajasta katsottuna vasemmalla. Oli mielenkiintoista kuulla, että tällainen kannel on suosittu säveltäjien keskuudessa. Kristi itse on opiskellut kanteleensoittoa Sibelus-akatemiassa. 

Oli myös jännittävää kuulla, että duon yhteistyö on alkanut itse asiassa Suomesta. Yhteistyö alkoi vuonna 2015 valmistauduttaessa duon ensiesiintymiseen, joka tapahtui vuonna 2016 suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressissa Lahdessa. Siitä tarina jatkui edelleen, ja duo on esiintynyt muun muassa Virossa Heimopäivillä.

Konsertin lopun lähestyessä kuultiin virolaisen mestarin Arvo Pärtin teos Für Alina, joka on alun perin sävelletty pianolle, mutta joka soveltuu hyvin myös kanteleelle. Kristi omisti esityksen mestaripelimanni-soitintutkija Kari Dahlblomille, joka oli myös kantelemuseon perustaja. Für Alinan jälkeen järjestäjät kukittivat tämän taianomaista musiikkia maanantai-iltaan taikoneen kaksikon. Yleisön iloksi ilta jatkui vielä viimeisellä teoksella, Hunt aia taga (’Susi aidan takana’), joka on virolainen kansansävelmä. Tämän numeron aikana Kristi loihti soittimestaan todella luovasti mitä erilaisimpia ääniä, joten teos sopi ehtoon kruunuksi täydellisesti. Konsertin päätyttyä paikalle jäi vielä joukko musiikin ystäviä ja sukukansoista kiinnostuneita keskustelemaan. Vieraita oli paikalla todella kaukaa, sillä yleisössä oli jopa kanadansuomalaisia! Tämän paremmin ei voisi viikko alkaa, sydämelliset kiitokset Anna ja Kristi!

Aleksi Palokangas
Puheenjohtaja
Sukukansojen ystävät ry