Tässä blogikirjoitusten sarjassa esitellään Sukukansojen ystävät ry:n toimijoita. Haluamme myös tällä tavoin madaltaa kynnystä osallistua järjestön toimintaan ja tapahtumiin, minkä lisäksi tämä on yksi tapa kertoa lisää järjestössä aktiivisesti vaikuttavien henkilöiden taustasta ja suhteesta suomalais-ugrilaisiin kansoihin.
Haastattelussa Mariann Bernhardt, hallituksen jäsen
 |
| Mariann Bernhardt. Kuvaaja: Balázs Bernhardt |
1. Miten kiinnostuit sukukansoista?
Lukiossa kuuntelin suomalaista heviä, ja musiikin kautta heräsi kiinnostukseni suomen kieltä kohtaan. Suuntasimme kavereitteni kanssa kirjastoon ja lainasimme suomen oppikirjan. Silloin vasta opimme, että suomi ja unkari ovat kielisukulaisia. Koulussa emme olleet tästä kuulleetkaan – Unkarissa on paljon ihmisiä, mukaan lukien meidän entinen äidinkielenopettajamme, jotka eivät ymmärrä, mitä kielisukulaisuus on ja luulevat sen olevan salaliittoteoria, jolla halutaan sortaa unkarilaisia.
Kiinnostus suomen kielestä heräsi minussa uudestaan, kun näin yliopistossa mainoksen suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen sivuainekokonaisuudesta. Päätin hakea sinne. Ensimmäisenä opiskelin suomea ja mansia, ja oli mahtavaa, kun pääsin Turkuun vaihtoon kokonaiseksi vuodeksi. Turkuun sitten jäinkin, mutta myöhemmin erikoistuin ersään, mokšaan ja koltansaameen.
Kielet ja kielten opiskelu ovat alkaneet kiinnostaa minua vasta yliopistossa, ja tykästyin varsinkin kielioppiin ja eri kielten rakenteiden opiskeluun ja vertailemiseen. Matkailu on tosin aina kiinnostanut minua ja sukukieliämme pääsin opiskelemaan tai opettamaan ja tutkimaan monessa paikassa: Inarissa, Venäjän eri alueilla, Virossa ja Itävallassa. Suomalais-ugrilainen kielentutkimus ei ollut määrätietoinen valinta, vaan ihan sattumalta ajauduin alalle. Kiinnostusta näköjään kuitenkin riitti, sillä alalla olen ollut yli kymmenen vuotta. 😊
2. Miten tulit mukaan Sukukansojen ystävien toimintaan?
Olen ollut Sukukansojen ystävien jäsenenä jo pitkään, koska olen ollut kiinnostunut kaikenlaisesta sukukansatoiminnasta. On ollut hienoa seurata, miten yhdistys alkaa yhä aktiivisemmin toimia ja välittää tietoa sukukansoistamme. Aktiiviseksi toimijaksi tulin tosin vasta tänä vuonna, koska nyt tavoitteeni kohtasivat järjestön kanssa ja olen näillä näkymin pari seuraavaa vuotta Suomessa ilman suurempia katkoksia.
Suurin rooli tässä oli minun ja Minerva Pihan yhteisellä tietokirjaprojektilla, joka saa pian päätöksensä. Tietokirjaa varten keräsin valtavasti tietoa sukukansojemme kulttuurista, musiikista, kirjallisuudesta, elokuvatuotannosta ja peleistä ja ennen kaikkea sain kokeilla, miten voin välittää tietoa minua kiinnostavista asioista selkeällä ja ymmärrettävällä suomen kielellä. Tutkijoilta näet vaaditaan, että he viestittäisivät yleistajuisesti tutkimuksensa tuloksista, mutta harvoin on mahdollisuutta tai aikaa perehtyä siihen, miten sitä tehdään. Tietokirja antoi mahdollisuuden nähdä tieteenalani uudesta näkökulmasta, jonka keskiössä on sukukansojemme arki, eikä pelkästään se kieli, jota he puhuvat. Sain siis ainutlaatuisen mahdollisuuden olla tämän hankkeen osa ja opin sitä kautta valtavasti uutta.
Sen varmaan kaikki tietävät, että kirjaan ei mahdu kaikkea. Kansien väliin mahtuu vain kuvia ja tekstiä – ja niitäkin vain rajoitetusti. Sukukansojen ystävien hallituksen jäsenenä minulla on mahdollisuus jatkaa tiedon välittämistä sukukansoistamme tästä eteenpäinkin.
3. Mitä tahdot sukukansatyöllä saavuttaa?
Suurin osa sukukielistämme ovat uhanalaisia, eli ne ovat todellisessa vaarassa kadota. Olen huomannut ja törmännyt usein siihen, että Suomessa vain harvat tietävät sukukansoistamme ylipäätään; jopa tietoisuus saamelaisista ja karjalaisista on hyvin vähäistä, millä on toisinaan vaikutusta poliittisiin päätöksiin asti.
Toisaalta huomasin myös, että ihmiset ovat kiinnostuneita sukukansoistamme, mutta tiedon löytäminen voi olla vaikeaa. Jopa suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen opiskelijat eivät aina ole tietoisia siitä kulttuurista, jonka piirissä heidän opiskelemaansa kieltä puhutaan. Opiskelijoiden palaute onkin rohkaissut käsittelemään kielikursseilla myös sukukansojemme kulttuuria mahdollisuuksien mukaan. Kiitos heille!
Ensisijaisesti haluan välittää tietoa sukukansojemme arjesta ja tilanteesta ja näyttää, miten jokainen kieli ja kulttuuri on ainutlaatuinen ja tutustumisen arvoinen. Toivon, että yhä useammat ymmärtäisivät, mitä kielellinen monimuotoisuus tarkoittaa ja miksi kielten opiskelu on hyödyllistä ja tärkeää. Minun näkökulmani on vahvasti sukukielissä – onneksi Sukukansojen ystävien hallituksessa on myös muiden alojen edustajia, ja näin pystymme antamaan monipuolisen kuvan sukukansoistamme.
4. Kuinka Venäjän nykytilanne vaikuttaa yhteistyöhön sukukansojemme kanssa?
Se vaikuttaa todella paljon, ja sen vaikutukset huomaan paitsi työssäni, myös arjessani. Yhteyteni ystäviin ja ersän ja mokšan äidinkielisiin puhujiin eivät onneksi katkenneet, mutta on tullut paljon vaikeammaksi ylläpitää niitä. Aikaisempina vuosina olen matkustanut Venäjälle säännöllisesti ja asuin myös Saranskissa puoli vuotta, esiinnyin konferensseissa ja kerroin radio- ja televisiolähetyksessä tutkimukseni tuloksista, pidin yhteyttä ystäviin ja opiskelin Volgan alueen kieliä kesäleireillä tai -yliopistoissa. Venäjältä tuli myös vaihto-opiskelijoita Turkuun, jotka kertoivat myöhemmin, kuinka suuresti vaihto-opiskelu vaikutti heihin. Yhtenä esimerkkinä voisin kertoa ystävästäni, joka perusti vaihto-opiskelunsa aikana ensimmäisen ja ainoan mokšankielisen videoblogin!
Nyt jäljelle jäi vain yhteydenpito Internetissä kaikkine vaikeuksineen. Ei ole enää mahdollista keskustella ongelmista tai haaveilla yhdessä vapaasta Venäjästä yön pikkutunneilla. Venäjällä ei ole samanlaista vapautta kuin Suomessa. Olen huolissani ystävistäni ja toivon, että heille kaikki olisi hyvin.
