Vierailuja:

torstai 19. huhtikuuta 2012

Terveisiä Atlantin toiselta puolen

Jääkarhu muistuttaa ilmastonmuutoksesta
Olen opiskellut suomalais-ugrilaisten kielten ohella sirkumpolaarisiin seutuihin liittyviä asioita, ja niiden viemänä olen osallistumassa ensi viikon aikana Montrealissa International Polar Year -konferenssiin. Onnistuin järjestämään siten, että vietin konferenssia edeltävän viikon toisen Sukukansojen ystävät ry:n aktiivisen jäsenen, Alexandra Kellnerin, kotikaupungissa Torontossa, ja täältä juuri nytkin kirjoittelen. Pahoittelen, etten ole ollut paremmin tavoitettavissa tällä viikolla.

Osallistumme Alexandran kanssa IPY-konferenssiin International Institute for Sustainable Developmentin koordinoiman nuorten delegaation osana. Olen ollut usein aktiivinen erilaisissa verkkoympäristöissä käydyissä keskusteluissa, joissa on yritetty saada pohjoisilta alueilta kotoisin olevien nuorten ääniä ja mielipiteitä kuuluviin. Näitä on ollut verkkokurssien ja muidenkin tapahtumien yhteyksissä. Nyt melko äskettäin sain tietää, että ajatusteni jakaminen palkittiin konferenssimatkalla. Olin joka tapauksessa tulossa Kanadaan jossain vaiheessa tämän vuoden aikana, ja saimmekin myös Alexandran konferenssiosallistumisen järjestettyä kätevästi.

Nämä arktisten alueiden opintoni eivät ole varsinaisesti liittyneet Sukukansojen ystävät ry:hyn tai fennougristiikkaan, mutta olen toki yrittänyt aina parhaani mukaan levittää tietoa suomalais-ugrilaisista kansoista ja niiden parissa toimivasta järjestökentästä. Kuten tiedämme, on tuo kenttä melko elävä, ja nyt viime vuosina on nähty kaikkea mielenkiintoista järjestäytymistä niin Sukukansojen ystävien kuin MAFUN:inkin parissa. Olemme myös aloittaneet omaa toimintaamme erilaisin tuorein projektein, on painettu tarroja ja kouluprojektikin on käynnistymässä, joten tästä voisi olla aiheellista kertoa muullekin maailmalle.

Alex ja minä olemme molemmat painottuneet selkeästi humanistisiin teemoihin. Kieli ja kulttuuri ovat aiheita, joista voinemme puhua loputtomasti. Nyt on kuitenkin niin, että arktisten alueiden tutkimusta vaivaa tietty ilmanstonmuutoskeskeisyys. Kovat tieteet ovat hyvin voimakkaasti edustettuna, mutta alat kuten kielitiede ovat erittäin rajoitetusti esillä. Toisaalta tämän voi ymmärtää niinkin, että meidän velvollisuutemme on täten tuoda vain entistäkin voimakkaammin esiin kielten ja kulttuurien modernisaatioon ja muutokseen liittyvää tematiikkaa ja kysymystenasettelua.

Toisaalta on niinkin, että ilmastonmuutoksen kanssa jatkuvaa käsikynkkää kulkeva teema on kestävä kehitys. Tähän pystyy nähdäkseni sitomaan monin tavoin myös kielten ja kulttuurien säilyttämisen ja vaalimisen, joka on monin tavoin välttämätöntä, jos kehitystä haluaa pitää pidempiaikaisen historiallisen jatkuvuuden perspektiivistä kestävänä. Jatkuvasti puhutaan myös ihmisten ja yhteisöjen aktiivisesta osallistumisesta. Omalla tavallaan suomalais-ugrilaisten kansalaisjärjestöjen välinen kehittyvä yhteistyö ei välttämättä juurikaan eroa siitä, mitä muunlaisten teemojen parissa työskentelevät järjestöt toiminnassaan kohtaavat.

Meidän ryhmässämme on noin 15 nuorta eri puolilta pohjoisia alueita: Eri puolilta Kanadaa, Alaskasta, Gröönlannista, Suomesta ja Komin tasavallasta. Tulemme kolmelta viimeiseltä alueelta melko pienellä joukolla, mutta koitamme edustaa Euraasian mannermassaa mallikelpoisesti. Jotkut näistä nuorista ovat toimineet paljon muun muassa Inuiittien Neuvostossa, ja olenkin aika toiveikas sen suhteen, että matkasta tulee opettavainen tällaistenkin uusien maailmojen kautta. Tutustuminen muiden sukukansojensa parissa toimiviin ihmisiin ei tee meidänkään sukukansayhteistyöllemme pahaa.

Konferenssi alkaa nyt tulevana sunnuntaina United Nations Association of Canadan Arctic Youth Initiative on Earth Day tapahtumalla. Ohessa on tiedote siitä:

http://dl.dropbox.com/u/37032116/UN-Montreal-22.4.12..pdf

Lupailin tänne powerpointtia alkuviikosta, mutta nyt on selvinnyt, ettei meillä ilmeisesti ole tilaisuutta pitää sellaista. Edes sunnuntain sessiossa ei ole tälle mahdollisuutta, vaikka ilman powerpointtiakin voimme hyvän alustuksen aiheeseen pitää. Meidät on Alexin kanssa päästetty vetämään noin tunnin mittaista keskustelua ilmeisesti suuremman opiskelijaryhmän kanssa sunnuntaiaamuna. Tapahtumaa järjestävä Chris Bourne muotoili tehtäväämme tähän tapaan:

"Ideally I would like for students to come out of your discussion group with a sense of how these cultural changes affect how different northern groups might view these larger processes, and how they might be able to engage beyond their borders. After the break-out sessions, your group will reconvene with two other similar groups to share what they have learned and see if they can find common solutions. Essentially, we're looking to investigate the 5 Ws (who, what, where, when, why) of your particular topic area, and then compare them to the 5Ws addressed in the other groups. Does this sound like something that could emerge from your discussion."

Toivotaan, että näin tulee käymään. Omat ajatuksemme asiasta ja tapahtuman tarkasta kulusta jäsentyvät lähipäivinä. Luonnollisesti teillä kaikilla tätä lukevillakin on paljon ajatuksia tähän liittyen, ja niitä voi nyt tulevina päivinä jakaa tässä blogissa. Tulemme ottamaan Sukukansojen ystävät ry:n ja MAFUN:in esimerkeiksi tällaisesta rajojen yli tapahtuvasta toiminnasta. Kerromme myös yleisesti sugrikansoista ja niiden historiasta, haluan esittää joitain miettimiäni yhtäläisyyksiä ja eroja näiden mantereiden kansojen välillä. Mielestäni tässä pohjoisamerikkalaisessa kontekstissa on välillä terveellistä muistuttaa, että Euraasia on pullollaan suuria ja modernisoituvia kansoja, joiden parissa kulttuurin tilanne on selvästi hyvin erilainen kuin tämän mantereen alkuperäiskansoilla. Toisaalta täälläkin on melko suuria kansoja ja kieliä, minkä lisäksi tarkan tiedon saaminen eri ryhmien tilanteesta on todella sotkuista. Samalla nuorten parissa ehkä lisääntyvä kulttuuritietoisuus voi muuttaa asioita hyvinkin nopeasti.

Mitä tahansa täällä opimmekin, tulemme tiedottamaan tapahtumista Sukukansojen ystävät ry:n blogin kautta. Viikko on todella täynnä ohjelmaa, ja pääsemme ääneen monessa eri paikkaa. Seuratkaa siis sivujamme päivitysten varalta! Ja kertokaa ajatuksianne, meillä kaikilla järjestön jäsenillä on paljon sanottavaa siihen mitä järjestöstämme tällaisissa paikoissa kerrotaan.

Tässä vielä linkkejä. Eli ensimmäisenä meidät tänne tuonut IISD:

www.iisd.org

Ja matkan kohde IPY:

http://www.ipy2012montreal.ca/

Tässä myös University of the Arcticin sivu, joiden verkkokurssien kautta olen tutustunut tähän maailmankolkkaan:

www.uarctic.org/

Terveisin,

Niko & Alex

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Historiallisia sukukansakontakteja


Sain joulukuun alussa Hanti-Mansiassa varsin mieluisan jäljitystehtävän, jonka jaan nyt kaikkien sukukansojen ystävien pääsiäisiloksi. Uskon, että näin yhdessä asiaa selvittämällä tulemme auttamaan Saranpaul'in kylässä asuvaa Agnija Jegorovna Rokinaa parhaalla mahdollisella tavalla. Hän oli nimittäin löytänyt isoisänsä jäämistöstä mystisen valokuvan, joka liittää tuon Siperiassa perheensä perustaneen miehen Suomeen. Hän ei ollut puhunut koskaan olleensa Suomessa, mutta valokuva kertoo muuta.

Miehen nimi oli Afanasij Aleksejevits Filippov. Hän oli syntynyt Pohjois-Komissa vuoden 1882 tienoilla ja puhui lastenlastensa lailla komin ivatas-murretta. Ei ole tiedossani, mitä kautta hän lopulta asettui Saranpaul'iin. Yhtä epäselvää on hänen päätymisensä Suomeen, vaikka selvältä vaikuttaakin, että hän palveli aikanaan Venäjän armeijassa.


Valokuvan etupuoli

Kuvassa on kolme uniformupukuista nuorta miestä. Agnija Jegorovnan isoisä on heistä oikealla kukkien takana seisova. Kuvan alaosassa on teksti Axel Strandberg Slotts. Kuvan taakse on kirjoitettu kaikenlaista tietoa, jopa osoitetta ja vuosilukuja myöten. Kääntöpuolen olen skannannut tähän liitteeksi, minä lisäksi yritin tulkita sen tekstejä parhaani mukaan. Pikaisillakin google-hauilla on selvää, että Axel Strandbergilla on tosiaan ollut valokuvaliike myös Turussa. Ilmeisesti tällaista valokuvaliikettä ei kuitenkaan enää nykyään ole. Valokuvataiteen museon sivuilla on ollut tietoa valokuvaajasta, mutta ikävä kyllä hakuni antama linkki näyttää vanhentuneen. Mutta ehkä joku osaa sanoa miesten uniformujen perusteella jotain?

Tämä on nyt tällainen vapaa selvitystehtävä, johon minun puolestani kaikki saavat tarttua. Löytyneitä jälkiä Afanasij Aleksejevits Filippovista voi laittaa esimerkiksi tämän ketjun kommenttiosioon. Tulen välittämään kokoamamme tiedot Agnija Rokinalle. Voin myös lähettää kuvista parempilaatuiset versiot, jos joku haluaa yrittää saada tekstejä paremmin näkyviin.


Valokuvan kääntöpuoli


Seuraavaksi kuvaan kääntöpuolen tekstejä (siinä missä niistä saan selvää).

Vasempaan yläkulmaan on kirjoitettu käsin:

 990-980

Yläreunassa lukee:

Valokuvaaja Axel Strandberg

Alhaalla vasemmalla (leiman ympärillä) lukee:

Prisbetont Palkittu
Paris 1900 Pariisi

Tästä alavasemmalle lukee:

Första Belöningen
Helsingfors 1902

Ja alimmaisena:

Levy säilytetään Plates förvanes

Oikeassa alakulmassa on teksti:

TURKU
Linnakatu 13

Hyvää pääsiäistä!
Toivottaa,

Niko Partanen

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Tarraprojektin poikimaa



Aiemmin täällä blogissa kerroimme komien kanssa suunnitellusta tarraprojektista. Tämä on nyt edennyt siihen vaiheeseen, että valmiita tarroja on lähetetty ensimmäinen erä Komiin. Tarramalleja tuli vain yhdeltä jäseneltämme, mistä kiitos hänelle. Toimimme komien kanssa yhteistyössä siten, että Suomessa tehtyjä malleja lähetettiin sähköpostitse Komiin arvioitaviksi. Muutamien muutosten jälkeen päädyimme vaihtoehtoon, joka miellytti komilaisia ystäviämme paljon. Tarkoituksena oli painaa tarroja noin 300 kappaletta ja saattaa ne perille Syktyvkarissa aiemmin tässä kuussa käyneiden Sampsa Holopaisen ja Norman Langerakin mukana, mutta onnistuimmekin tekemään nyt vain viitisenkymmentä kappaletta. Painatukseen olisi mennyt liikaa aikaa, joten aloimme tehdä tarroja itse. Tämä onnistui kyllä, mutta työ oli hieman  luultua hitaampaa. Sen askarteluhenkisyys ei suinkaan haitannut. Emme tarvinneet muuta kuin tulostettavaa tarrapaperia, uudet mustekasetit printteriin ja kontaktimuovia. Värilaserilla tarrojen värit olisivat erottuneet hieman paremmin, mutta Aleksandriassa oleva yksilö ei toiminut tuona päivänä.



Ajatuksenahan on siis, että tarroja levitettäisiin eri puolille kauppoihin ja kioskeihin ynnä muualle. Näin kerrottaisiin ihmisille, että tässäkin paikassa työskentelee komia osaava ihminen. Oheisessa kuvassa on omien tarrojemme vieressä võron kielelle tehty tarra. Se on osa aiemmin Virossa toteutettua projektia, joka on meitäkin tässä inspiroinut. Luonnollisesti lähikuukausina ajatuksena on saada tehtyä suurempi määrä tarroja ammattitaitoisesti painettuna. Mutta ensiksi täytyy saada kuulla hieman kokemuksia Komista.



Tarrojen lisäksi kokeilimme tehdä sarjaa kominkielisiä jääkaappimagneetteja. Tässäkin tekniset laitteet heittäytyivät poikkiteloin, periaatteessa magneettilevylle pystyy tulostamaan helposti, mutta ainakaan meidän käytössämme ollut printteri ei suostunut kyseistä arkkia nielemään. Täten tulostimme magneetit A4-paperille, jonka liimasimme magneettipinnalle. Vastaavaa pikkutarkkaa työtä tarjosi myös tarrojen valmisteluun kuulunut kontaktimuovin leikkely. Kaikki onnistui hyvin, ja nyt odotamme palautetta Komista. Nyt magneeteissa on kahdesti saman sanan erilaisia vartaloita kuten висьтав ja висьтал 'sanoa', joista ensimmäistä voi käyttää esimerkiksi kielloissa ja imperatiiveissa ja jälkimmäistä verbin persoonataivutuksessa. Periaatteessa palaset kaikkien verbien taivuttamiseen preesensissä ja imperfektissä löytyvät pakkauksestamme.



Seuraava ajatus on tietysti tehdä tällaisia lisää eri kielillä, miksei myös eri aihealueista. Myös näitä komiksi olevia magneetteja on tehtävä lisää ja saatava suurissa määrin Komin tasavaltaan. Sama koskee tarroja ja pinssejä, tottakai on hienoja, että meillä itsellämme on sellaisia, mutta varsinaisen arvonsa ne saavat vasta käytössä paikan päällä kielten puhujien parissa. Omaa fennougristiyhteisöämme ajatellen on jo pitkään ollut valmisteilla setti jääkaappimagneetteja kantauraliksi, mutta ennen valmistumistaan tämä projekti vaatii vielä tiettyjä rekonstruktioteknisiä linjauksia. Muiden uralilaisten kielten joukossa monimutkaisia vartalovaihteluja sisältävät kielet tarjoavat vielä yhden lisähaasteen koko jääkaappimagneettien toimintaperiaatteelle. Kuinka toteuttaa saamelaiskielten astevaihtelu ja vokaalimuutokset? Entä nganasanin? Kenelläkään ei liene vastauksia, mutta erilaisia vaihtoehtoja voi toki miettiä. Mahdollisimman toimivan ja relevantin sanaston kokoaminen pieneen tilaan on itsessäänkin haaste, johon kenen tahansa kieltä osaavan kannattaa tarttua. Näitä komiksi olevia magneetteja ei ole muuten vielä oikoluettu, joten virheet ovat täysin meidän vastuullamme ja niistä huomauttaminen toivottavaa. Myös ehdotuksia puuttuvista sanoista otetaan vastaan. Itse ajattelimme, että esimerkiksi keskeiset Komin tasavallan kylät olisi syytä ottaa mukaan magneetteihin.

Tässä on linkki pohjaan, jota käytimme magneettien tulostamiseen. Yritimme ryhmitellä samanpituiset sanat samoille linjoille, mutta aina tämä ei onnistunut. Tietysti sanojen trimmailu magneettien leikkausvaiheessa on aina mahdollista, joten optimaalinen tilankäyttö ei ole välttämätöntä. Meiltä voi pyytää myös originaalia muissa tiedostomuodoissa, jos haluaa rakentaa sen päälle omansa.


Viimeinen projektimme oli hyödyntää tarroissa käytettyä pohjaa rintanappien teossa. Myös saamelaisten kansallispäivä oli lähestymässä, joten teimme pinssejä eri saamen kielillä. Näitä jaoimme muun muassa kansallispäivän lipunnoston jälkeen Porthanian Unicafessa paikalla olleille saamelaisille ja muillekin lippua nostamassa olleille. Palaute oli kaikin puolin hyvää. Tällaisia rintanappeja on erittäin helppo ja halpaa tehdä, teimme samalla kokeeksi pinssejä myös udmurtiksi. Meillä on tarvittava teksti myös tundranenetsiksi ja kildininsaameksi, mutta näiden painaminen joutuu odottamaan ensi kertaan kun meillä on pinssikone käytettävissämme. Kieliä osaavat voivat lähettää tarkoiksi tietämiään ehdotuksia vaikka tämän tekstin kommentteihin. Kaikista pinsseistä ei ole vielä kuvia tarjolla, mutta koitamme korjata tämän epäkohdan piakkoin.



Terveisin

-Niko Partanen & Alexandra Kellner










sunnuntai 12. helmikuuta 2012

MAFUNin hallitus Syktvykarissa

Suomalais-ugrilaisten kansojen nuorten liiton MAFUNin hallitus piti vuoden 2012 ensimmäisen kokouksensa Syktyvkarissa Komin tasavallassa 3.-5.2. Sukukansojen ystävät ry:n hallituksesta kokoukseen osallistuivat Sampsa Holopainen (MAFUNin varapuheenjohtaja) sekä Norman Langerak. Kokous järjestettiin Suomi-Venäjä-Seuran suomalais-ugrilaisen kansalaisjärjestöhankkeen päätösseminaarin yhteydessä.
     Kokouksen esityslistalla oli paljon asiaa, ja kokous venähtikin niin pitkäksi, että se täytyi pitää useammassa osassa kolmen päivän aikana. Lopulta kaikki tarpeelliset asiat saatiin kuitenkin käsiteltyä. Avainkysymysten joukossa olivat mm. MAFUNin hallituksen toimintaohjeet, suomalais-ugrilaisen maailman kulttuurisydän -hanke, MAFUNin toiminta vuonna 2012, Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressiin osallistuminen Unkarissa syyskuussa 2012 sekä yhteistyön laajentaminen Venäjän ulkopuolella elävien suomalais-ugrilaisten kansojen parissa.
      Kokouksen ohella myös kansalaisjärjestöhankkeen seminaari tarjosi mielenkiintoisia ja hyödyllisiä keskusteluja. Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressi oli näytteli näissäkin suurta osaa. Jäämme myös innolla odottamaan, millaisia suomalais-ugrilaisia yhteistyömahdollisuuksia seminaari poikii Sukukansojen ystäville.

Lisätietoja MAFUNin sivuilla (venäjäksi) www.mafun.info
Kokouksen pöytäkirja julkaistaan myöhemmin.

MAFUNin hallitus kokoustaa. Kuva: Juri Popov, finugor.ru

perjantai 25. marraskuuta 2011




Terve!

Tässä Sukukansojen ystävillekin nähtäväksi kattojärjestömme MAFUNin (Suomalais-ugrilaisten kansojen nuorten liitto) julkaisema tiedote. Tiedote on saatavilla myös venäjäksi (alkuperäisteksti) ja englanniksi.

T. Sampsa Holopainen, Sukukansojen ystävien hallituksen jäsen



MAFUNin johto keskusteli yhteistyöstä virolaisen europarlamentaarikko Indrek Tarandin kanssa

Virolainen europarlamentaarikko Indrek Tarand (Vihreät / Euroopan vapaa allianssi) tapasi MAFUNin (Suomalais-ugrilaisten kansojen nuorten liitto) delegaation 24. marraskuuta Tallinnassa.

MAFUNin edustajat Sampsa Holopainen (varapuheenjohtaja), Oliver Loode (hallituksen jäsen) ja Aleksei Tsikarev (puheenjohtaja vuosina 2009-2011) pitivät virolaiselle poliitikolle yleisesittelyn järjestön keskeisistä projekteista ja jakoivat suunnitelmiaan kahdelle tulevalle vuodelle. Tapaamiseen osallistuivat myös Anders Heinapuu (Suomalais-ugrilaisten kansojen konsultaatiokomitean jäsen) sekä Marge Laast (Viron kuvataideakatemia).

Tapaamisessa Tarand tunnusti suomalais-ugrilaisen nuorison saavutukset ja tarjosi tukeaan MAFUNin tulevalle toiminnalle. Tapaamisessa keskusteltiin yhteistyöstä MAFUNin ja eurooppalaisten instituuttien välillä yleisellä tasolla mutta esitettiin myös konkreettisia yhteistyöideoita. Viimeisimmissä europarlamenttivaaleissa ennätysmäärän ääniä saanut Tarand ilmaisi kiinnostuksensa suomalais-ugrilaisten kulttuuriprojektien tukemiseen Euroopan parlamentissa.

Lähitulevaisuudessa MAFUNin hallitus käsittelee näitä ja muita mahdollisuuksia järjestön kansainvälisen toiminnan laajentamiseksi. Tällä hetkellä on MAFUNin kongressin päätöksen mukaisesti käynnissä Yhdistyneissä kansakunnissa järjestettävien suomalais-ugrilaisten päivien valmistelu.


keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Tekstejä Suomesta

Ybin kylässä vuosi sitten.
Ybin kylään ollaan avaamassa komilaista puistoa, josta yleensä käytetään täällä nimeä Коми этнопарк. Sinne ollaan tekemässä myös pysyvää näyttelyä kaikista suomalais-ugrilaisista kansoista, ilmeisesti kyse on todella suurikokoisista julisteista. Nyt kaivattaisiin tekstejä ja kuvia suomalaisista ja Suomesta. Sukukansojen ystäviä on pyydetty auttamaan tässä. Aloin miettimään, että kyllähän Suomesta on jo valmiiksi jonkin verran kirjoitettu. Olisikohan mahdollista saada esimerkiksi joltain viralliselta sivulta tekstejä käyttöön? Mitä mieltä olette? Osaako kukaan ehdottaa mistä kysyä? Oma keksintöni on, että mahdollisesti eri kansoista tuonne koottuja tekstejä voisi kääntää myös muille kielille ja saada vaikka nettiin yhteen paikkaan koottuna, vaikka tällaisiakin sivuja tietysti on jo.

En ole itse käynyt Ybin etnoparkissa, vaikka olenkin kyseisessä kylässä käynyt kerran. Yb on kaunis paikka, sen nimi tarkoittaa jonkinlaista mäkeä, ja kylä onkin rakennettu seitsemän mäen päälle, samaan tapaan kuin vaikkapa Rooma. En tiedä tarkkaan mitä tässä puistossa tulee olemaan tai miten se toimii, joten en voi paljoakaan sanoa siitä. Tietysti tällaiset etnopuistot ovat hankkeita, joista voi varmasti olla montaa mieltä. Toisaalta uskon, että hyvällä maulla ja modernilla tavalla toteutettuna projekti voi olla mielenkiintoinen. Sinne voisi myös saada erittäin ajantasaista ja relevanttia tietoa eri kansoista ja kielistä. Tällainen näyttely tai esittely voisi olla hyvä saada myös pääkaupunkiin.

Niko
Puheenjohtaja, Sukukansojen ystävät ry

Kominmaalla tapahtuu

Komilainen tarjoilija kutsuttiin Mi:n toimintaan
Tapasimme viime yönä Komi Vojtyrin nuoriso-osasto Mi:n henkilöiden kanssa hyvin epämuodollisissa merkeissä paikallisessa Ozon-yökerhossa. Illan varsinainen tarkoitus oli juhlia kevyesti keskellä viikkoa ja nähdä ystäviä. Kaarroimme Nikolai Anisimovin kanssa paikalle taksilla puoli tuntia myöhässä - meillä oli kaikkien liput, joten muidenkin sisäänpääsy oli meistä kiinni. Oli kylmä ja satoi lunta, mutta onneksemme tytöt olivat päässeet jo sisälle lämpimään. Lopulta istuimme kaikki pöytämme ääreen, ja tarjoilija tuli kysymään mitä haluamme. Luonnollisesti aloimme tehdä tilaustamme komiksi. Tämä tarjoilija ei komia osannut, joten pyysimme, että pöytäämme lähetetään komia puhuva tarjoilija. Pian paikalle saapuikin viehättävä nuori tyttö, joka kantoi meille myöhäiseen yöhön asti suria pöytään.

Tämä on hyvä esimerkki Syktyvkarin tilanteesta. Kaupunki on siten kaksikielinen, että lähes kaikkialla asiat hoidetaan automaattisesti venäjäksi, vaikka onkin valtavasti tiloja, joissa ihmiset osaisivat myös komia. Komeja ei voi varsinaisesti erottaa venäläisistä, joten aina on olemassa mahdollisuus, että ihminen jolle yrität puhua komia ei ymmärräkään. Toisaalta keskustelun aloittaminen venäjäksi jo itsessään alleviivaa venäjän valta-asemaa. Venäjää osaavat käytännössä kaikki, joten se on tässä mielessä turvallinen ja helppo valinta. Komin käyttöä on erikseen vaadittava, se ei tule automaattisesti, mutta silti komeilla on täysi oikeus saada kielensä käyttöön. Ihmisiä täytyy rohkaista vaatimaan tätä. Ja on myös tärkeää aloittaa keskustelut komiksi. Komin puhuminen ei saa olla poikkeus, vaan siitä on tehtävä normaalia ja arkipäiväistä.

Jana Sažina kertoi minulle, että he aikovat nyt tehdä sellaisia tarroja, joilla promotoidaan komin kielen käyttöä kaupungissa. Niitä voisi laittaa kauppojen oviin, busseihin, yliopistolle - ylipäätään julkisiin tiloihin. Niihin tulisi siis tekstejä kuten esimerkiksi:

Вай, сёрнитам комиöн!
Hei, puhutaan komia!

Танi позьö сёрнитны комиöн!
Täällä voi puhua komia!

Колö сёрнитны комиöн!
Täytyy puhua komia!

Aloimme miettimään, että voisiko tällaista projektia tehdä jotenkin yhdessä. He aikoivat antaa tarrojen suunnittelun jollekin painotalolle/yritykselle. Mielestäni olisi järkevämpää kehitellä tarrojen ulkoasua jotenkin yhdessä. Ehdotankin, että tätä blogia lukevat tekisivät nyt joukon hienoja malleja tarroille, ja sitten täällä päätettäisiin mikä niistä on paras. Näin säästyisi rahaakin, jos merkit suunniteltaisiin näin talkoovoimin. Malleja voi lähettää minulle osoitteeseen niko.partanen@helsinki.fi. Ohjaan ne sitten eteenpäin.

Samalla vektoreita ja fontteja pyöritellessä voi miettiä myös logoa järjestöllemme!

Ilta oli hauska ja melkoisen villi, kuten täällä näyttää useimmiten käyvän, mistä tänä aamuna kello kahdeksalta odottanut esitelmäni suomen vokaaleista taisi hieman kärsiä. Kyllä tästäkin silti tuli ihan järkevä päivä. Viideltä oli Mi:n kokous, puhuimme viikonlopun matkasta Ižmaan. Kyllä, luvassa on kouluvierailuja Pohjois-Komissa! Lähtö on perjantai-aamuna 8:40, ja sen annista tulette kuulemaan pian palattuani.

Niko
Puheenjohtaja, Sukukansojen ystävät ry