Vierailuja:

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Tekstejä Suomesta

Ybin kylässä vuosi sitten.
Ybin kylään ollaan avaamassa komilaista puistoa, josta yleensä käytetään täällä nimeä Коми этнопарк. Sinne ollaan tekemässä myös pysyvää näyttelyä kaikista suomalais-ugrilaisista kansoista, ilmeisesti kyse on todella suurikokoisista julisteista. Nyt kaivattaisiin tekstejä ja kuvia suomalaisista ja Suomesta. Sukukansojen ystäviä on pyydetty auttamaan tässä. Aloin miettimään, että kyllähän Suomesta on jo valmiiksi jonkin verran kirjoitettu. Olisikohan mahdollista saada esimerkiksi joltain viralliselta sivulta tekstejä käyttöön? Mitä mieltä olette? Osaako kukaan ehdottaa mistä kysyä? Oma keksintöni on, että mahdollisesti eri kansoista tuonne koottuja tekstejä voisi kääntää myös muille kielille ja saada vaikka nettiin yhteen paikkaan koottuna, vaikka tällaisiakin sivuja tietysti on jo.

En ole itse käynyt Ybin etnoparkissa, vaikka olenkin kyseisessä kylässä käynyt kerran. Yb on kaunis paikka, sen nimi tarkoittaa jonkinlaista mäkeä, ja kylä onkin rakennettu seitsemän mäen päälle, samaan tapaan kuin vaikkapa Rooma. En tiedä tarkkaan mitä tässä puistossa tulee olemaan tai miten se toimii, joten en voi paljoakaan sanoa siitä. Tietysti tällaiset etnopuistot ovat hankkeita, joista voi varmasti olla montaa mieltä. Toisaalta uskon, että hyvällä maulla ja modernilla tavalla toteutettuna projekti voi olla mielenkiintoinen. Sinne voisi myös saada erittäin ajantasaista ja relevanttia tietoa eri kansoista ja kielistä. Tällainen näyttely tai esittely voisi olla hyvä saada myös pääkaupunkiin.

Niko
Puheenjohtaja, Sukukansojen ystävät ry

3 kommenttia:

  1. Tilanne on nyt sellainen, että saimme luvan käyttää tiettyjä This Is Finland -sivuston materiaaleja. Ybissä on kuitenkin oltu meitä nopeampia, ja Suomea esittelevä juliste on jo valmis. Siinä on lyhyesti perustietoa Suomesta ja runsaasti kuvia. Tiettyjä epäkohtia kuitenkin on, ja mielestäni Sukukansojen ystävien pitäisi kirjoittaa Ybin puiston johtajalle kirje, jossa vaadimme parannuksia.

    Eräs ongelma on se, ettei saamelaisille ole omaa julistettaan. Saamelaisia esiintyy kuvissa Suomen julisteessa, mutta heistä ei ilmeisesti ole juuri muualla mainintaa. Heille kuuluu ehdottomasti oma Saamenmaata esittelevä julisteensa.

    Toinen epäkohta on koko näyttelyn kielivalinnoissa. On näet niin, ettei tietoa ole millään muulla kielellä kuin venäjällä. Tämä on mielestäni suomalais-ugrilaisia kansoja halventavaa, eikä myöskään alkuunkaan palvele puiston oletettuja kansainvälisiä vieraita. Minusta on välttämätöntä, että vaadimme tekstejä komiksi ja englanniksi. Nähdäkseni komi, englanti ja venäjä toimisivat tässä tilanteessa, sillä tekstien kääntäminen kaikille suomalais-ugrilaisille kielille ei liene realistinen toive.

    Tai mitä mieltä te olette, millaista kielipolitiikkaa meidän on syytä vaatia? Oma kirjeemme puiston johtajalle tulee olemaan komiksi ja venäjäksi.

    Niko Partanen

    VastaaPoista
  2. Moi,

    mielestäni ehdottomasti ainakin kominkielinen teksti on saatava mukaan. Sukukansojen ystävien varoista ei tulisi tukea pelkästään venäjänkielisiä touhuja.

    Ikävää, ettei saamelaisille ole omaa julistettaan, sellainen pitäisi ehdottomasti saada.

    T. Sampsa Holopainen

    VastaaPoista
  3. Joo, tähän puistoon ei rahallista tukea edes olla tarvitsemassa, lähinnä voimme omalta osaltamme olla "valvomassa", että homma pysyy tolkullisena suomalais-ugrilaisesta perspektiivistä. Oon ihan samaa mieltä, että pääpainon on pysyttävä suomalais-ugrilaisilla kielillä tehdyissä asioissa.

    Niko Partanen

    VastaaPoista