Tervetuloa kirjoittamaan seuraavaan Alkukoti-numeroon!

Sukukansojen ystävät ry:n julkaisemaa, suomalais-ugrilaisia kieliä, kansoja ja kulttuureita popularisoiva Alkukoti-lehden seuraava numero on tekeillä. Lehden teemoja ovat tällä kertaa kielet ja identiteetti.

Kutsumme teitä kirjoittamaan lehteen erilaisia juttuja haastatteluista arvosteluihin, myös teeman ulkopuolelta. Aiheet voivat olla päivän polttavimpia, nostoja muinaisuudesta tai jotain siltä väliltä. Mikäli työskentelet tieteen alalla, kannustamme kirjoittamaan tutkimuksestasi.

Voit kirjoittaa muullakin kielellä, kuin suomeksi. Suomalais-ugrilaisilla vähemmistökielellä kirjoitetut artikkelit saavat rinnakkaisversion suomeksi. Muussa tapauksessa julkaisemme jutustasi suomenkielisen käännöksen. Otathan yhteyttä, mikäli kielistä on kysyttävää.

Otamme heti vastaan artikkeleita, ja niiden palautuksen määräaika on 15. syyskuuta 2023. Hyväksyttyjen juttujen oikoluetut versiot tulee korjata lokakuun aikana.

Pyrimme julkaisemaan numeron mahdollisimman pian, vuodenvaihteessa 2024.

Kaikki kirjoittajat saavat tekijänkappaleen ja mahdollisuuksien mukaan pienen symbolisen rahallisen korvauksen.

Lähetä juttusi meille osoitteeseen sukukansojenystavatry@gmail.com.

Pidätämme oikeuden olla julkaisematta juttuja, jolloin kirjoituspalkkiotakaan ei makseta, ellei juttua julkaista sellaisenaan tai muokattuna myöhemmin.

Kesäisin terveisin

Alkukoti-lehden toimituskunta

Marilais-virolaista säveltaidetta Jyväskylän suvessa

Maanantaina 3. päivänä heinäkuuta Jyväskylässä oli tarjolla harvoin kuultua ja harvinaisen hyvää elävää musiikkia, kun marilainen laulaja Anna Makeev ja virolainen kanneltaja Kristi Mühling esiintyivät Palokan pelimannitalolla. Suuntasimme talolle kolmen Sukukansojen ystävien jäsenen voimin, ja heti kättelyssä oli todettava, että vanha talo tarjosi lämpimine puupintoineen ja hieman etnofuturistisine sisustuksineen erinomaiset puitteet illan konsertille. Sen lisäksi talon yläkerrassa sijaitsee maailman ainoa kannelmuseo, jonne allekirjoittaneen on pitänyt tehdä vierailu varmaan jo yli kymmenen vuoden ajan.  

Upeassa hirsirakennuksessa oli sisällä etnofuturistinen tuntu

 

 Saavuimme paikalle yli puoli tuntia ennen konsertin alkamista, jotta ehtisimme tutustua kannelmuseoonkin, missä saimmekin opastetun kierroksen. Jo tässä vaiheessa väkeä alkoi saapua paikalle sankoin joukoin. Onneksi ehdimme kiertää museon, jonka vanhin kannel on ajoitettu niin, että se saattaa olla jopa 1850-luvun tietämiltä. Se on peräisin Keski-Palokasta. Museossa on esillä paljon niin sanottuja Saarijärven kanteleita, joka on melko tunnettu kanneltyyppi. Kokoelman osana on myös Perhonjokilaakson kanteleita, jotka edustavat pohjalaisia kanteleita.

 

Tarvittava sanasto

Harvinaislaatuisen pienikokoinen Saarijärven kannel

Kuvassa marien kannel

 

 

Vitriinissä lepää museon vanhin kannelaarre

 

Museon kokoelmat havainnollistivat myös konserttikanteleiden kehitystä mielenkiintoisesti. Ne edustavat museon uusimpia kanteleita, sillä oman kanteleensa on perinteisesti jokainen soittaja valmistanut itse. Siksi teollisesti valmistetut kanteleet ovat muihin soittimiin verrattuna todella uusia. Näin ollen alle satavuotiaissakin kanteleissa on havaittavissa paikallisia piirteitä, mutta myös huomattavia yksilöllisiä eroja. Oman kanteleen valmistaminen on ollut soittamisen peruslähtökohta Suomen lisäksi myös Virossa. Kokoelmissa oli myös yksi virolainen kannel sekä marilaisten kantele. 

 

Vapaita penkkejä ei juurikaan jäänyt

 

Kierroksen jälkeen ehdimme parahiksi paikoillemme, joita ei jäänyt montaa vapaiksi. Konsertissa Anna oli pukeutunut upeasti koristeltuun marilaiseen perinneasuun, jonka hän oli perinyt mummoltaan. Takin hän oli saanut tädiltään. Konsertin aluksi kuultiin lauluja itämarin eli niittymarin kielellä ja alustukset kuultiin suomeksi. Duo yhdisteli taidokkaasti itämarilaisia perinteisiä lauluja kokeilevaan virolaiseen kantelemusiikkiin. Ohjelmassa olikin samoja sävelteoksia, joita olimme kuulleet edeltävä lauantaina Kuhmossa Sommelo-musiikkijuhlassa, jossa oli tänä vuonna erityinen sukukansateema. Onhan kaupunki tänä vuonna suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki. Samojen numeroiden kuuleminen ei tietenkään haitannut itseäni laisinkaan. Lisäksi erityislaatuisen paikan ansiosta tunnelma oli jokseenkin erilainen kuin Kuhmossa, vaikka sielläkin tunnelma oli erinomainen. 

Ennen konsertin alkua järjestäjä esitteli muusikot

Anna Makeev ei ole lähtöisin Marinmaalta, vaan hän on kotoisin sen itäpuolelta, eli hän on uralinmarilainen. Itämarin kieltä puhuvia mareja on päätynyt Marinmaan ulkopuolelle siksi, että venäläiset ortodoksipapit pyrkivät kastamaan mareja kristinuskoon, mitä osa luonnonuskoa harjoittavista mareista pakeni Permin alueelle. Mareja onkin sanottu Euroopan viimeiseksi luonnonuskontoa merkittävissä määrin harjoittavaksi kansaksi. Kauniisti soineen ja soljuneen musiikin seassa kuultiin myös surumielisiä uutisia siitä, että marien olot eivät ole muuttuneet ainakaan parempaan suuntaan. Anna kertoi juuri kuulleensa, miten venäläiset olivat jälleen ottaneet hänen kotikylästään poikia sotaan Ukrainaan, mistä hän oli silminnähden järkyttynyt.

Väliajan alussa Anna kutsui minut vielä lavan eteen kertomaan Sukukansojen ystävistä, mikä oli häneltä tietenkin todella ystävällinen yllätys. Väliajalla kahvin juomiselle sai sanoa hyvästit, sillä hyvin moni yleisöstä oli kiinnostunut Alkukoti-jäsenlehdestämme, joita varasin aivan liian vähän mukaan. Kiinnostuneita oli jonoksi asti, lehdet kävivät kuin kuumille kiville ja taisimme saada enemmän uusia jäseniä kuin missään muussa tapahtumassa aikaisemmin. Kiitos tästä kiinnostuksesta yhdistystämme kohtaan kuuluu yksinomaan Annalle ja Kristille! Onneksi moni oli valmis vastaanottamaan uusimman lehden jälkilähetyksenä postitse. 

Konserttikannelten kehityksen eri asteita

Väliajan jälkeen kuulimme enemmän virolaista musiikkia ja erään ukrainalaisen tuutulaulunkin. Kristi kertoi erinomaisella suomellaan kiehtovasti virolaisen kromaattisen kanteleen syntyhistoriaa. Soitinmallin on kehittänyt 1900-luvun puolivälissä Väinö Maala, joka oli kotoisin Valgamaalta. Soittimen diatoniset sävelet ovat soittajasta katsoen oikealla ja kromaattiset sävelet ovat taas soittajasta katsottuna vasemmalla. Oli mielenkiintoista kuulla, että tällainen kannel on suosittu säveltäjien keskuudessa. Kristi itse on opiskellut kanteleensoittoa Sibelus-akatemiassa. 

Oli myös jännittävää kuulla, että duon yhteistyö on alkanut itse asiassa Suomesta. Yhteistyö alkoi vuonna 2015 valmistauduttaessa duon ensiesiintymiseen, joka tapahtui vuonna 2016 suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressissa Lahdessa. Siitä tarina jatkui edelleen, ja duo on esiintynyt muun muassa Virossa Heimopäivillä.

Konsertin lopun lähestyessä kuultiin virolaisen mestarin Arvo Pärtin teos Für Alina, joka on alun perin sävelletty pianolle, mutta joka soveltuu hyvin myös kanteleelle. Kristi omisti esityksen mestaripelimanni-soitintutkija Kari Dahlblomille, joka oli myös kantelemuseon perustaja. Für Alinan jälkeen järjestäjät kukittivat tämän taianomaista musiikkia maanantai-iltaan taikoneen kaksikon. Yleisön iloksi ilta jatkui vielä viimeisellä teoksella, Hunt aia taga (’Susi aidan takana’), joka on virolainen kansansävelmä. Tämän numeron aikana Kristi loihti soittimestaan todella luovasti mitä erilaisimpia ääniä, joten teos sopi ehtoon kruunuksi täydellisesti. Konsertin päätyttyä paikalle jäi vielä joukko musiikin ystäviä ja sukukansoista kiinnostuneita keskustelemaan. Vieraita oli paikalla todella kaukaa, sillä yleisössä oli jopa kanadansuomalaisia! Tämän paremmin ei voisi viikko alkaa, sydämelliset kiitokset Anna ja Kristi!

Aleksi Palokangas
Puheenjohtaja
Sukukansojen ystävät ry

Jaa ehdotuksia yhdistyksen tunnuksesta

Sukukansojen ystävät ry täyttää ensi vuonna jo 25 vuotta! Juhlavuoden kunniaksi suunnittelemme yhdistykselle uutta tunnusta, joka julkistetaan juhlavuoden alussa. Nyt sinulla on mahdollisuus antaa ideoita uudeksi tunnukseksi ja eritoten sen vertauskuvallisuutta koskien.

Nykyinen vuonna 2024 retrologoksi siirtyvä logo

Haluamme, että uudessa tunnuksessa on yhdistyksen nimi selkeästi ja helposti luettavassa muodossa. On myös mahdollista, että logosta toteutetaan tekstillinen ja tekstitön versio, jos teksti asettuu logon yhteyteen jollain sopivalla tavalla.

Tunnuksen aiheen pitäisi olla sellainen, että se liittyy mahdollisimman moneen suomalais-ugrilaiseen kansaan. Yhteyden eri kansoihin pitää olla helpohkosti selitettävä ja eritoten mieleenpainuva. Meille on tärkeää, ettemme käytä minkään yksittäisen kansan symboliikkaa, koska haluamme edustaa kaikkia suomalais-ugrilaisia kansoja niin pitkälti kuin se on mahdollista. Tunnuksessa voi olla erilaisia osia ja perustekijöitä, mutta se ei saa olla liian yksityiskohtainen tai monimutkainen. Haluamme, että tunnus on helppo painaa, ja että se on kätevää esittää niin pienessä kuin suuressakin koossa ja eri yhteyksissä.

Ehdotusten pohjalta graafikko tekee tunnuksesta lopullisen toteutuksen. Otamme silti mielellämme vastaan myös kuvia ja luonnoksia. Lopullinen toteutus tulee olemaan yhdistyksen hallituksen ja lopullisen työn tekevän graafikon linjaama. Otamme ehdotuksia vastaan 25.7. asti!

Kun lähetät meille ehdotuksesi, niin perustele millaista symboliikkaa näet siinä ja kuinka se mielestäsi liittyy suomalais-ugrilaisiin kansoihin, sukukansayhteistyöhön ja Sukukansojen ystäviin. Toivomme ehdotuksia kesäkuun loppuun mennessä.

Pidätämme oikeuden jakaa meille tulleita ehdotuksia esimerkiksi verkossa. Kaikkia ehdotuksia ei jaeta verkossa. Kerro kuitenkin erikseen, jos haluatko nimesi mainittavan, mikäli luonnos julkaistaan verkossa. Lähetä ehdotus sähköpostiosoitteeseemme sukukansojenystavatry@gmail.com.

Sukukansaterveisin

Aleksi Palokangas      Niko Partanen
Puheenjohtaja             Varapuheenjohtaja
Sukukansojen ystävät ry

Matkakertomus vuoden 2023 IFUSCO:sta

Kansainvälinen kattaus fennougristiikasta kiinnostuneita kokoontui jälleen tänä keväänä 15.5.–19.5. viettääkseen historian 38. IFUSCO:a, eli International Finno-Ugric Students’ Conference -tapahtumaa, suomenkieliseltä nimeltään Kansainvälinen suomalais-ugrilaisten opiskelijoiden konferenssi. Edeltävä IFUSCO pidettiin viime vuonna Prahassa, ja tänä vuonna tapahtumaa pääsi isännöimään Suomen entinen pääkaupunki Turku. Tämä oli itse asiassa toinen kerta, kun Turku on tapahtumaa isännöinyt: edellinen kerta oli vuonna 1997. Aikaa viime kerrasta olikin siis jo kulunut. Myös Sukukansojen ystävät osallistui tapahtuman järjestämiseen, ja järjestöllämme oli edustajansa tapahtumassa. Tässä matkablogissa me, järjestön tuoreet jäsenet hallituksen sihteeri Iivo Kalijärvi ja kannatusjäsen Antton Mäntyvaara, kerromme mahtavasta viikostamme Turun kauniissa maisemissa suomalaisugrilaisuuden parissa.

IFUSCO-abstraktivihko

Mutta mikä IFUSCO siis oikein on? Se on vuosittain järjestettävä suomalais-ugrilaisten ja aiheesta kiinnostuneiden opiskelijoiden konferenssitapahtuma. Tapahtumaa on järjestetty jo vuodesta 1984 alkaen. Opiskelijat huolehtivat itse tapahtuman järjestämisestä, ja tapahtuma kokoaa yhteen varsinkin kielitieteilijöitä, mutta myös kansatieteestä, historiasta, kirjallisuudesta ja käännöstieteestä kiinnostuneita opiskelijoita. 

IFUSCOn järjestäjät

 

Konferenssi tarjoaa mahdollisuuden alan opiskelijalle esitellä omaa tutkimustaan tai jotain muuta suomalais-ugrilaisiin kieliin, kulttuureihin tai kansoihin liittyvää aihetta. Esitelmän pääsi pitämään melko matalalla kynnyksellä, myös allekirjoittanut, mikä oli hyvä asia, sillä se kannusti monenlaisiin esitelmiin. Konferenssiin mahtuikin siis runsas kirjo mielenkiintoisia esitelmiä, jotka käsittelivät eri tavoin suomalais-ugrilaisuutta. Myös esitelmien kieli oli vaihteleva: esitelmöijä saattoi puhua suomeksi, englanniksi, viroksi, unkariksi tai jollain muullakin kielellä. Konferenssissa onkin käytössä perinteinen ”kolmen kielen sääntö”, eli esitelmän pitää koostua kolmesta eri kielestä: yksi esitelmän tiivistelmässä, toinen luentodioilla ja kolmas itse esitelmän puheessa. Tapahtuma oli siis kaiken kaikkiaan hyvin monikielinen, ja allekirjoittaneet pääsivät käyttämään runsaasti englantia ja saksaa keskustelussa.

Osallistujien yhteiskuva

 

Yhteensä esitelmiä oli viikon aikana nelisenkymmentä. Kaikkia emme kuitenkaan ehtineet mennä seuraamaan, sillä osa jouduttiin pitämään päällekkäin. Esitelmät jaoteltiin omiin luokkiinsa, esimerkiksi kielitieteitä tai sitten historiaa ja politiikkaa käsitteleviin kategorioihin. Suurin osa tapahtuman osallistujista olikin kielitieteilijöitä, joko entisiä tai nykyisiä opiskelijoita, mutta kuulemamme mukaan kyseessä oli yksi poikkitieteellisimmistä IFUSCO:ista koskaan. Mukana olikin myös ainakin arkeologeja ja politiikan tutkijoitakin. Me taas edustimme kaksistaan ylpeästi tapahtuman ainoina yhteiskuntatieteiden ja filosofian opiskelijoina omaa alaamme. Meille esitelmät viron kielen kieliopista tai saamelaiskielten sijamuodoista olivatkin vähän mystisiä, mutta yritimme toki pysyä perässä. Kielitieteiden esitelmissäkin oli hyvin mielenkiintoisia ja helposti lähestyttäviä aiheita, joista kenties mieleenpainuvin oli luento, joka kertoi eri uralilaisten kielten käytöstä sosiaalisen median sovelluksissa. Koko konferenssin lempiluentomme taisi kuitenkin olla sarja esitelmiä, jotka kertoivat liiviläisten historiasta ja heidän kansantarustostaan. Liiviläisten tarinat ihmissudista ja meren sinisistä lehmistä olivat mielenkiintoista kuunneltavaa.

Professori Jussi Ylikosken luento

Turku on merkittävä fennougristiikan kaupunki jo senkin takia, että alan perinne ulottuu kaupungissa satoja vuosia aina Kuninkaallisen Turun Akatemian päiviin asti. Konferenssin varsinaisena avajaispäivänä tiistaina 16.5. saimmekin kuulla prof. emerita Sirkka Saarisen luennon Turun fennougristiikan historiasta. Myös prof. Jussi Ylikoski piti konferenssissa kutsuluennon, kertoen ”Fennougristiikan olemuksesta ja tulevaisuuden näkymistä”. Tapahtumalla oli siis tavallisten opiskelijoiden lisäksi akateemisesti pitkälle ansioituneita kutsuvieraita. 

Näiden kaikkien esitelmien lisäksi ohjelmassa oli myös pari erilaista työpajaa. Toinen käsitteli niin sanottuja anbur-aakkosia, joka on muinainen kirjoitusjärjestelmä, jolla on kirjoitettu muun muassa komin kieltä. Työpajassa opeteltiin tulkitsemaan sitä. Toisessa työpajassa käsiteltiin kielitieteen ja arkeologian yhdistämistä. Me emme valitettavasti ehtineet osallistua kumpaankaan työpajaan, sillä ne olivat viimeisen konferenssipäivän aamupäivänä, ja meidän oli sillä välin huolehdittava majapaikkamme siisteydestä ja muista järjestelyistämme: yövyimme nimittäin koko viikon Anttonin tädin omistamassa asunnossa, ja sen oli luonnollisesti oltava hyvässä kunnossa poistuessamme.

Kaiken tämän akateemisen esitelmöinnin lisäksi tapahtumaan mahtui kuitenkin paljon muutakin. Joka illalle oli järjestetty viihdyttävää ohjelmaa, mistä ensinnäkin suuri kiitos tapahtuman järjestäjille. Konferenssin ensimmäisenä päivänä maanantaina järjestäjät pitivät meille kävelykierroksen Turun läpi. Sen aikana tutustuimme kampusalueeseen, historiallisiin rakennuksiin ja nähtävyyksiin sekä opimme kaikenlaista triviaa Turun historiasta. Mieleen jäivät Mikael Agricolan patsas ja H. G. Porthanin hauta Tuomiokirkon luona, ja myös kreivi Pietari Brahen patsas komeili näiden lähettyvillä. Näimme myös vanhan tähtitornin ja Luostarinmäen museokorttelin. Kierros päättyi Turun vanhalle mestauskukkulalle, josta oli myös mestatulla hyvä näkymä Tuomiokirkolle.

Turun Akatemiatalo

H. G. Porthanin hauta Tuomiokirkon luona

 

Kävelykierroksen jälkeen siirryimme kampusalueen vieressä olevaan Proffan kellari -nimiseen ravintolaan, joka oli yksi tapahtuman taloudellisista tukijoista. Ravintolan pitäjät olivatkin järjestäneet meille ”IFUSCO-menun”, eli eri alkoholijuomia tarjoushintaan. He olivat myös varanneet konferenssiporukalle yläkerran kabinetin koko viikoksi! Aikalailla jokainen konferenssin ilta päättyikin ainakin meidän osaltamme Proffan kellarissa. Mukava paikka.

Konferenssioluen järjestämisestä vastanneet IFUSCOlaiset esittelevät ylpeästi tuotostaan

 

Tiistaina meille taas oli varattu saunailta TYY:n saunatiloissa. Löylyt olivat hyvät, ja IFUSCO-porukka oli yhteistyössä paikallisen panimon kanssa järjestänyt iltaa varten myös virallisen IFUSCO-oluen, jota tulikin sitten juotua sen ja seuraavan illan ajan. Pullon etiketissä komeilee myös anbur-aakkosin sana ”joutsen”.

Konferenssiolut Joutsen

 

Keskiviikolle oli järjestetty ”sugri-disko”. Diskoa varten oli varattu oma tila, ja siellä oli esiintymislavaa ja tanssilattiaa. Saimmekin nauttia erilaisista ohjelmanumeroista: meille esiintyi kaksi bändiä, suomalainen ja virolainen, jotka soittivat meille mukavaa kansanmusiikkia. Sen jälkeen oli vuorossa leikkimielinen kisa, jossa koetettiin ryhmissä arvata Elias Lönnrotin suomen kieltä varten kehittämien uudissanojen ja ilmaisujen merkitystä. Loppuillan saimme sitten nauttia myös virolaisista kansantansseista, joihin itsekin osallistuimme, sekä myös suomalaisugrilaisteemaisesta diskomusiikista. Mieleemme jäi varsinkin Despacito udmurtin kielellä. Ohjelmassa oli lisäksi yhteislaulua suomalaisugrilaisesta laulukirjasta katsoen. Erityisesti tässä diskoillassa huokui sellainen erittäin hyvä yhteishenki ja yhteisöllisyys, suomalaisugrilainen henki. Se kai johtuu siitä, että monelle suomalaisugrilaisuus on arvokas ja tärkeä osa omaa identiteettiä, ja se osataan myös näyttää. Ilta oli yksi tapahtuman kohokohtia.

Suomalaista kansanmusiikkia

Virolainen yhtye

Sugri-diskon tunnelmaa

 

Torstaina ei sitten ollutkaan enää esitelmiä, vaan ohjelmassa oli kaksi retkeä ja myöhemmin illalla konferenssi-illallinen. Retkien vaihtoehtoina oli joko ekskursio Turun linnaan ja sen jälkeen kävely Ruissalon kauniissa lehtomaisemissa, tai sitten historiallis-arkeologinen kävelykierros Turussa, jossa tutustuttiin tarkemmin kaupungin historiaan. Me olimme valinneet Turun linnan ja Ruissalon reissun, joten emme pysty kävelykierroksesta kertomaan. Porukallemme oli järjestetty kunnon opaskin esittelemään linnaa, ja opimme kiintoisaa triviaa sen historiasta. Ruisrockin maisemat lehtoineen ja huviloineen taas olivat kauniita katsella.

Turun linna

 

Ruissalon maisemaa

 

Illaksi laitoimme kuitenkin puvut päälle, sillä tälle konferenssin viimeiselle illalle oli järjestetty illallinen Kupittaan Paviljongissa. Ravintola oli oikein tasokas, ja tästäkin on erityisesti kiitettävä IFUSCO:n järjestäjiä, kun olivat meille moisen hyvän illallisen järjestäneet. Ruokavalikoima oli miellyttävä, ja ruokailua seurasi vielä maittavat kakkukahvit. Puheenvuoroja pidettiin ja tunnelma oli viihtyisä. Toukokuun jo kuumasti polttava aurinko sai salin näyttämään kultaiselta. Illallinen oli onnistunut päätös konferenssin viimeiselle illalle.

Konferenssi-illallinen Kupittaan Paviljongissa

 

Perjantain päätöstilaisuudessa, jonne mekin kerkesimme, pidettiin vielä perinteinen äänestys seuraavan vuoden IFUSCO:n sijainnista. Vastatusten olivat tällä kertaa Itävallan Wien ja Unkarin Budapest, ja ehdokkailla oli oma edustus. Molemmat ryhmät esittelivät kaupunkinsa ja miksi juuri se olisi hyvä sijainti ensi vuodelle, ja vetosivat yleisöä äänestämään juuri heitä. Äänestys suoritettiin demokraattisesti suljetulla lippuäänestyksellä, ja jännittävän ääntenlaskun jälkeen Budapest voitti äänin 38–18. Jännä sattuma, sillä Turun konferenssi oli 38. IFUSCO. Itävalta-Unkarin sisäisessä kamppailussa Unkari siis vei tällä kertaa voiton. Wieniläiset osasivat kyllä olla hyvin vakuuttavia. Vuoden 2024 IFUSCO järjestetään siis Budapestissa. Unkarin edustajat kutsuttiin yleisön eteen vastaanottamaan kiertävä IFUSCO-maskotti, ja ulkona otettiin vielä yhteiskuva unkarilaisista ja IFUSCOn järjestäjistä. Äänestystä seurasivat vielä loppukahvittelut, jossa jätimme jäähyvästit viikon aikana tekemillemme tuttavuuksille ja kiitimme järjestäjiä mahtavasta viikosta, jonka jälkeen suuntasimme omille teillemme.

Unkarin edustusto ottaa vastaan IFUSCO-maskotin

Unkarilaiset ja IFUSCOn järjestäjät yhteiskuvassa

Siinä siis suurin piirtein koko konferenssiviikko. IFUSCO oli meidän ensimmäinen konferenssimme koskaan, ja olemme yhtä mieltä siitä, että tulevien konferenssien on kyllä vaikea sitä ylittää! Tapahtumassa oli sellainen yhteishenki ja tervetullut olo, että on vaikea nähdä tulevien vetävän sille vertoja. Esitelmät olivat mielenkiintoisia ja avartivat näkökulmiamme. Vaikka kenties parhaimpia hetkiä olivatkin iltojen ohjelmat, oli konferenssin akateeminenkin puoli siis oikein onnistunut. Tapahtuman järjestäjät olivatkin löytäneet hyvän tasapainon luentojen ja sitten rennomman hengailun välillä, ja olivat järjestäneet kaikki käytännön asiat hyvin kiitettävästi. Konferenssiin osallistuminen maksoi vain 40 euroa, ja emme kyllä koskaan ole saaneet rahallemme niin hyvää vastinetta, ottaen varsinkin huomioon disko ja illallinen. Kaiken kaikkiaan tämä viikko Turussa oli unohtumaton ja siitä jää hyvät muistot. Kiitoksia vielä siis IFUSCO:n järjestäjille hienosta tilaisuudesta, ja kenties tiemme vie meidät ensi vuonna vielä Unkariinkin!

Karjalainen iäni -lyhytelokuvia katsomassa Jyväskylän Yläkaupungin yö -tapahtumassa

Yhdistyksemme järjestää toisinaan yhteislähtöjä erilaisiin sukukansatapahtumiin, ja taas oli sellaisen vuoro – tiettävästi ensimmäistä kertaa Jyväskylässä. Suuntana oli vuodesta 1992 lähtien talkoovoimin järjestetty suuri ja kolmipäiväinen kaupunkikulttuuritapahtuma Yläkaupungin yö, joka levittäytyy pääosin Jyväskylän yliopiston pääkampukselle mutta myös ympäri Jyväskylää. Osana festivaalin lukuisia tapahtumia järjestettiin yliopiston päärakennuksessa karjalaista nykykulttuuria käsittelevä Karjalainen iäni ‑lyhytelokuvakokonaisuus. Sen osia olivat Kotihmyöštymini (Kotiinpaluu), Ečindä (Etsiminen), Kibu (Kipu), Yhtehistö (Yhteisö) ja Ylbevys (Ylpeys).

Lyhytelokuvat ovat syntyneet Karjalaiset Nuoret Šuomessa -järjestön jäsenien halusta luoda jotain nuorilta nuorille. Elokuvat on toteutettu niin, että Maura Häkki, Milla Tynnyrinen ja Sivi Ihalainen suunnittelivat ja toimittivat karjalaisilta nuorilta kerätyt tekstit viideksi tarinaksi. Tekstit käännettiin karjalan monet kielimuodot huomioon ottaen. Lyhytelokuvissa puhuu ja näyttelee karjalaisia nuoria, ja hanke sai rahoituksensa Karjalan kielen elvytyshankkeelta.

Lauantaina 27. toukouuta luentosaliin saavuttaessa paikalla ei ollut vielä ketään muita. Hiljalleen sali alkoi kuitenkin täyttyä: Paikalla oli muiden mukana kahden yhdistyksemme aktiivin lisäksi pari yhdistyksemme tukijaa ja aktiivista seuraajaa sosiaalisesta mediasta sekä ilahduttavasti edustusta myös Jyväskylän yliopiston suomen kielen oppiaineen ainejärjestön Sane ry:n puolesta. Kaiken kaikkiaan paikalle saapui noin 20–30 henkeä.

Elokuvien alkuesittely käynnissä

Eräs hieno seikka elokuvissa oli, että ne oli toteutettu karjalan kielen eri muodoilla. Elokuvassa kuultiin toista karjalan päämurretta livvinkarjalaa. Lisäksi kuultiin toisen päämurteen, varsinaiskarjalan, murteita: Vienan murretta sekä eteläkarjalan murretta. Tämä innosti sihteeriämme Iivo Kalijärveä, kun hän sai huomata, että hän ymmärsi karjalaa melko hyvin, vaikka hän ei ole sitä opiskellut. Elokuvat oli toteutettu ammattimaisesti: käsikirjoitukseen, leikkaukseen, äänisuunnitteluun ja yleisilmeeseen oli panostettu. Paikalla oli myös osa elokuvien tuotantoryhmää.

Lopputekstien aika

Elokuvien jälkeen siirryimme nauttimaan virvokkeita kevätkesäisen sään helliessä, ja kaksikkomme seuraan liittyi vielä eräs kolmas yhdistyksemme jäsen. Hän ja Kalijärvi kertailivat kokemuksiaan ja elämyksiään vasta Turussa järjestetystä IFUSCO-konferenssista. Voin ylpeänä todeta Jyväskylän yliopiston alumnina, että he olivat ainoat osanottajat Jyväskylän yliopistosta, ainoat fuksit sekä ainoat filosofian ja yhteiskuntatieteiden edustajat. Juuri tällaista laajuutta kansainvälinen sukukansaliike tarvitsee – myös yliopistomaailman ulkopuolella. Jos tahdot mukaan Jyväskylän paikallistoimintaan tai haluat järjestää sukukansatoimintaa omalla paikkakunnallasi, ota rohkeasti meihin yhteyttä esimerkiksi sähköpostitse.

Aleksi Palokangas

Puheenjohtaja

Sukukansojen ystävät ry

Hallitus esittäytyy: Iivo Kalijärvi

Tässä blogikirjoitusten sarjassa esitellään Sukukansojen ystävät ry:n toimijoita. Haluamme myös tällä tavoin madaltaa kynnystä osallistua järjestön toimintaan ja tapahtumiin, minkä lisäksi tämä on yksi tapa kertoa lisää järjestössä aktiivisesti vaikuttavien henkilöiden taustasta ja suhteesta suomalais-ugrilaisiin kansoihin.

Haastattelussa Iivo Kalijärvi, hallituksen sihteeri

1. Miten kiinnostuit sukukansoista?

Kiinnostukseni sukukansoja kohtaan tulee kiinnostuksestani historiaa kohtaan. Innostuin yläasteikäisenä historiasta ja aloin ahmia eri aiheista kirjoja, YouTube-videoita ja Wikipedia-artikkeleita. Tutustuin tietenkin myös rakkaan isänmaani Suomen historiaan ja siten minulle kehittyi arvostus omaa äidinkieltäni ja kulttuuriperimääni kohtaan sekä yhteenkuuluvuuden tunne virolaisia ja muita suomensukuisia kansoja kohtaan. Erityisesti vaikutuin törmättyäni Akateemisen Karjala-Seuran historiaan ja jäin miettimään, miksi minulle ei koulussa puhuttu näistä aiheista, miksi nykypäivänä ei enää ole niin voimakasta suomensukuisten kansojen puolesta toimivaa aktivismia ja miksi meidän suomensukuinen identiteettimme on jätetty pölyttymään. Historian sijaan ryhdyin kuitenkin opiskelemaan yhteiskuntatieteitä, koska ajattelen sen avaavan enemmän ovia kuin pelkkä historian opiskelu. Rakkauteni historiaa kohtaan jatkuu kuitenkin yhä.

Opin siis historiaan tutustuessa myös, että koska eri kansoja yhdistävät tietyt kielet ja kulttuurit, on Suomellakin omia ainutlaatuisia sukulaiskansojaan. Skandinaaveilla on esimerkiksi Ruotsi, Norja ja Tanska, romaanisilla kansoilla esimerkiksi Ranska, Italia, Espanja. Ne kaikki ovat vahvoja kansallisvaltioita sekä historiallisesti että nykyään, joita yhdistää samankaltainen kieli ja kulttuuri sekä muut suhteet. Mutta mikä on se tällainen itsenäisten valtioiden ryhmä, mihin Suomi voitaisiin lukea? Juuri niin, suomensukuisilla kansoilla on Suomen lisäksi vain kaksi melko pientä itsenäistä valtiota: Viro ja Unkari, jotka ovat toisistaan erillään ja historian aikana tulleet mahtavampien kansojen alistamaksi. Siinä missä historia on antanut germaanisille, slaaveille ja muille kansoille lukuisia valtioita, ovat suomensukuiset kansat ilmeisesti tuomittu pääasiassa hajanaisiksi sirpaleiksi, jotka ovat olleet isompien kansojen, erityisesti venäläisten, armoilla. Ajattelen, että heillä ei sen takia ole samanlaisia edellytyksiä säilyttää omaa arvokasta kieltään ja muuta kulttuuriperintöään. Suomensukuisten kansojen historia on yhä ahtaammalle ja ahtaammalle saarretuksi tulemisen historiaa – vaikka on myös tietenkin ollut valonpilkahduksia, niistä suurimpina Suomen, Viron ja Unkarin itsenäistyminen.

Siksi koen näin suomalaisena velvollisuudekseni tehdä jotain sen asian eteen, että nämä kansat saisivat asiansa tunnetuksi. Jos sukukansoja ei auteta ja tehdä työtä heidän kulttuurinsa säilymisen eteen, tulevat ne oikeasti jonain päivänä häviämään kokonaan, hitaasti mutta varmasti. Se olisi hyvin sääli. En aja Uralille ulottuvaa Suur-Suomea tai kuvittele, että varsinkaan näin pieni yhdistys pystyisi tekemään ratkaisevan korjausliikkeen maailmanhistorian virrassa, mutta koen asian omakseni ja mieluummin teen edes jotain pientä sen eteen kuin surkuttelen yksikseni sitä, kuinka paljon paremmin asiat voisivatkaan olla. Maraton alkaa ensimmäisestä askeleesta.

Kalijärvi on toiminut hallituksessamme vuodesta 2023.

2. Miten tulit mukaan Sukukansojen ystävien toimintaan?

Sattumalta (tai kohtalon johdattelemana). Olin matkalla luennolle Jyväskylän yliopistolla ja pysähdyin katselemaan, olisiko aulan ilmoitustaululla mitään mielenkiintoista. Ja olihan siellä! Katseeni kiinnittyi Sukukansojen ystävien mainokseen ja ajattelin, että juuri tällaistahan minä olen kaivannut: suomensukuisten kansojen puolesta toimivaa aktivismia. Tutustuin yhdistyksen verkkosivuihin ja sain käsityksen, että suurin osa toiminnasta ja hallinnosta on Helsingissä, mikä harmitti. Kuitenkin laitoin sitten yhdistykselle sähköpostia kysyäkseni onko täällä Jyväskylässä mitään pöhinää, sillä olen kiinnostunut sukukansa-asioista ja haluaisin osallistua toimintaan. Silloinen varapuheenjohtaja Palokangas vastasi, ja koska hänkin asuu Jyväskylässä, päätimme tavata yliopiston kampuksella keskustellaksemme kasvotusten järjestöstä ja sukukansa-asioista. Vaikka suuri osa jäsenistä ja tapahtumista on pääkaupungissa, voi yhdistyksen kokouksiinkin osallistua etänä. Liityin tietenkin sitten välittömästi jäseneksi ja sain tietää, että uusia aktiiveja kaivattaisiinkin ja toimintaa voitaisiin laajentaa tulevaisuudessa muuallekin kuin vain Helsinkiin. Olinkin jo ajatellut, että minun pitäisi yliopistossa lähteä johonkin (aine)järjestötoimintaan mukaan oppiakseni uutta ja hyödyllistä. Niinpä sekä sen seikan sekä sukukansojen aatteen palon vuoksi ilmaisin halukkuuteni päästä sihteeriksi tähän järjestöön – ja nyt sitten olenkin siinä pestissä.

3. Mitä tahdot sukukansatyöllä saavuttaa?

Haluan, että useampi suomalainen oppisi tuntemaan suomensukuiset kansat ja tuntisi enemmän yhteenkuuluvuutta ja auttamisenhalua heitä kohtaan. Suomalaisen on osattava näyttää kartalta missä asuvat vepsäläiset ja ersäläiset, on osattava kertoa, mitkä ovat suomalaisten sukulaiskansoja. Suomalaisia on valistettava suomensukuisten kielistä ja tavoista, mutta toisaalta myös niistä kärsimyksistä, mitä historian aikana on meitä kohdannut: kuinka monelle esimerkiksi on kerrottu inkeriläisten kansanmurhasta Neuvostoliitossa? Ja toisaalta kuinka moni myöskään tietää, että suomalaiset yrittivät heidät toisessa maailmansodassa siltä kohtalolta pelastaa? Näistä asioista on opetettava, sekä positiivisista että ankeammista aiheista, jotta Suomessa syntyisi yhteenkuuluvuudentunnetta ja velvollisuudentuntoa auttaa sukukansojamme.

Työ suomensukuisuuden eteen pitäisi nähdä Suomessa myös voimavarana. Sillä voidaan rakentaa suhteita erityisesti Viroon ja Unkariin ja ymmärtää paremmin Venäjää. Varsinkin akateemisella tasolla voisi Suomi olla ”kokoaan suurempi maailmalla” tässä asiassa, koskien erityisesti kielentutkimusta. Karjalan ja saamen kielten tutkimusta ja opetusta pitäisi tukea voimakkaasti tässä maassa, ja kannustaa suomalaisia opiskelemaan myös unkaria ja viroa. Ihanteellisesti Suomesta voisi tulla suomensukuisen akatemian ja kulttuurin ”suurvalta”.

Suomen pitäisi toimia sukulaiskansojemme äänitorvena ja lipunkantajana, sillä meillä on siihen hyvät edellytykset, kenties paremmat kuin Virolla ja Unkarilla. Sillä on ymmärrettävä, että kukaan muu ei tule sitä tekemään meidän tai heidän puolestansa. Yhdysvallat tai mikään muu varteenotettava maa ei tule ajamaan suomensukuisten kansojen asiaa. Suomalaisilla on mielestäni sen takia suoranainen velvollisuus vaalia yhteistä kulttuuriperimäämme – ja sen velvollisuuden täyttämiseksi on suomalaiset ensiksi opetettava tuntemaan asia omakseen.

Suuret ovat siis toiveet, ja suuri on se työ mikä sen eteen pitää tehdä. Mutta on kehdattava vaatia ja unelmoida, se on kaiken yhteiskunnallisen muutoksen alku.

Suomalais-ugrilaisten kansojen eepokset Kuhmossa 21.3.2023

 

Suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumat Kuhmossa jatkuvat. Maaliskuussa Juminkeko järjesti eeposseminaarin. Paikan päällä väkeä oli pienimuotoisessa yhden päivän seminaarissa Juminkeon auditoriossa parisenkymmentä, mutta tilaisuus on taltioitu Juminkeon YouTube-kanavalle, ja se löytyy haulla Epic Poetry Seminar tai osoitteesta https://www.youtube.com/watch?v=xCV0nQlFzoY!

Virantanazin tekijät ja suomentajat vasemmalta alkaen: Juminkeon toiminnanjohtaja Olga Zaitseva, Juminkeko-säätiön puheenjohtaja Markku Nieminen ja eepoksen laatija Nina Zaitseva.

Tilaisuudessa oli tarkoitus pohtia eeposten merkitystä identiteetin luojina. Samalla tilaisuus oli myös Arvo Survon viimeisimmän eeposteoksen, Inkerinmaan ja Karjalankannaksen eepoksen Iku-Ruotus julkaisutilaisuus.

Aluksi Helsingin yliopiston dosentti tutkija Joonas Ahola esitti perusteellisen tieteellisen johdatuksen aiheeseen eeposten merkityksestä identiteetin luojana.

Nina Zaitseva on tunnettu ja monipuolinen vepsän kielen tutkija ja edistäjä.

Tämän jälkeen filologian tohtori, vepsäläinen Nina Zaitseva kertoi laatimansa vepsäläisten Virantanaz-eepoksen synnystä ja rakenteesta.  Sitten toinen tunnettu lähisukukansojemme eeposten tekijä Arvo Survo kertoi työstään inkerois-vatjalaisen eepoksen Pääskölintu – päivälintu ja uuden Inkerinmaan ja Karjalankannaksen eepoksen Iku-Ruotus parissa. Hän valotti myös laajasti omasta näkökulmastaan eeposten yleistä merkitystä.

Arvo Survo (oikealla) yhdistää kansanrunoutta ja kristinuskoa.

Lopuksi esiintyi Sukukansojen ystävät ry:n hallituksen jäsen Esa-Jussi Salminen laajentaen näkökulmaa etäsukukansojen eepoksiin. Etäsukukansojen eepoksista on suomeksi luettavissa kaksi: udmurttien Dorvyzhy Salmisen ja ersien Mastorava Raija Bartensin kääntämänä. Lisäksi tekeillä on suomennos komien Bjarmia-eepoksesta.

Suomennettuja suomalais-ugrilaisia eepoksia

Juminkeon toiminnanjohtaja Olga Zaitseva

Tiivis seminaari antoi hienon ja puhuttelevan yleiskuvan suomalais-ugrilaisista eepoksista, niiden merkityksestä eri aikoina sekä käännöstyön ja julkaisemisen haasteista. Kävi myös ilmi, miksi Kuhmo on todellakin ansainnut kulttuuripääkaupunkinimityksen ja miksi eeposseminaarin järjesti nimenomaan Juminkeko. Juminkeko on Juminkeko-säätiön ylläpitämä kulttuurikeskus, jonka tehtäviin kuuluu ensi sijassa Kalevalaan liittyvän kulttuuriperinteen vaaliminen. Sen toimintaan kuuluu myös suomalais-ugrilaisten eeposten julkaisu, mikä suomentajienkin kannattaa pitää mielessään.

 

Teksti ja kuvat: Esa-Jussi Salminen

Juminkeko alkukevään kourissa