Vierailuja:

tiistai 11. lokakuuta 2022

Alkukoti alkaa ilmestyä jälleen!

Sukukansojen ystävät ry alkaa julkaista uudelleen Alkukotia, ainoaa suomenkielistä kaikkiin suomalais-ugrilaisiin kansoihin keskittyvää aikakausilehteä.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan sukukansavaliokunta toimi vuosina 1995–2018. Se oli valiokuntien joukossa poikkeuksellisen aktiivinen ja kansainvälinen. Vuonna 2000 valiokunnan aktiivit alkoivat julkaista Suomessa ennennäkemätöntä lehteä Alkukotia, joka keskittyi sukukansoja popularisoivaan tiedonvälitykseen. Lehti ilmestyi 1–2 kertaa vuodessa, viimeisinä vuosina harvemmin. Kaikkiaan ilmestyi 14 numeroa. Viimeinen numero ilmestyi vuonna 2016 ja HYYn lakkautettua sukukansavaliokunnan, Alkukotiakaan ei voida enää julkaista sen suojissa. 

Alkukoti alkaa siis ilmestyä numerosta 15 alkaen Sukukansojen ystävät ry:n lehtenä. Lehdelle on tässäkin tilanteessa tarvetta, ehkä enemmän kuin koskaan. Jo sukukansavaliokunnan julkaisemana se sai sekä fennougristien että suuremman yleisön taholta myönteistä huomiota. Nyt tarkoituksemme on tehdä uudistuvaa Alkukotia, saada aikaan maailman paras yleistajuinen suomalais-ugrilaisaiheinen aikakausijulkaisu. Sukukansojen ystävät ry valitsee lehden vastaavat toimittajat pääasiassa oman hallituksensa ja jäsenistönsä keskuudesta, mutta myös muista sukukansatoimijoista. Tarkoituksena on tuoda esille vähemmän tunnettuja suomalais-ugrilaisia aihepiirejä ja niiden tutkijoiden ja toimijoiden työtä. 

Alkukotia julkaistaan 1–2 numeroa vuosittain sopivan kokoisina painoksina. Yleisenä periaatteena on sukukansojen ajankohtaisten asioiden analyysi, tutkiva journalismi. Tämän lisäksi kussakin lehdessä on jokin erityisteema, kuten kirjallisuus, politiikka, arkeologia, luonto, ympäristökysymykset tai vaikka ruokakulttuuri. Sukukansojen ystävät ry:n jäsenet saavat lehden kotiin postitettuna.

Artikkelien toimittamisessa pidetään johtavana ajatuksena lopputuloksen laatua ja sopivuutta kokonaisuuteen. Tämä tarkoittaa, että artikkeleja tuotetaan tapauskohtaisesti eri tavoin: toimituskunta voi kirjoittaa ne alusta asti itse, pyytää ulkopuolisilta kirjoittajilta tai kääntää muilla kielillä kirjoitettuja tekstejä suomeksi. 

Numeron 15 suunnitellaan ilmestyvän talvella 2022–23. Lehteen on tulossa pienten suomalais-ugrilaisten kansojen ajankohtaisia ja ikuisia aiheita sekä Siperiasta että Itämeren piiristä. Lisäksi tarkastelemme sitä, miten järkyttävällä tavalla Ukrainan sota ja sen seuraukset ovat vaikuttaneet sukukansayhteistyöhön ja sukukansojen tilanteeseen. Yhä suurempi osa kielisukulaisistamme ei näe tulevaisuutta Venäjän osana enää lainkaan mahdolliseksi. Sota on ajanut myös heitä poliittisiksi pakolaisiksi. 

Lehti ilmestyy toistaiseksi lähinnä harrastustoimintana. Jos koet Alkukodin asian tärkeäksi, olet tervetullut miettimään kanssamme sukukansoja koskevan tiedonvälityksen kehittämistä. Seuraavaan numeroon tarjottavat kirjoitukset on lähetettävä päätoimittajalle 31.10. mennessä.


Esa-Jussi Salminen, Alkukodin päätoimittaja & Sukukansojen ystävien hallituksen jäsen
ejsalminen@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti