Sukukansojen ystävät ry järjesti viime perjantaina 13.8. yhteislähdön karjalankieliseen karaokeen, joka oli osa Outside Art Festival -tapahtumaa. Järjestöstä oli yhteensä viisi osallistujaa, ja Kansalaistorilla penkit olivatkin täynnä karaokekansaa. Laulut ovat myös kaikkien saavutettavissa internetissä osoitteessa https://www.pajot.fi/karaoke. Kappaleet on julkaistu vuonna 2021 Parempi Pajot -hankkeessa.
Ennen karaokea katsoimme Veneh-elokuvan. Elokuvan aiheena olivat morsiamen kotona vietetty osa hääjuhlista itkuineen. Se kertoi siis siirtymästä ja kotoa lähtemisestä. Elokuva on katsottavissa verkossa Vimeo-kanavalla. Suosittelemme sitä lämpimästi, sillä elokuva oli kaunis ja hienosti toteutettu. Se toimi hyvänä pohjustuksena sitä seuranneelle laululle.
Oli erittäin mukava päästä laulamaan karjalaksi hyvässä säässä ja hyvässä seurassa. Lauluvalikoima oli ilahduttavan laaja ja sisälsi karjalaisia lauluja sekä karjalannoksia suomalaisista klassikoista. Myös eri karjalan murteet olivat hyvin edustettuina valikoimassa.
Sampsa Holopainen lavalla |
Tapahtumassa kerrottiin, että laulut ovat myös saatavilla sellaisissa karaokeravintoloissa, joissa käytetään Feelment-järjestelmää. Tämä on hyvä tieto, joka jokaisen kannattaa laittaa korvan taa. Vastaavaa konseptia on epäilemättä hyvä jatkaa muulloinkin, sillä nytkin lauluvuorosta kiinnostuneita olisi varmasti riittänyt.
Tapahtuman jälkeen olisi hyvin voinut olla jotain vapaamuotoisempaa ohjelmaa. Nyt lähdimme kaikki omissa seurueissamme jatkamaan kuka minnekin. Hyvää kokemusta rikkaampina, mistä kiitos tapahtuman järjestäjille. Toivottavasti tällaista on luvassa lisää tulevaisuudessakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti