Vierailuja:

keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Vierailu näyttelyssä "Kohtalo erottaa, kuva yhdistää. Inkeriläinen perhealbumi."

Lokakuussa Sukukansojen ystävät ry vieraili Oulunkylän kirjastossa tutustumassa näyttelyyn Kohtalo erottaa, kuva yhdistää. Inkeriläinen perhealbumi. Näyttelyn uudistetun ja nyt esitellyn version on laatinut Nouse Inkeri ry, ja se on nyt marraskuussa nähtävissä Kangasala-talossa Kangasalla. Suosittelemme ehdottomasti käymään näyttelyssä, jos olet tuolla suunnalla, ja toivomme sen kiertävän laajemminkin Suomessa.

Esimerkki näyttelyn valokuvatauluista. Kuva: Niko Partanen

Valokuvanäyttely koostui 26 kuvapaneelista, jotka esittelivät inkerinsuomalaisia henkilöitä ja perheitä. Paneelit muodostivat kiinnostavan ja selkeästi etenevän kokonaisuuden, joiden kautta oli helppo paneutua aiheeseen ja näyttelyn kertomuksiin. Kuvapaneeleissa oli myös runsaasti tekstiä, jotka valottivat kuvien kontekstia. Näyttely valmistui alunperin jo vuonna 2006 Inkerin kulttuuriseuran ja Leningradin alueen kulttuurikomitean yhteistyönä, mutta käsittääksemme se ei ole aiemmin ollut nähtävissä Suomessa. Onkin todella hienoa, että siihen on nyt mahdollista tutustua. Näyttely oli hienosti toteutettu ja sisällöltään hyvin kiinnostava. Aihe on tärkeä, ja siitä ei kuulla läheskään tarpeeksi. Tältäkin kannalta tilaisuudet oppia lisää Inkerinmaasta ja sen historiasta kannattaa käyttää hyödyksi!

Seuraamme koronatilannetta, ja pyrimme nyt järjestämään vierailuja suomalais-ugrilaisiin näyttelyihin ja tapahtumiin niin aktiivisesti, kuin se vain tautitilanteen kannalta on turvallista. Tervetuloa osallistumaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti