Alkuperäiskansakiertueella Pohjolassa

Hei! Kuten tässä blogissa aiemmin kirjoittelin, osallistuin Sukukansojen ystävien hallituksen edustajana Road map for the Northern Partnership of Indigenous peoples -projektiin 19.–31.10.2012. Projekti koostui useasta tapaamisesta ja neuvottelusta kolmessa eri Pohjoismaassa. Matkaseurueessa oli edustajia kansalaisjärjestöistä Karjalan ja Komin tasavalloista, Permin aluepiiristä, Muurmanskin alueelta sekä Leningradin alueelta. Kaikkia osallistujia yhdisti se, että heidän edustamansa järjestöt työskentelevät suomalais-ugrilaisten vähemmistökansojen parissa.

Itse edustin matkalla Sukukansojen ystävien lisäksi myös MAFUNia, Suomalais-ugrilaisten kansojen nuorten liittoa (www.mafun.info), joka on suomalais-ugrilaisten nuorisojärjestöjen kattojärjestö. MAFUNille matka oli tärkeä siinä mielessä, että liitto pyrkii kehittämään toimintaansa ja hankkimaan kontakteja saamelaisiin ja kveeneihin. Toiveissa on, että kun MAFUNin seuraava kongressi pidetään Helsingissä tulevana kesänä, liittyisi MAFUNiin myös uusia jäsenjärjestöjä Skandinaviasta. MAFUN aikoo myös saada suomalais-ugrilaisia kansoja näkyvämmin esille alkuperäiskansojen parissa tehtävän kansainvälisen yhteistyön piirissä (mm. YK:ssa), ja myös siltä kannalta Road map -projekti oli MAFUNille hyvin tärkeä.

Projektimatkan aikana vierailimme Oulussa, Inarissa, Tromssassa (kuva yllä) ja Kööpenhaminassa.

Tässä kirjoituksessa kerron matkan viimeisten päivien ohjelmasta Kööpenhaminassa sekä listaan omia ajatuksiani ja tulevaisuuden näkymiä hankkeen pohjalta.

Kööpenhamina alkuperäiskansojen silmin

Vaikka Kööpenhamina on muutenkin mielenkiintoinen ja hieno kaupunki, osoittautui se myös meidän projektimme näkökulmasta erityisen kiinnostavaksi paikaksi. Joku saattaisi kysyä, miten Kööpenhamina liittyy suomalais-ugrilaisiin kansoihin; eihän se suoraan mitenkään liity (varsinkaan kun Norja saamelaisine ja itämerensuomalaisine alueineen irrotettiin Tanska-Norjan unionista jo lähes 200 vuotta sitten), mutta kaupunki on alkuperäiskansamielessä merkittävä paikka. Kööpenhaminassa nimittäin toimii useita alkuperäiskansojen parissa työtä tekevää järjestöä. Näitä ovat muun muassa IWGIA (International Work Group for Indigenous Affairs http://www.iwgia.org/) sekä NORDECO (Nordic Agency for Development and Ecology http://www.nordeco.dk/), joiden edustajia kävimme tapaamassa. Molemmilta järjestöiltä saimme hyviä ja avartavia neuvoja ja vinkkejä tulevaa toimintaamme ja suomalais-ugrilaista yhteistyötä koskien. IWGIAn kanssa oli myös konkreettista puhetta siitä, että tulevaa alkuperäiskansaraporttia ajatellen voisi MAFUN tuottaa tietoa suomalais-ugrilaisten kansojen tilanteesta.

IWGIAa tapaamassa

Lisäksi vierailimme Arktisen neuvoston alkuperäiskansasihteeristössä (http://www.arcticpeoples.org), jossa saimme kuulla alkuperäiskansojen osallistumisesta Arktisen neuvoston työskentelyyn, ja Grönlannin edustustossa, jossa meille kerrottiin Grönlannin laajasta itsehallinnosta. Maalla on hyvin laaja autonomia, ja oikeastaan vain ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja poliisiasioista päättäminen kuuluu Tanskalle. Mielenkiintoisen mutta harmittavan lyhyen vierailun aikana kävi myös ilmi, että Tanskassa (siis Grönlannin ulkopuolella) asuu n. 10 000 grönlantilaista inuittia, ja tämän takia kaikista suuremmista kaupungeista löytyy grönlantitaloja eli grönlantilaisyhdistysten ylläpitämiä kulttuurikeskuksia, jossa ekspatriaattigrönlantilaiset voivat tavata tuttaviaan ja puhua omaa kieltään. Päätimme käydä Kööpenhaminassa tällaisessa talossa.

Grönlantitalo oli mukava paikka, ja onneksi satuimme paikalle juuri tiistaipäivänä, jolloin oli tarjolla herkullista grönlantilaista ruokaa. En ollut koskaan ennen maistanut myskihärkää, mutta nyt tuli todettua, että sen liha on oikein herkullista. Muutenkin talossa tuntui mainitsevan hyvä meininki, paikalla oli paljon gröönlantilaisia ja talosta löytyi gröönlanninkielisiä sanomalehtiä.

Vaikka manner-Tanskassa asuvat grönlantilaiset ovat aktiivista porukkaa, kertoi Grönlannin hallituksen edustaja meille, ettei elämä tällä kaukana kotoaan elävällä vähemmistöllä ole aina helppoa, vaan monet tanskangrönlantilaiset kärsivät esimerkiksi masennuksesta. Siitäkin huolimatta kaupunkigrönlantilaisten tilanne ja erityisesti näkyvyys näytti aika hyvältä verrattuna esimerkiksi kaupunkisaamelaisiin. Saamelaisillahan on kaikissa Pohjoismaissa samantyylinen tilanne kuin Kööpenhaminan grönlantilaisilla, tosin sillä erolla, että saamelaisista suurin osa asuu muualla kuin perinteisellä saamelaisalueella. Grönlantilaisisten suuri enemmistö asuu sentään kotisaarellaan.

En ole lainkaan tutustunut Oslon tai Tukholman kaupunkisaamelaisten elämään, mutta ainakin Helsingissä saamelaiset ovat järjestöistään huolimatta paljon näkymättömämpiä kuin grönlantilaiset Kööpenhaminassa. Etsiessämme Grönlantitaloa Kööpenhaminan keskustassa kysyimme neuvoa joltain vastaantulleelta tanskalaiselta, joka osasi neuvoa meidät perille. Helsingissä ei vastaantulija välttämättä edes tietäisi, että saamelaisia on olemassa, saati että heitä elää Helsingissä suuri joukko. Olisi mukavaa, jos jonain päivänä Helsingissä voisi toimia aktiivinen Saamelaistalo kööpenhaminalaiseen tyyliin.

Matkan aikana syntyneitä mietteitä

Projektin otsikossa oli maininta alkuperäiskansoista (indigenous peoples), ja monet tapaamistamme potentiaalisista yhteistyökumppaneista ovat alkuperäiskansojen kanssa työtä tekeviä järjestöjä. Myös Venäjän suomalais-ugrilaisilta alueilta tulleet matkatoverini edustavat nimenomaan Venäjän alkuperäiskansoja – ainakin niin luulisi. Venäjän lainsäädännön mukaan näin ei kuitenkaan ole, sillä kyseisessä maassa on olemassa omalaatuisia alkuperäiskansamääritelmiä. Venäjällä pohjoisiin alkuperäiskansoihin luetaan kansat, joihin kuuluu alle 50 000 ihmistä. Tästä syystä esimerkiksi komit, komipermjakit tai karjalaiset eivät kuulu alkuperäiskansoihin. Esimerkiksi vepsäläiset sen sijaan kuuluvat.

Lienee sanomattakin selvää, ettei tällainen lukumäärään perustuva määrittely perustu mihinkään tieteelliseen totuuteen tai minkään kansan “alkuperäisyyteen”, vaan määritelmä on peräisin venäläisiltä poliitikoilta. Tällainen alkuperäiskansamääritelmä estää tehokkaasti Venäjällä asuvien ja venäläisestä näkökulmasta liian runsaslukuisten kansojen osallistumisen maailman muiden alkuperäiskansojen kanssa tehtävään yhteistyöhön.

Vaikka projektin rasittavin osa eli kiertue on ohi, jatkuu projekti vielä helmikuussa, kun Petroskoissa järjestetään päätösseminaari. Seminaariin on tarkoitus kutsua projektin aikana tavattuja partnereita, joiden kanssa keskustellaan konkreettisista yhteistyöideoista. Joku saattaakin huomauttaa, ettei Road map -matkan aikana saatu kovinkaan paljon konkreettisia projekteja käynnistettyä, mutta matkan tarkoitus oli pikemmin luoda kontakteja ja tutustua uusiin potentiaalisiin partnereihin. Nyt kun kontaktit on luotu, voidaan helmikuun seminaariin mennessä kehittää hyviä ideoita, joiden pohjalta saadaan alkuperäis- ja vähemmistökansojen kieliä ja kulttuureita ylläpitävää toimintaa käyntiin eripuolilla suomalais-ugrilaista maailmaa.

Sampsa Holopainen