Vierailuja:

perjantai 26. lokakuuta 2012

Terveisiä pohjoisesta

Osallistun parhaillaan Sukukansojen ystävien edustajana The Road Map
for Northern Partnership of Indigenous Peoples -nimiseen hankkeeseen.
Hanke on Nuoren Karjalan järjestämä, ja rahoitus siihen on saatu Pohjoismaiden
ministerineuvostolta. Hankkeen puitteissa ryhmä nuoria järjestötoimijoita
Karjalan tasavallasta, Inkerinmaalta, Komista, Permin Komista ja Suomesta
tutustuu alkuperäis- ja vähemmistökansojen parissa toimivien järjestöjen ja
instituutioiden toimintaan Pohjois-Suomessa, Pohjois-Norjassa ja
Kööpenhaminassa. Tähän mennessä olemme käyneet Oulussa ja Inarissa, ja tänään saavuimme Tromssaan. Oulussa tapasimme Oulun kaupungin edustajan,
Suomalais-Ugrilaisten kirjallisuuksien seuran AFULin puheenjohtajan professori
Kari Sallamaan sekä yhden paikallisen kaupunkisaamelaisen ja muutamia
Suomi-Venäjä-Seuran paikallisia aktiiveja. Lyhyen Oulun-visiitin jälkeen
matkustimme Inariin, jossa vietimme muutaman päivän tutustuen Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston, Suomen saamelaisnuorten sekä Saamelaisalueen
koulutuskeskuksen toimintaan ja tapasimme myös Inarin kunnan edustajia ja muita
paikallisia aktiiveja. Samalla avasimme saamelaiskeskus Sajoksessa
valokuvanänäyttelyn, joka koostuu Seppo Tuomen lyydiläisaiheisista ja
karjalaisten nuorisoaktiivien karjalaisista valokuvista. Inarilaisille
yhteistyökumppaneille ja erityisesti Suomi-Venäjä-Seuran Pohjois-Suomen piirin
toiminnanjohtajalle Matti Ukkolalle kuuluu suuri kiitos onnistuneesta vierailusta
Inarissa.

Tromssassa meillä on ohjelmassa tapaamisia ja keskusteluja
kveeniläisaktivistien kanssa sekä vierailu Tromssan yliopistoon. Täältä
matkustamme vielä sunnuntaina Kööpenhaminaan, jossa tapahtuvasta ohjelmasta
päivittelen tänne myöhemmin.

Sampsa Holopainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti