Ivdelin mansilapset internaattikoulussa

Siperiassa elävien alkuperäiskansojen keskuudessa on vielä nykyäänkin tavallista, että lapset joutuvat käymään koulunsa kaukana kotoa internaattikouluissa, joissa he asuvat opintojensa ohella. Ympäri maailman tunnetaan kauheita tositarinoita siitä, kuinka alkuperäiskansoja on internaattikouluissa kohdeltu huonosti. Siperiassa tällainen huono kohtelu on valitettavasti edelleenkin tätä päivää. 

Tämän vuoden syyskuussa Venäjällä nousi riippumattomien medioiden uutisiin Ivdelin kaupungissa Sverdlovskin alueella sijaitsevan internaattikoulun tilanne. Moskovalainen kieliaktivisti Anna Voronkova työskenteli internaattikoulussa väliaikaisesti englannin kielen opettajana ja piti lapsille myös taide- ja sarjakuvatunteja, joiden tavoitteena oli ylläpitää uhanalaista suomalais-ugrilaista mansin kieltä taiteen ja sarjakuvan keinoin. 

 

Koulussa Anna huomasi, että mansilaiset lapset kärsivät koulussa nälkää ja janoa. Osa lapsista valitteli mahakipua, joka johtui huonosta ravinnosta ja lisäksi maidosta; koulussa ei ollut tarjolla laktoositonta maitoa tai ruokaa, kuten Venäjällä yleensä on tapana, vaikka pohjoisten kansojen keskuudessa laktoosi-intoleranssi on yleistä. Kotona esimerkiksi mansit eivät yleensä käytä maitotuotteita, mutta syövät esimerkiksi kananmunia, joita internaatissa oli tarjolla vain kerran viikossa. Internaattikoulussa oli yleisesti huono tilanne ravinnon suhteen, ja lisäksi mansilaisille lapsille tarjottiin lähinnä ruokaa, jota he eivät olleet tottuneet syömään.  

 

Anna Voronkova valitti asiasta paikalliselle hallinnolle, mutta tuloksetta. Myös osa koululaisten vanhemmista oli valittanut asiasta, mutta valitukset olivat kaikuneet kuuroille korville. Hallinnon edustajat väittivät Annan sekä lasten valehtelevan, ja yllättäen Anna joutui myös paikallisen poliisin puhutteluun. Paikalliset opetusviranomaiset syyttivät Annaa lasten yllyttämisestä ruokaa ja koulun opettajia vastaan. 

 

On huolestuttavaa, että nykypäivänäkin vähemmistökansat joutuvat käymään koulua näin surkeissa oloissa. Internaattikoulujen huono tilanne ei ole mikään historiallinen kuriositeetti, vaan alkuperäiskansoja kohdellaan nykyäänkin huonosti. Ivdelin internaattikoulussa on yhdeksän lasta, jotka koulun jälkeen palaavat perinteisten elinkeinojen pariin, eikä internaatissa opiskelu valmista heitä mihinkään. Pahinta on, että lasten itsetunto kärsii, kun heitä alistetaan, joten tästä jää heille pelkkiä traumoja. 

 

Yhtä huolestuttavaa on, että tästäkään aiheesta ei saa Venäjällä puhua vapaasti, vaan epäoikeudenmukaisuuksien esille nostaminen suututtaa paikallisia viranomaisia. 

 

Tarkemmin aiheesta voi lukea Venäjäksi Radio Svobodan, Novaya Gazetan ja Proseverouralskin jutuista. Radio Svobodan sekä Novaya Gazetassa aihetta kommentoi myös Sukukansojen ystävien aktivisti Marija Launonena. 

 

https://www.svoboda.org/a/hochu-estj-chto-proishodit-v-internate-dlya-mansi/31487250.html  

 

https://novayagazeta.ru/articles/2021/09/24/khleb-pretknoveniia?fbclid=IwAR1jV4XmA1Oei9NuBRvOJ5qb0KSBzsy6qc17fNnf0AJTPc2TQLzHttWELZo  

 

https://proseverouralsk.ru/istorii/konflikt-v-internate-pelyma-deti-mansi-ne-edyat-grechku-lyubyat-belyy-khleb-i-khotyat-razgovarivat-n/?fbclid=IwAR2DInrr03_ajsgf_xIRKGhCzrg-YkJj80v4HoNGm4oIbUmpX-cNy5DSKDw  

 

Suomalais-ugrilaisista manseista ja mansin kielestä voit lukea lisää täältä: 

http://www.nba.fi/hanti/fi/a4_s1.php Manseja ja hantejakin käsittelevä Suomesta Siperiaan -sivusto Museoviraston kotisivuilla 

https://www.ugri.net/kielet/mansi/ Mansin kieltä käsittelevä tietopaketti M. A. Castrenin seuran kotisivuilla 

https://fennougria.ee/rahvad/mansid/ Vironkielinen tietopaketti manseista virolaisen Fenno-Ugria-järjestön kotisivuilla 

 

Mansilaisen lapsen internaattikoulussa askartelema kortti, jossa lukee mansiksi "Haluan syödä". Kuva: Anna Voronkova.

Alla Marija Launonenan ottamia valokuvia internaattikouluista Hanti-Mansiassa, uhanalaisten kielisukulaistemme hantien ja mansien asuinalueilla. Kuvien koulut eivät liity yllä kuvattuun tapaukseen.

 

Suomalais-ugrilaisen maailmankongressin ja yhteistyön näkymistä

 Sukukansojen ystävät osallistui kesäkuun 16.–18. päivinä Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressiin. Olimme läsnä etänä, mutta seurasimme tapahtumia tiiviisti, minkä lisäksi  tapahtuman alussa, muiden kansojen tervehdysten lomassa, esitettiin oma tervehdyksemme. Videomme on nyt myös katsottavissa verkossa:

https://youtu.be/wKbygarkHZY?t=12054

Kongressin jälkeisenä maanantaina 21. päivänä kesäkuuta Sukukansojen ystävät ry järjesti yhteistyössä virolaisen Uralic Centren kanssa pienen kansainvälisen etätapahtuman, jossa keskusteltiin hyvässä ja avoimessa hengessä kongressin onnistumisesta ja osallistujien kokemuksista. Lisäksi kuultiin myös kriittisiä puheenvuoroja suomalais-ugrilaisen yhteistyön nykytilasta ja erityisesti maailmankongressia edeltäneistä tapahtumista Venäjällä. Tapahtuma oli jatkoa vuonna 2016 Lahdessa ravintola Torvessa järjestetylle Avoin kongressi -tapahtumalle. Sukukansojen ystävät yhteistyökumppaneineen pitää tärkeänä, että sukukansayhteistyössä kaikki äänet pääsevät kuuluviin, ja että ajankohtaisia aiheita pääsevät kuulemaan sellaisetkin toimijat, jotka eivät syystä tai toisesta päässeet maailmankongressin viralliseen ohjelmaan osallistumaan. Tapahtuman voikin sikäli katsoa onnistuneen, että mukana oli hyvin erityyppisiä ääniä ja erilaisia näkemyksiä kongressin kulusta ja roolista. 

Tapahtumassa oli neljä kutsuttua puhujaa ja 22 osallistujaa, joista moni osallistui vapaaseen keskusteluun aktiivisesti. Tapahtumaa mainostettiin muun muassa Facebookissa, ja osallistujia olikin erityisesti Suomesta ja Venäjältä mutta myös esimerkiksi Unkarista. Eli tapahtuma tavoitti hyvin ihmisiä eri puolilla suomalais-ugrilaista maailmaa. Aluksi Natalja Antonova kertoi sukukansayhteistyön merkityksestä karjalaisille. Hänen mukaansa maailmankongressi on tärkeä ympäristö, jossa suomalais-ugrilaisten kansojen sukulaisuus ja läheisyys tuntuu vahvasti. Nytkin kongressi oli järjestetty tyylikkäästi. Hybridimuoto voisi olla mahdollinen jatkossakin. Natalja Antonova painottikin, että tarvitaan omaa foorumia yhteistyön ja yhteyksien ylläpitämiseen. Tapahtuman keskusteluissa nousikin monta kertaa esiin, että etänä osallistumisessa on omia hyviä puoliaan, ja sitä on välttämätöntä kehittää enemmän. Sukukansatyö ei voi olla sen varassa, että aina on voimavaroja ja mahdollisuuksia matkustaa paikasta toiseen. Maailmankongressejakin järjestetään vain joka neljäs vuosi, joten keskeistä on niiden välillä tapahtunut työ. 

Janne Saarikivi (Helsingin yliopiston dosentti) käsitteli Venäjän vähemmistökielten oikeuksia ihmisoikeuksien näkökulmasta. Kieleen perustuvaa syrjintää ei ole kielletty edes ihmisoikeuksien kannalta. Saarikivi korostikin kielellisten oikeuksien merkityksellisyyttä ja koulutuksen suurta roolia. Hän painotti, että suomalais-ugrilainen yhteistyö tarvitsee kokonaan uudenlaisia rahoitusmekanismeja. Keskustelussa todettiin, että ulkomailta Venäjälle tuleva rahoitus on usein ongelmallista, mutta kulloistenkin vaatimusten kanssa on jollain tavalla onnistuttava luovimaan. Voimavaroja on monin paikoin todella vähän, mutta tarpeellista työtä paljon. Keskustelua käytiin myös erilaisten aineistojen, kuten kielipesiin liittyvien aineistojen, yleismaailmallisuudesta. Samat käytännöt toimivat eri vähemmistökielten parissa, eivät vain suomalais-ugrilaisilla alueilla. Eri paikoissa kehittynyttä tietoa ja ymmärrystä parhaista käytännöistä tulisi saada laajempaan tietoisuuteen.

Inkerikkoja edustanut Dmitri Harakka, nykyinen konsultaatiokomitean puheenjohtaja, oli osallistunut myös aikaisemmin kesäkuun alussa järjestettyyn venäläiseen kongressiin ja pystyi näin ollen vertaamaan tapahtumia. Hän korosti poliittisen ja kulttuurisen työn pitämistä erillään toisistaan. Harakka totesi maailmankongressin olevan suomalais-ugrilaisen maailman korkeimman tason tapahtuma, joten siihen osallistumisella on merkitystä. Hän myös painotti eri ikäryhmiä edustavien osallistujien tarvetta suomalais-ugrilaisessa yhteistyössä, sillä näin varmistetaan jatkuva ajatusten vaihto. Tämä toteutuikin hänen mielestään Tarton kongressissa hyvin. Hän peräänkuulutti MAFUN:n uudelleenkäynnistämisen tarvetta, sillä moni hänen ikäryhmänsä ihminen on päätynyt suomalais-ugrilaiseen yhteistyöhön juuri MAFUN:n kautta. Keskustelussa otettiin esille kongressin päätöslauselman ilmaisujen epätarkkuus: se ei ohjaa selvästi konkreettiseen toimintaan. Dmitri Harakka korostikin, että esimerkiksi hänen johtamansa ympäristöä käsitelleen sektion lausunto on hyvin yksityiskohtainen, ja sen muotoilussa on seurattu kansainvälisiä käytäntöjä. Näin ollen sitä voi hyödyntää esimerkiksi paikallistasolla tarjoten sitä selväksi suositukseksi toimintatavoille. 

Ortem Jorgi/Artjom Malykh piti hyvin kriittisen puheenvuoron, jossa hän kritisoi maailmankongressin stagnaatiota ja piti kestämättömänä sitä, että osa ihmisistä osallistui sekä AFUN:n järjestämään foorumiin Izhevskissä että varsinaiseen maailmankongressiin Tartossa. Ortem painotti ruohonjuuritason yhteistyön merkitystä ja toivoi enemmän etätapahtumia, joissa asioista voi keskustella matalalla kynnyksellä. Hän katsoi koko suomalais-ugrilaisen maailman olevan kriisissä. Yhtenä ongelmana hän näki myös eri maiden delegaattien erilaiset valitsemiskäytännöt. Hän esitti kysymyksen: edustavatko nämä henkilöt oikeasti näitä kansoja? Myös eri alueiden delegaattien yhteydet paikallishallintoon nähtiin ongelmallisena. Orten Jorgi toivoii, että vastaisuudessa kongressin edustajat olisivat oikeita parlamentin edustajia myös omissa maissaan. Toisaalta juuri ruohonjuuritason työn lisääminen voisi olla tärkeämpää. Hän oli myös huolestunut keskustelun yksipuolisuudesta maailmankongressissa, ja ilmastonmuutos olikin tämän kongressin ainoa tuore aihe. 

Kutsuttujen puhujien puheenvuorojen jälkeen keskustelu kääntyi suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupunki -hankkeen vähälle jääneeseen huomioon Suomessa. On myös muita toimijoita, kuten Suomalais-ugrilaisten kirjailijoiden liitto, joiden toiminta vaikuttaa hiljaiselta tällä hetkellä. Nämä ovat kaikki tärkeitä osasia laajemmassa suomalais-ugrilaisessa yhteistyössä, ja osa kongressien ulkopuolisissa rakenteissa tehtävää työtä. Myös sukukansatyön poliittinen ja kulttuurillinen luonne herätti keskustelua, ja eri osallistujilla oli monenlaisia näkemyksiä näiden alueiden suhteesta. Toisaalta esitettiin myös ajatus, että on tärkeä vaatia suuria, jopa kohtuuttomia asioita, sillä käytännössä saamme kuitenkin vain pienen palasen alkuperäisestä toiveestamme. 

Maailmankongressien ja konsultaatiokomitean toimintaan kauan osallistunut Ildikò Lehtinen painotti, että maailmankongressia on yritetty uudistaa jo monta kertaa aiemmin. Yritystä on ollut, eikä muutoksen luominen ole helppoa. Hän muistutti kongressien välisistä välikongresseista, jotka ovat perinteisesti olleet vähemmän muodollisia, ja joissa on parhaimmillaan voitu keskittyä juuri tiettyihin teemoihin. Nämä eivät olleet niinkään delegaattikongresseja, vaan asiakongresseja. 

Tapahtuman perusteella voi todeta, että suomalais-ugrilaisten kansojen maailmakongressista yleensä ja Tartossa toimineen kongressin tuloksista on hyvin erilaisia näkemyksiä suomalais-ugrilaisen maailman toimijoilla. Kongressin jälkeen järjestämämme tapahtuman tavoitteena ei ollut vähätellä maailmankongressin merkitystä, mutta on silti hyvä huomata, että neljän vuoden välein järjestettävät kongressit eivät tuo mitään käänteentekeviä ja nopeita ratkaisuja suomalais-ugrilaisten kansojen ongelmiin. Myös tarve kongressiin liittyvien rakenteiden ja käytäntöjen uudistamiselle ja erilaisilla ongelmille on havaittu jo aiemmin, moni asia nousi jälleen esiin. Samaan aikaan maailma muuttuu, vaikka kongressi ei muuttuisikaan. 

Suomalais-ugrilainen turismifoorumi Mulgimaalla

Mulgimaalla järjestettiin 30.7.2021 Soome-ugri pärandturismi foorum / Finno-Ugric Heritage Tourism Forum, jota olemme suomeksi kutsuneet suomalais-ugrilaisen perinneturismin foorumiksi. 

Tapahtumassa on osallistujia Virosta, Suomesta, Karjalasta, Udmurtiasta, Marinmaalta ja Romaniasta. Mulgimaa on Viron eteläosassa sijaitseva kulttuurialue, joka koostuu viidestä Viljandin eteläpuolella sijaitsevasta kunnasta. Täällä sijaitseva Abja-Paluoja on myös tällä hetkellä suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki. Alue on erittäin mielenkiintoinen ja omaleimainen. Mulgimaa sijaitsee myös eri kulttuurien rajalla, sillä se rajautuu etelästä Latviaan.  

Mulgimaan kunnat. Kartan lähde: mulgimaa.ee

Foorumin alussa Oliver Loode korosti, että suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuuriperintö painottuu usein aineettomaan perintöön. Meillä ei välttämättä ole suuria linnoja tai monumentteja, mutta paikallinen kulttuuri elää vahvana. Myös UNESCO on huomioinut aineetonta kulttuuria vuodesta 2003 lähtien. Mulgimaan turismistrategiaa esitellessään Andres Rõigas kertoi, kuinka koronan takia paikallistason matkailu on kehittynyt. Monelta kannalta katsottuna suomalais-ugrilaisen kulttuuriperinnön näkyminen ja hyödyntäminen matkailussa on tärkeä ja kehittyvä aihe. Aivar Ruukel on myös ollut kehittämässä suomalais-ugrilaista turismiverkostoa. Tähän kirjoitukseen olemme nostaneet aamupäivän esitelmien eri puolia esiin.

Virolaisten käsitöiden asiantuntija Ave Matsin oli mukana työryhmässä, joka toteutti virolaista kulttuuriperintöä kartoittavan tutkimuksen. Turistit ja matkailijat löytävät tiensä virolaisiin kaupunkeihin, mutta alueellista matkailua voisi kehittää. Eri puolilla Viroa on paljon kiinnostavia paikallisia perinteitä, joita voitaisiin hyödyntää enemmän matkailussa. Folklore, paikallinen ruokaperinne, käsityöt ja kulttuuritapahtumat ovat kaikki alueita, joilla olisi paljon mahdollisuuksia. Kulttuuriperintöön liittyy myös lähihistorian rakennuksia ja tapahtumia, jotka eivät välttämättä edusta paikallista kulttuuria, mutta ovat silti kiinnostavia. Matsin korosti, että on tärkeää tarjota palveluja, joiden kautta voidaan näyttää paikallisia perinteitä, mutta myös kehittää tapoja, joilla tähän voi myös konkreettisesti osallistua. Esimerkiksi tapahtumiin tai työpajoihin osallistuminen on yksi reitti tähän. Osallistumisesta syntyvät kokemukset ovat tärkeitä matkailun kannalta, ja tällaisia kokemuksia halutaan parhaimmillaan kokea uudestaan. Erityisen kiinnostavina pidetään sellaisia tapahtumia, jollaisia ei ole muualla. Tämän takia eri alueiden on hyvä korostaa omaleimaisia perinteitään. Erittäin kiinnostava raportti on luettavissa täältä. 

Matsinin puheenvuoron lopuksi keskusteltiin myös turismin vaaroista. On mahdollista, että matkailijoita on liikaa, eikä sovellu pieneen yhteisöön. Turismin vaatima infrastruktuuri saattaa jopa tuhota paikallisia kulttuurisesti merkityksellisiä paikkoja. Paikallisen kulttuurinen liiallinen kaupallistaminen voi myös häiritä sen merkitystä paikallisille ihmisille itselleen. Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, jotka on otettava huomioon. Esitelmän jälkeisessä keskustelussa korostettiinkin, että tämän työn on oltava paikallisten tahojen käsissä. Dimitri Harakka-Zaitsev nosti esiin myös "väärien" etnokeskusten ongelman: paikallisia kulttuureja edustamattomat tahot saattavat luoda keskuksia, joissa turisteille tarjotaan kulttuurielämyksiä, jotka eivät kuitenkaan oikeasti edusta paikallista kulttuuria eivätkä ole paikallisten toimijoiden käsissä. Ave Matsin vertasi näitä esimerkiksi Tallinnan Vanhassa kaupungissa toimiviin käsityökauppoihin, joissa kaikissa myytävät tuotteet eivät välttämättä ole oikeaa paikallista tuotantoa. 

Suositeltiin, että eri maissa kehitetään kansallinen strategia paikallisperinteitä hyödyntävän matkailun varalle. Kansallinen tuki ja paikallisen tason koordinaatio ovat myös tärkeitä. Tarvitaan myös kansainvälistä markkinointia, johon kytkeytyvät julkaisut, applikaatiot ja turismiportaali. Alueiden välinen yhteistyö on tärkeää, mutta siinä on hyvä ottaa huomioon paikalliset kulttuurialueet. On myös hyvä kehittää matkailupaketteja, joissa eri palvelut majoituksesta lähtien on huomioitu. Andres Rõigas nosti omassa puheenvuorossaan esille samanlaisia asioita: markkinointi, yhteistyö ja oman kulttuurin näkyvyys.

Ave Matsin kertoi myös toistuvasti järjestetystä International Estonian handicraft summer school Craft Camp -leiristä, joka järjestetään Viljandissa. Suosittelemme tutustumaan myös heidän Facebook-sivuunsa, ja myös osallistumaan itse tapahtumaan! 

Nadežda Kalmykova Karjalasta kertoi myös Kinnermäen kylän tilanteesta. Täällä paikallinen puuarkkitehtuuri on ollut yksi turismin kannalta kiinnostavista perinteistä. Matkailijoille tehdyissä ekskursioissa ja työpajoissa myös paikallinen leipomisperinne ja musiikki ovat olleet tärkeitä. Nuorille on myös järjestetty erillisiä leirejä. Kinnermäki on myös mukana Самые красивые деревни и городки России -järjestössä, jonka nimi tarkoittaa Venäjän kauneimmat kylät ja pikkukaupungit. Tässäkin toistuvat foorumissa yleisesti keskustellut teemat. Nadežda kertoi, että suurin osa matkailijoista on Venäjältä. Tämä on asia, johon suomalaisten on helppo vaikuttaa! Sukukansojen ystävät suosittelee suomalaisille aktiivista matkailua ja lomailua Karjalassa, kunhan koronatilanne taas sen sallii! 

Mare Mätas Kihnun saarelta kertoi muun muassa paikallisen kulttuuriperinnön kytkemisestä koulujen opetukseen. Paikalliset kansanperinteen tuntijat ovat usein myös hyvin tunnettuja, mikä korostaa yksittäisten ihmisten mahdollisesti merkittävää roolia. Kihnusta on muodostunut hyvin tärkeä matkailun keskus, ja erilaisia kauppoja aukeaa joka vuosi. Kihnu on myös onnistunut saamaan kansainvälistä näkyvyyttä. Kihnun kulttuuri myös sai vuonna 2008 UNESCO:n aineettoman kulttuuriperinnön tunnustuksen. Kihnussa on myös ongelmia: valtiollinen lainsäädäntö ei aina vastaa paikallisia tarpeita, esimerkiksi metsästys- ja kalastusoikeuksiin liittyen. Paikalliset elinkeinot kuten kalastus ja maanviljely eivät tarjoa riittävää elantoa nuorille, joten monen on muutettava pois saarelta. Samalla paikallisen kielen, kulttuurin ja perinteiden taitajat lähtevät pois yhteisöstä. Myöskään median kaupalliset tarpeet eivät välttämättä aina kunnioita paikallisen yhteisön tarpeita. 

Foorumi jatkuu vielä, mutta tässä tunnelmia tästä vaiheesta!

Sukukansojen ystävät ry:n puheenvuoro Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressissa

Sukukansojen ystävät ry esitti alla olevan puheenvuoron tänään Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressissa keskiviikkona 16.6.2021. Osuutemme oli kongressin ensimmäisen päivän lopussa, ja toivomme kongressin kaikille osallistujille onnistunutta ja rakentavaa tapahtumaa! Puheenvuoromme on alla luettavissa, ja myös tallenne tulee verkkoon pian.

Hyvää päivää kaikille!

Me Sukukansojen ystävät -yhdistyksessä olemme erittäin iloisia, että maailmankongressi saatiin järjestettyä pandemiasta huolimatta. Vaikka kongressi on tällä kertaa erilainen, olkoon sen järjestäminen vaikeuksista huolimatta merkki sukukansojen yhteishengestä. Lisäksi kongressin onnistuminen jälleen kerran yksi osoitus siitä, miten eteläiset naapurimme osaavat hyödyntää digitalisaatiota ja ovat siinä maailman kärkeä. Suuret kiitokset siis järjestäjille – suured tänud teile!

Sukukansojen ystävät pyrkii lisäämään tietoa sukukansoista Suomessa. Lisäksi pyrimme rakentamaan ystävyyssuhteita eri sukukansojen välille ja tukemaan suomalais-ugrilaisia kieliä ja kulttuureja kaikkialla. Siksi pidämme erittäin tärkeänä, että suomalais-ugrilaisten kielten opetusta annetaan ja tuetaan kaikilla suomalais-ugrilaisten kansojen alueilla. Yksi tai kaksi tuntia opetusta viikossa ei riitä, vaan on tärkeää, että suomalais-ugrilaisten lasten kaikki opetus annetaan heidän sukunsa äidinkielellä. Kieli on kaikista tärkein avain omaan kulttuuriin, eikä siitä voida tinkiä.

Valitettavasti omakielinen opetus suomalais-ugrilaisilla kielillä Venäjällä on utopiaa tällä hetkellä. Sukukielten opettaminen äidinkielenä tai vapaaehtoisena aineena on myös kohdannut uusia haasteita 19. Kesäkuuta 2018 duumassa hyväksytyn uuden lain myötä. Se alensi sukukielten statusta kouluissa. Olisi erittäin tärkeää saada jokaiselta suomalais-ugrilaiselta alueelta nyt luotettavaa tutkimustietoa siitä, miten laki on vaikuttanut kielten opetuksen tilaan käytännössä. Tämän pohjalta täytyy kehittää uusia strategioita kielten aseman turvaamiseksi.

Vaikka monen suomalais-ugrilaisen kielen tilanne näyttää tällä hetkellä vaikealta, meidän täytyy uskoa siihen, että toivoa on. Esimerkkeinä olkoot inarinsaamen kielipesätoiminta Suomessa sekä liivin kielen arvostuksen lisääntyminen Latviassa. Eräs uusimmista esimerkeistä on lutsin kieli ja sitä koskevat hankkeet Latviassa.  

Kuitenkin myös meillä Suomessa on parannettavaa: vaikka karjalan kieli on viime aikoina saanut näkyvyyttä tiedotusvälineissä ja julkisessa keskustelussa, on sen aseman parantamiseksi tehtävä vielä kosolti töitä.

Toisaalta emme voi unohtaa kielten merkitystä ystävyyssuhteiden rakentamisessa. Mikä onkaan lämminhenkisempi avain sukukansan sydämeen kuin kielitaito? Siksi olisi tärkeää, että myös valtiot ja erilaiset instituutiot tukevat suomalais-ugrilaisten kielten opetusta esimerkiksi yliopistoissa. Nyt kuitenkin vuonna 1923 Helsingin yliopistossa alkanut viron kielen opetus katkeaa säästöihin. Samoin loppui Tallinnan yliopiston suomen kielen opetus kolme vuotta sitten. Tällainen kehitys ei ole mitään muuta kuin surullista. Kehityksen ja tilanteen pitäisi olla täysin päinvastainen: sellainen, jossa kaikki kiinnostuneet ja yliopistomaailman ulkopuolellakin elävät ihmiset voisivat opiskella laajaa valikoimaa eri sukukieliä helposti.

Yksi osoitus siitä, että maailma muuttuu on kongressin järjestäminen etäyhteyksin. Kuten todettua, on upeaa, että pystyimme kokoontumaan yhteen edes tällä tavalla. Nykyaikaiset välineet ja käytänteet olisi tärkeää ottaa osaksi suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuuria ja niiden säilyttämistä. Vanhojen tapojen arvokkuus ei kärsi, vaikka niitä pidettäisiinkin yllä uusin välinein. Esimerkiksi kansanmusiikin esittäminen nykyaikaisin soittimin, sen yhdistäminen valtavirtamusiikkiin ja esityksen jakaminen Internetiin ei ole väärin. Sehän on mitä toimivin tapa tavoittaa suomalais-ugrilaiset nuoret! Näin he voivat myös kiinnostua siitä, mitä perinteiden taustalla on.

On valitettavaa, mutta totta, että asiat eivät ole aina näin yksinkertaisia, ja voi olla vaikeaa saada kulttuurille näkyvyyttä. Näin voi olla, jos kansalla ei vielä ole esimerkiksi tiedotusvälineitä, jotka käyttäisivät kansan omaa kieltä. Nykyaika tarjoaa kuitenkin monia mahdollisuuksia tuoda omaa kieltä ja kulttuuria esiin: joskus se vaatii vain älypuhelimen, Internet-yhteyden ja innostuksen omaa kulttuuria kohtaan! Kannustammekin kaikkia suomalais-ugrilaisia nuoria tarttumaan näihin mahdollisuuksiin!

Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että kulttuuri on usein sidottu tiettyyn paikkaan. Vaikka kulttuuria voi pitää yllä ja tuottaa myös nykyaikaisin keinoin, on sen tausta aina yhteisössä ja sen asuma-alueilla. Viime vuosina kielten sukupuuton lisäksi suomalais-ugrilaisten kansojen uhkaksi on noussut myös perinteisten asuma-alueiden eläinten sukupuutot, elinympäristöjen saastuminen ja ilmaston lämpenemisestä johtuvat tuhoisat muutokset. Meidän jokaisen vastuulla on olla yhdessä mukana ehkäisemässä tätä vaarallista kehitystä. Sillä ilman luontoa ei ole olemassa ihmisiäkään, kielestä ja kulttuurista puhumattakaan. Jätteiden kierrätys ja käsittely on saatava toimimaan tehokkaasti.

Suomalais-ugrilaisten kansojen tulee valmistautua yhdessä ympäristöuhkien lisäksi myös muihin uusiin haasteisiin. Sen pandemia  on valitettavasti osoittanut. Me suomalaiset sukukansojen ystävät olemme seuranneet pandemian vaikutuksia paikoin varsin raskain mielin: Kun valtiollisen tason yhteistyön olisi pitänyt osoittaa toimivuutensa, onkin se osoittanut kankeutensa. Yhtäkkiä Lapissa saamelaisten ja länsipohjalaisten tapa elää yli maiden rajojen oli vain puolet entisestään. Samoin virolaisten matkustaminen Suomeen muuttui hankalaksi, vaikka yrityksiä tilanteen ratkomiseksi on ollut useita. Toivomme, että kun seuraava iso haaste tulee eteemme, olemme kaikki valmistautuneet siihen yhdessä.

Kansainvälinen suomalais-ugrilainen liike on kärsinyt myös valtiovallan sekaantumisesta asioihinsa, jotka kuuluvat kansalaisyhteiskunnalle ja kansoja edustaville vapaille kansalaisjärjestöille. AFUNin tämän vuoden huhtikuun 23. päivänä antama kansalaisjärjestöjä ylhäältä ohjaileva kirjelmä edustaa sellaista sanelupolitiikkaa, jota emme voi missään olosuhteissa hyväksyä.

Haluamme vielä lopuksi Sukukansojen ystävät -yhdistyksen ja koko Suomen kansan puolesta välittää tervehdyksemme kaikille suomalais-ugrilaisille kansoille ympäri maailman ja sydämellisesti kiittää järjestäjiä: kiitos – aitäh!

Kolttasaamelaisista kertova näyttely avoinna lauantaihin asti – käykää katsomassa!

 Viime lauantaina Sukukansojen ystävät ry teki Saaʹmi jieʹllempälggsest – saaʹmi da Pââʹzzteei Treeffan jieʹlli äʹrbb eli kolttasaamelaisten elämänpolulla – kolttasaamelaiset ja Pyhittäjä Trifonin elävä perintö -näyttelyyn. Näyttely oli Helsingissä Tuomiokirkon kryptassa, ja se on auki vielä muutaman päivän, eli 5.6. asti. 

Näyttelystä voi lukea lisää esimerkiksi täältä. Sen avajaiset ovat myös katsottavissa YouTubessa. Näyttelyssä oli useita osioita, ja se koostui valokuvista, äänityksistä, käsitöistä ja muista esineistä. Joukossa oli muun muassa todella hieno usean neulojan yhteistyönä tekemä huivi, jossa vaihtuivat erilaiset perinteiset kuviot. Tuomiokirkon krypta oli näyttelytilana todella hieno, ja oli mukava istua alas kuuntelemaan koltansaameksi ja suomeksi soivia nauhoituksia. Tekstimuotoiset kuvaukset eri osista näyttelyä auttoivat hyvin navigoimaan eri osuuksien välillä. Tila oli myös sopivan suuri, että pientä välimatkaa oli helppo pitää muihin näyttelykävijöihin.

Emme tiedottaneet vierailustamme laajalti, sillä halusimme välttää suurempaa samanaikaista yleisömäärää. Laitoimme kuitenkin ilmoituksen Facebookiin ja viestin jäsenten sähköpostilistalle. Näyttely on muutaman päivän auki kello 11–17, joten sen ehtii hyvin näkemään vielä. Viimeinen päivä on 5.6.!  

Sukukansojen ystävät ry:n jäseniä näyttelyssä

Sukukansojen yhteistyö ongelmissa

Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressi järjestetään 16.–18.6. Tartossa. Edellisen kerran kongressi järjestettiin Lahdessa vuonna 2016. Tällä kertaa tapahtumasta on suunniteltu hybridimuotoista, jolloin suurin osa osallistujista on mukana etäyhteyksien välityksellä. Tässä ratkaisussa on toki hyviäkin puolia: osallistujien määrä voi olla suurempi kuin ennen, ja osallistumiskulut ovat pienet. Koronapandemian aikana muutkaan vaihtoehdot eivät ole mahdollisia, joten varmasti on vain yritettävä järjestää kongressi parhaalla olosuhteiden sallimalla tavalla.

Sukukansojen ystävät ry on osallistunut tapahtuman valmisteluun Suomesta, ja lähettää kongressiin yhden delegaatin ja ainakin yhden tarkkailijan. Järjestömme on perinteisesti peräänkuuluttanut avoimen keskustelun tärkeyttä, ja vastustanut muodollisia ja seremoniallisia päätöksenteon käytäntöjä, joista ei lopulta seuraa minkäänlaista kehitystä. Olemme myös vaatineet osallistujien valitsemiseen liittyvän päätöksenteon avoimuutta, ja halunneet osallistujakunnan uudistuvan. Olemme itse toteuttaneet tätä esimerkiksi tulevan kongressin osalta siten, että järjestön oman delegaatin valinnassa nostettiin etusijalla kongressiin ensi kertaa osallistuvat. 

Myöskään Sukukansojen ystävien mielestä maailmankongressi ei ole täydellinen tapahtuma. Sitä on syytä uudistaa monin tavoin, mutta se on silti erittäin tärkeä keskustelukanava ja mahdollisuus luoda uutta yhteistyötä. Hyvin harvoin eri suomalais-ugrilaisten kansojen edustajia on näin laajasti samaan paikkaan kokoontuneina. Maailmankongressi on ainoa korkean tason poliittinen suomalais-ugrilainen tapahtuma, johon ottavat osaa myös suomalais-ugrilaisten maiden johtajat. Mahdollisista puutteistaan huolimatta kongressilla on kiistatta merkitystä.

Perjantaina 23.4. Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen liitto AFUN RF ilmoitti julkaisemassaan päiväämättömässä ja allekirjoittamattomassa kirjeessä, ettei se suosittele kongressiin osallistumista. Tämä käytännössä sulkisi valtaosan kansoista pois kongressista. Jää nähtäväksi, mikä on toteamuksen käytännön seuraus. Muutkin keskustelijat ovat jo ottaneet esille ilmoituksen poliittisen luonteen, kuten virolainen ihmisoikeusaktivisti Oliver Loode tilannetta kuvaili tuoreessa haastattelussa. Tänään maanantaina myös Ilta-Sanomat haastatteli kongressin järjestäjiä Suomessa, eivätkä hekään olleet tietoisia julkilausuman taustoista. Venäjän suomalais-ugrilaisten aktivistien reagoinnista päätellen ilmoituksella jäädä pois kongressista ei ole ruohonjuuritasolla juuri kannatusta. AFUN RF:n esittämät väitteet eivät myöskään pidä paikkaansa ainakaan Sukukansojen ystävät ry:n osalta. Mistä on siis kyse? 

Edellisen Lahdessa pidetyn kongressin aikana Venäjän federaatio supisti delegaatioiden kokoa rajusti uhattuaan ensin (jo silloin) olla lähettämättä kongressiin ketään, liittyen tiettävästi yleisiin EU:n ja Venäjän suhteiden ongelmiin. Aikaisemmin delegaatiot olivat olleet jopa noin 25 hengen suuruisia, mutta nyt jokainen kansa sai lähettää korkeintaan viisi edustajaa. Sukukansojen ystävät ry toivoo, että yhteistyö sukukansojen kanssa ei kärsisi yleisistä poliittisista suhdanteista, ja että maailmankongressi pidettäisiin täysimittaisena. 

Alla muutama kuva menneiden vuosikymmenien maailmankongresseista. Niitä on saatavilla jonkin verran enemmänkin Finna-palvelusta Museoviraston Suomalais-ugrilaisesta kuvakokoelmasta hakemalla. Myös kongressia järjestävän Konsultaatiokomitean verkkosivuilla on lisää kuvia ja materiaalia.

Suomalais-ugrilaisten kansojen toinen maailmankongressi, Budapest. Kuvaaja Ildikó Lehtinen, 16.8.1996. Museoviraston Suomalais-ugrilainen kuvakokoelma. CC-BY.

Naamioitunut esiintyjä karhunpeijaisnäytelmässä. Viidennen suomalais-ugrilaisen maailmankongressin vierailu Toorum-maa -ulkomuseossa, Hanty-Mansijsk. Kuvaaja: Ildikó Lehtinen, 30.6.2008. Museoviraston Suomalais-ugrilainen kuvakokoelma. CC-BY.

Saamelainen rap-artisti Áilu Valle esiintymässä seitsemännessä suomalais-ugrilaisessa maailmankongressissa Lahdessa. Kuvaaja: Palezik, 15.6.2016. Wikimedia Commons. CC-BY-SA.

Sukukansojen ystävät ry järjesti vuoden 2016 kongressissa myös varjokongressin, jossa haluttiin mahdollistaa erityisesti vapaa mielipiteenilmaisu. Varjotapahtuma järjestettiin reaktiona virallisen ohjelman jäykkyyteen. Puhujien joukossa oli muun muassa kirjailija Katri Kettu, ja Yle uutisoi tapahtumasta. Myös varjokongressin keskustelut pysyivät tiiviisti suomalais-ugrilaisten kansojen nykytilanteessa ja tärkeimmissä ongelmissa, kuten kongressin aikana julkaistuista twiiteistäkin näkyy. 

Kysymys vähemmistökielten opetuksesta on vahvasti esillä läpi koko suomalais-ugrilaisen #varjokongressi n.

— Mervi de Heer (@MervideHeer) June 16, 2016

Viidessä vuodessa tarve tälle keskustelulle ei ole ainakaan vähentynyt, päinvastoin. Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressi on yhtä ajankohtainen kuin ennenkin, ja rakentavan dialogin jatkaminen on välttämätöntä. 

Kesän kongressia mielenkiinnolla odottaen,

Sukukansojen ystävät ry