Vierailu Ugrin paikassa

Lumi verhoaa pienen kylän maisemaa. Yhdessä kylänraitin talossa vieraille tarjoillaan tykmatšen šyd -keittoa[1] ja perepetš-piirakoita[2]. Keskustelu soljuu venäjän kielellä talon tataari-isännän ja udmurttiemännän kanssa.  

Nyt ei olla Volgan mutkassa, vaan Sippolan kylässä Kymenlaaksossa. Sukukansojen ystävät ry vieraili joulun alla Ugrin paikassa. Kyseessä on Svetlana ja Eduard Khakimovin keväällä 2014 perustama suomalais-ugrilainen kulttuurikeskus. Khakimovit ovat lähtöisin Udmurtian tasavallasta. 

Ugrin paikan on tarkoitus toimia suomalais-ugrilaisista kulttuureista kiinnostuneiden kohtaamispaikkana. Khakimovit tekevät arvokasta ruohonjuuritason työtä tutustuttaen paikallisia suomalais-ugrilaisiin kulttuureihin erilaisten tapahtumien kautta. He kutsuvat myös vieraita Venäjän suomalais-ugrilaisilta alueilta muun muassa vetämään erilaisia työpajoja.

Vuosi 2014 on lähtenyt tapahtumarikkaasti käyntiin Ugrin paikassa. On järjestetty useampia udmurtteihin liittyviä kulttuuritapahtumia. Khakimovit ovat myös tehneet monia kouluvierailuja lähialueen oppilaitoksissa kertoen udmurteista. Venäjältä on vieraillut niin yksittäisiä henkilöitä kuin ryhmiä. Ruokakurssia on ollut vetämässä tunnettu udmurttikokki ja esiintymässä niin taiteilijoita kuin muusikoitakin. Udmurtialaisille opiskelijaryhmille on järjestetty esimerkiksi journalistiikan kurssi ja seminaari koulutuksesta Suomessa. Tulevaisuudessa Khakimovien tarkoitus on laajentaa tapahtumia udmurteista myös muihin suomalais-ugrilaisiin kansoihin. 

 

Sippola sijaitsee Kouvolan ja Kotkan välimaastossa. Kouvolasta matkaa on noin 30 kilometriä ja Kotkasta noin 45 kilometriä. Kylä on valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta, koska siellä maantiehen tukeutunut kylärakenne on säilynyt hyvin. Kylän maamerkkejä ovat 1600-luvulla perustettu kartano ja 1800-luvun lopulla rakennettu uusgoottilainen tiilikirkko. 

Ugrin paikka sijoittuu Sippolan kylän keskustaan entisen Pub Wilhelmiinan taloon. Tiloissa on hyvät mahdollisuudet järjestää esimerkiksi kokouksia ja erilaisia tapahtumia. Talossa on myös erilliset majoitustilat vieraille. Majoituspaikkoja on yhteensä 12 henkilölle. Sauna lämpiää vieraille ja aamiainen kuuluu majoitukseen.

Sukukansojen ystävät ry suosittelee lämpimästi Ugrin paikkaa lähimatkailukohteena. Kiitos Khakimovien perheelle vieraanvaraisuudesta ja onnea tulevaan toimintaan!

Khakimovien perhe, Iljaš (vas.), Svetlana, Sabina ja Eduard, Sippolan joulumyyjäisissä.

Teksti ja kuvat: Kirsi Hafeez

   
Lue Ugrin paikasta muualla internetissä:
 

Artikkeli Kouvolan sanomissa 21.5.2014

http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2014/05/21/Sippolaan+avattiin+kulttuurikeskus+Ugrin+paikka/2014217401767/4

Blogikirjoitus 19.10.2014:

http://kotonakaikkialla.blogspot.fi/2014/10/ugrin-paikka-ja-udmurtialaista-ruokaa.html

Tietoa majoituksesta:

http://www.booking.com/hotel/fi/guest-house-ugrin-paikka.fi.html?aid=357010;label=gog235jc-hotel-XX-fi-guestNhouseNugrinNpaikka-unspec-fi-com-L%3Afi-V%3A0CCIQFjAA-O%3Aunk-B%3Aunk-N%3AXX-S%3Abo;sid=9dd207418ee988053bc3a4d34ce93b3a;dcid=4;dist=0;type=total&

---

[1] Udmurtialainen keitto, joka sisältää vihanneksia, lihaa ja pastaa.

[2] Karjalanpiirakoita muistuttavat piirakat Udmurtiasta. Täytteenä voi olla niin vihanneksia, sieniä kuin lihaakin.

Obinitsa on vuoden 2015 suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki

Suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki on MAFUN:n (Suomalais-ugrilaisten kansojen nuorten liitto) vuonna 2013 aloittama projekti, jonka tarkoituksena on vahvistaa suomalais-ugrilaista identiteettiä, lisätä tietoisuutta suomalais-ugrilaisista kansoista ja kielistä sekä elvyttää paikallista kulttuurista, ekonomista ja sosiaalista kehitystä. Vuoden 2014 kulttuuripääkaupunki oli Bygyn kylä Udmurtiassa. Bygyn tapahtumista voi lukea täältä. Vuoden 2014 kilpailussa finalisteiksi selvisivät Obinitsa, Veszprémin kaupunki Unkarista sekä Vuokkiniemen kylä Karjalan tasavallasta. Elokuussa 2014 Helsingissä pidetyssä finaalissa MAFUNin nimittämä kansainvälinen tuomaristo valitsi vuoden 2015 kulttuuripääkaupungiksi Obinitsan. Lokakuussa Bygyssä järjestetyssä sukukansapäivän juhlassa Obinitsan delegaatio vastaanotti Bygyltä kulttuuripääkaupungin symbolin, lintuveistoksen.

07.01. järjestettiin Obinitsassa, Setomaalla vuoden 2015 suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupungin avajaiset. Tapahtuma osui setokaisten joulun (setoksi: talsipühä') kanssa samalle päivälle, joten päivä oli kaikin puolin juhlallinen. Avajaiset järjestettiin Obinitsan entisessä koulussa, nykyisessä kyläkeskuksessa. Juhlasali oli täynnä aina ovelle asti ja satojen vieraiden joukossa oli runsaasti setokaisten punavalkeita kansallispukuja, jotka värittivät yleisöä.

Avajaisten pääohjelmana olivat eri tahojen puheet. Setokaisten seremoniallinen johtaja ülembsootska toivotti vieraat tervetulleiksi, jonka jälkeen puhuivat järjestäjien ja setokaisten järjestöjen edustajat. Jopa Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves oli kutsuvieraiden joukossa ja hän piti puheen, antaen tunnustusta setokaisille heidän kulttuurinsa ja omaperäisyytensä säilyttämisestä. Myös Viron sisäministeri sekä Viron parlamentin (Riigikogu) suomalais-ugrilaisen ystävyysryhmän edustaja tervehtivät juhlayleisöä, ja myös Suomen suurlähetystö oli lähettänyt tervehdyksensä tilaisuuteen. MAFUN:n (suomalais-ugrilaisten kansojen nuorten liitto) edustajat, puheenjohtaja Sampsa Holopainen sekä Oliver Loode pitivät myös puheet, niin kuin edellisen kulttuuripääkaupungin Bygyn sekä Vuokkiniemen edustajatkin. Puheiden välissä oli kulttuuriohjelmaksi jouluun liittyviä tapoja ja lauluja. Puheiden jälkeen nautittiin perinteisistä ruoista ja muiden vieraiden seurasta laulujen säestyksellä. Suurin osa puheista oli viroksi, mutta myös seton kieltä kuultiin.

Setomaalla järjestetään vuoden aikana yli 35 eri tapahtumaa. Suurimmat tapahtumat ovat juhannuksen jälkeinen Seto Folk sekä elokuun alun Setomaan kuningaskunnan päivä, joka on kulttuuripääkaupunkivuoden päätapahtuma. Obinitsa sijaitsee Kaakkois-Virossa, kolmen ja puolen tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta, mutta paikalle pääsee bussilla Võrusta.

Patrick O'Rourke & Sampsa Holopainen

Muualla verkossa:

www.obinitsa.net- – Kulttuuripääkaupungin kotisivut

www.youtube.com/user/obinitsa2015/ Obinitsan Youtube-kanava, sisältää myös videon avajaisista

Kirjoitus pohjautuu Taivaannaula-järjestön nettisivulla julkaistuun kirjoitukseen

Suomalais-ugrilaiset järjestöt YK:n alkuperäiskansa-asioiden pysyvän foorumin istunnossa

Osallistuin YK:n päämajassa New Yorkissa 12.–23.5. 2014 järjestettävään alkuperäiskansa-asioiden pysyvän foorumin istuntoon torstaina 15.5. ja perjantaina 16.5. Sukukansojen Ystävät ry.:n ja MAFUNin (Suomalais-ugrilaisten kansojen nuorten liitto) edustajana. Vaikka osallistuin tähän pitkäkestoiseen tapahtumaan vain muutamana päivänä, ehdin tuona aikana solmia järjestöillemme muutamia uusia kontakteja ja ennen kaikkea saada kuvan foorumin työskentelystä ja maailman alkuperäiskansojen ongelmista. Suomalais-ugrilaisista yhteistyökumppaneistamme läsnä olivat myös Aleksei Tsykarev ja Alina Tshuburova Nuori Karjala -järjestöstä ja Oliver Loode virolaisista U-Pööre- ja Uralic Foundation -järjestöistä. Loode on tällä hetkellä yksi pysyvän foorumin asiantuntijajäsenistä, Tsykarev puolestaan YK:n alkuperäiskansojen oikeuksien asiantuntijamekanismin jäsen.

Mikä on siis tämä alkuperäiskansa-asioiden pysyvä foorumi? Kyseessä on vuonna 2002 ensimmäistä kertaa kokoontunut YK:n elin, sosiaali- ja talousneuvoston neuvoa antava elin, jonka tehtävänä on keskustella asioita, jotka koskevat maailman alkuperäiskansojen taloudellista ja sosiaalista kehitystä, kulttuuria, ympäristöä, koulutusta, terveyttä ja ihmisoikeuksia. Foorumi koostuu 16 valtioiden ja alkuperäiskansajärjestöjen nimittämästä asiantuntijajäsenestä. Vuosittain foorumi pitää YK:n päämajassa New Yorkissa kahden viikon istunnon, johon osallistuu alkuperäiskansojen sekä kansalaisjärjestöjen edustajia. Nyt oli kyseessä foorumin 13. istunto. Foorumin virallisilta sivuilta voi lukea lisää sen taustasta ja toiminnasta.

Foorumi koostuu yleisistunnoista ja sivutapahtumista. Yleisistunnot ovat virallisemman luontoisia ja koostuvat raporteista ja puheenvuoroista. Sivutapahtumien puitteissa voivat alkuperäiskansat ja niiden järjestöt vapaamuotoisemmin esitellä toimintaansa ja ideoitansa. Foorumin tapa toimia oli aika paljon toimivampi kuin suomalais-ugrilaisten maailmankongressien epäjärjestelmälliset ja monologimaiset yleisistunnot. Tässä foorumin istunnossa kuultiin myös todella kriittisiä puheenvuoroja ja varsin vahvasti tuotiin esiin monien alkuperäiskansojen huono tilanne. Hyvin ajankohtainen aihe foorumilla oli Krimin tataarien tilanne (tataareilla on Krimillä alkuperäiskansan status).

Kun tätä tapahtumaa vertaa esimerkiksi Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressiin vuonna 2012, on ero huomattava. Suomalais-ugrilaiset yhteistapahtumat ovat liian usein pelkkää hymistelyä, jossa todelliset ja ajankohtaiset ongelmat jäävät taka-alalle. Toisaalta myös foorumin yleisistunnoissa kuultiin monenlaisia näkemyksiä esimerkiksi valtioiden taholta, eivätkä kaikki varmastikaan olleet todenmukaisia kuvauksia alkuperäiskansojen tilanteista.

Suomalais-ugrilaiset järjestöt MAFUN, Sukukansojen ystävät, Uralic Foundation järjestivät yhdessä Asian Indigenous Peoples' Pact (AIPP) -kattojärjestön kanssa sivutapahtuman Indigenous Villages of Culture. Tapahtuman ideana oli esitellä toimivia esimerkkejä projekteista, joissa kulttuuria sovelletaan kehittämään alkuperäiskansojen elinoloja maaseudulla. Yksi tällainen projekti, jota tapahtumassa esiteltiin, oli MAFUNin hallinnoima Suomalais-ugrilaisen maailman kulttuuripääkaupunki -hanke. Kyseisestä hankkeesta on tässä blogissa kirjoitettu useita kertoja, mutta totean lyhyesti että kyseessä on hanke, jossa Euroopan kulttuuripääkaupunki- hankkeen mallin mukaisesti valitaan kylien ja pienempien kaupunkien keskuudesta joka vuodeksi suomalais-ugrilaiselle maailmalle ”pääkaupunki”, joka voi sitten tämän tittelin turvin vuoden ajan kehittää kulttuuri- ja kielioloja aluellaan ja olla suomalais-ugrilaisen maailman kulttuurillinen keskus. Suomalais-ugrilaisen projektiesimerkkimme ohella myös AIPP:tä edustanut Sumshot Khular kertoi Intiassa ja Myanmarissa elävän naga-alkuperäiskansan kyläkulttuurista ja -tapahtumista.

Tapahtumassa oli ihan mukavasti yleisöä, joka osallistui myös keskusteluun aktiivisesti. Vaikka valmiita projekti-ideoita ei tapahtumastamme välttämättä syntynytkään, kylvettiin sen aikana varmasti siemeniä tulevia yhteisiä projekteja ja yhteistyömahdollisuuksia varten. Yksi tapahtumassa esitetty idea koski suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupunki-idean soveltamista globaalina alkuperäiskansaprojektina.

Myös Pohjoismaiden saamelaiset olivat runsaslukuisesti edustettuina foorumilla, mutta harmillisesti saamelaisilla oli oma sivutapahtumansa juuri samaan aikaan kuin MAFUNin tapahtuma pidettiin ja siksi saamelaisilla oli vain vähäinen edustus oman tapahtumamme yleisössä. Tämä oli MAFUNin kannalta harmillista, sillä tiiviimpiä kontakteja eri saamelaisjärjestöihin on yritetty solmia viime aikoina.

Osallistuin myös maorien, Uuden-Seelannin alkuperäiskansan, järjestämään sivutapahtumaan jonka aiheena oli kielenelvytys. Maorit ovat viime vuosikymmeninä tulleet tunnetuiksi todellisina vähemmistökielten elvyttämisen pioneereina, joiden kehittämiä metodeja on sovellettu menestyksekkäästi myös muualla (esimerkiksi maorien kuuluisa kielipesä-metodi on osoittautunut menestyksekkääksi myös inarinsaamelaisten parissa). Myös tässä tapahtumassa maorit osoittautuivat maineensa veroisiksi. Suuren painon tapahtumassa saivat sähköiset oppimateriaalit, joita maorit ovat tehneet paljon sekä itselleen että havaijin kielelle. Lisäksi esiteltiin mahdollisuutta opiskella kielenelvytystä AUT-yliopistossa. Paikalla oli asiantuntijoita Kansainvälisestä kielenelvytyskeskuksesta (International Centre for Language revitalization) ja Aucklandin teknisestä yliopistosta. Maoriaktivisteilla on nykyään käytössään laajat elektroniset kieli- ja oppimateriaaliaineistot. Samankaltaista työtä vähemmistökielisten aineistojen digitoimiseksi ja oppimateriaalien luomiseksi on tehty viime aikoina myös muun muassa Suomessa ja Norjassa, ja mielestäni olisikin mielenkiintoista luoda enemmän yhteyksiä kielentutkijoiden ja kieliaktivistien välillä Uudessa-Seelannissa, Pohjoismaissa ja muualla.

Maorien sivutapahtumaan sisältyi hieno maorinkielinen musiikki- ja tanssiesitys.

Yleisesti ottaen osallistuminen foorumille oli hyödyllinen ja erittäin mielenkiintoinen kokemus. Uusia kontakteja syntyi jonkin verran, ja ennen kaikkea pääsin käytännössä näkemään alkuperäiskansojen parissa YK:ssa tehtävää työtä ja tutustumaan eri alueiden alkuperäiskansojen tilanteisiin ja ongelmiin. Nyt pystyn paremmin hahmottamaan myös suomalais-ugrilaisten vähemmistö- ja alkuperäiskansojen tilanteen ja ongelmat globaalissa kentässä. Toivottavasti myös muiden alkuperäiskansojen edustajat tietävät taas vähän enemmän suomalais-ugrilaisten kansojen tilanteesta. Toivottavasti New Yorkissa saaduista kokemuksista tulee olemaan hyötyä Sukukansojen ystävien ja MAFUNin tulevalle toiminnalle, ja toivottavasti järjestömme pääsevät tulevinakin vuosina ottamaan osaa YK:n alkuperäiskansatapahtumiin.

Sampsa Holopainen

Kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin Udmurtian Bygyssä

Bygyn kylän suuri vuosi sai hyytävän alun 28.1., kun suomalais-ugrilaisen maailman kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisia vietettiin 34 asteen pakkasessa. Udmurtiasta sekä lähialueilta kokoontui udmurtteja sekä mareja ja komipermjakkeja kylmyydestä huolimatta  Bygyn kulttuuritaloon juhlapäivän viettoon yhteensä yli kolmesataa henkeä. Bygyn sivulta Vkontaktesta löytyy avajaisjuhlista seuraavia lukuja: osallistujia 322; esiintyneitä musiikki-, laulu- ja tanssiryhmiä 21; perepetsien, tabanien ja piirakoiden leipomiseen käytetty jauhoja 51 kiloa; perinteistä pontikalla terästettävää vars'-juomaa keitetty 48 litraa. Bygyn alle 700 asukkaasta osallistunut valmisteluihin 246 henkeä.

Vieraat otettiin jo tiellä ja porteilla vastaan lauluin, tanssein, piirakoin ja kuumin juomin. Udmurtia ja Bygy tarjosi parastaan, oli mummoja, mutta myös lapsia ja nuoria, kaikenikäisiä udmurttia puhuvia juhlavieraita, kulttuuritalon edessä leivinuuni, jossa erilaisent piirakat, perepetsit ja tabanit paistuivat kirpeässä pakkassäässä. Sisällä talossa erilaisia käsityö- ja kulttuurinäytöksiä, ja lopulta kaikkien 21 tanssi-, laulu- ja musiikkiryhmän esiintymiset, tietysti arvovieraiden puheineen. Menoon tottumatonta moinen kavalkadi olisi jo saattanut väsyttää, mutta kaikki paikalliset joiden kanssa puhuin olivat poikkeuksetta tyytyväisiä ja iloisia sitä, että niinkin monet olivat tulleet paikalle. Päivää pidettiin hyvänä avauksena kulttuuripääkaupunkivuodelle, ja tämä tuntui jälkeenpäin lehtijuttuja avajaisista lukiessa olevan myös mediassa yleinen mielipide.

Hyvä alku se olikin. Mutta paljon on vielä työtä edessä ennen kuin vuoteen voi olla kokonaisuudessaan tyytyväinen. Sympaattisuuden kotikutoisuuden kääntöpuolena on se, ettei bygyläisillä ole juurikaan kokemusta sellaisesta järjestämisestä, mikä nykyaikaisiin, hyvin toimiviin ja näkyviin tapahtumiin kuuluu. Kutsut avajaisiin saapuivat vasta kaksi viikkoa ennen tapahtumaa, lehdistötilaisuus improvisoitiin paikan päällä, pyöreän pöydän keskustelu kylämatkailun kehittämisestä muuttuikin monologiksi. Onneksi tällaistenkin käytännön järjestelyjen sujumiseen voi tulevaisuudessa luottaa, sillä vielä vuodenvaihteessa hieman auki ollut ja vaihdellut päätoimikunnan kokoonpano on nyt vakiintunut, ja avajaisia seuranneena työpäivänä käytiin yhdessä kaikkien toimijoiden kesken hyvin menneet asiat ja ne, missä vielä oli parannettavaa, samoin kuin vuoden tapahtumien päivämäärät ja vastuuhenkilöt. Udmurteille oli selvästi tärkeää myös se, että me suomalaiset ja virolaiset olemme kiinnostuneita ja mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa. Ja niin tietysti kuuluukin olla, tämä MAFUN:in projektin ideahan lähti alunperin Virosta ja ensimmäinen voittaja valittiin MAFUN:in kongressissa Helsingissä.

Eli kysymykseen siitä, miten kulttuuripääkaupunkivuosi on lähtenyt käyntiin ja onnistuuko se sanoisin vastaukseksi kyllä. Bygyläisten, kulttuuritalon, koulun, hallinnon ja tavallisten kyläläisten kanssa vuotta on rakentamassa Sharkanin piiri, johon siis Bygyn kyläkin kuuluu, sen hallinto, lähikylien toimeliaat kulttuurityöntekijät ja yrittäjät, sekä Udmurtian tasavallan hallintoa ja aktiivisia kansalaisia, esimerkiksi MAFUN:in udmurtialaisen jäsenjärjestön Shundyn entisiä ja nykyisiä toimijoita. Koko projektia voisi hyvin pitää jo nyt onnistuneena, sillä tietoisuus hankkeesta leviää Udmurtiassa ja Venäjällä, ja monet ovat valmiita näkemään vaivaa yhteisen hyvän eteen. Ja tärkeitä eivät ole vain tapahtumat, ja turistit, joita paljon kovasti odotetaan, ja joita jo uudenvuodenpyhinä satamäärin kävikin. Ensiarvoisen tärkeää on se, että pienenkin kylän asukkaat voivat tuntea olevansa osa jotain tärkeää ja toimia yhdessä sen eteen, että heillä jotain ainutlaatuista mitä kannattaa näyttää, että tasavallan hallinto on luvannut päällystää viimeisenkin vajaan kymmenen kilometrin soratien pätkän Bygyn kylään asti, että jo kevään aikana bygyläiset saanevat nauttia nopeasta langattomasta nettiyhteydestä kylässään. Konkreettisia asioita, joiden voi sanoa nostavan elintasoa.

Avajaisten lisäksi tähän mennessä on Bygyssä on vietetty 24.2.-1.3 laskiaista, udmurtiksi voiviikko eli Вӧй Арня. Maaliskuun loppupuolella taas olivat unkarilaiset päivät unkarilaisine vierailijoineen sekä Bygyssä että Izhevskissä.

Tässä vielä pari tärppiä vuoden tapahtumista.
Lida-muorin työpajat, joka kuun kolmas lauantai. Käsitöitä, ruoanlaittoa, tansseja, säilöntää ja muuta paikalliseen malliin.

Kylän juhlapäivä 8.6. Helluntaipäivänä on luvassa kuljaamista kylällä, laulua ja tanssia, kun vuotuista juhlaa viettämään saapuvat myös entiset kylän asukkaat, heidän lapsensa ja vieraat lähikylistä. Yhteistä juhlaa ja perinteitä parhaimmillaan.

Ruokafestarit 18.-19.7. Ainakin Virosta asti on tulossa erikoisruokien mestareita suomalais-ugrilaisen ruoan festivaaleille. Toivottavasti myös Suomesta. Perinneruokien lisäksi tarjolla myös hengenravintoa, musiikkia ja muuta kulttuuria.

Sukukansapäivä 18.10. päättää isompien tapahtumien kauden, mutta senkin jälkeen erilaista ohjelmaa on Bygyssä, vuoden loppuun asti.

Kannattaa myös käydä sosiaalisessa mediassa katsomassa miltä Bygyssä näyttää. Kuvia ja tietoa tapahtumista löytyy Facebookista Finno-Ugric Capitals of Culture, sekä Vkontaktesta Быгы - культурная столица финно-угорского мира.

Bygyyn ei ole vaikea matkustaa, sekä Pietarista että Moskovasta on Udmurtian pääkaupunkiin Izhevskiin suora junayhteys, ja sieltä Sharkanin piirikeskukseen useita linja-autovuoroja, samoin kuin Sharkanista jo lähellä olevaan Bygyn kylään. Toinen vaihtoehto on lähteä pakettimatkalle, niitä kesän mittaan Udmurtiaan tekevät ainakin Suomi-Venäjä-seura kesäkuun lopussa, ja matkatoimisto Niikon matkat kesä-, elo- ja syyskuussa.

9.3.2014 avattiin Helsingissä kisa vuoden 2015 kulttuuripääkaupungin tittelistä! Viime vuonna ehdokkaita oli Venäjältä ja Virosta, tänä vuonna toivottavasti myös Suomesta, Unkarista ja Saamenmaalta. Suomalais-ugrilaisen maailman kulttuuripääkaupungit on MAFUN:in, eli suomalais-ugrilaisten kansojen nuorten liiton hanke, jonka ensimmäiseksi kulttuuripääkaupungiksi valittiin elokuussa 2013 Udmurtian Bygyn kylä. Hanketta johtaa virolainen Oliver Loode (U-Pööre, Fenno-Ugria) ja itse Bygyn kulttuuripääkaupunkivuoden toiminnanjohtaja on udmurtti Julia Nikitina, Bygyn naapurikylästä kotoisin oleva Izhevskissä asuva Udmurtian nuorisoparlamentin jäsen ja Shundy-nuorisojärjestön entinen puheenjohtaja.

Simo Kantele

Sihteeri, Sukukansojen ystävät ry.

Vuoden 2014 Suomalais-ugrilaisen maailman kulttuuripääkaupunkihankkeen yhteyshenkilö

Tältä näyttää vuoden 2014 Suomalais-ugrilaisen kulttuuripääkaupungin ohjelma: kirjallisuutta, sarjakuvia, maaseutumatkailua, juhlia ja festivaaleja, Lida-muorin työpajoja, suomalais-ugrilaisia kulttuuripäiviä...

Suomalais-ugrilaisuutta vaalittava osana suomalaista identiteettiä

Henne!, korjasi vaimoni, kun olin juuri käyttänyt persoonapronominia honom naispuolisesta henkilöstä puhuttaessa. Olin perheeni kanssa vaimoni sukulaisten luona Tukholmassa tammikuussa, jolloin pääsin myös pitkästä aikaa puhumaan ruotsin kieltä. ”En jaksa erotella niitä persoonapronomineja, kun suomessa on niin helppoa”, naurahdin.

Isäntäväkemme kertoi tämän jälkeen, kuinka Ruotsissa käydään nykyään tasa-arvosyistä keskustelua sukupuolisidonnaisten han- ja hon- persoonapronominien korvaamisella sukupuolineutraalilla hen-muodolla. Ruotsalaisissa herätti suurta kiinnostusta mainintani siitä, että persoonapronominit ovat sukupuolineutraaleja kaikissa suomen sukulaiskielissä. He kun eivät koskaan olleet kuulleetkaan suomalais-ugrilaisista suomen sukukielistä.

Sukupuolineutraalius on olennainen osa suomalais-ugrilaisten kielten rakennetta, millä on vaikutusta myös suomalais-ugrilaisia kieliä puhuvien ihmisten ajattelutapaan. Kielen rakenne ja siitä johtuva ajattelutapa ovat vain kaksi esimerkkejä lukuisista syistä, joiden vuoksi ihmiset voivat olla kiinnostuneita suomalais-ugrilaisista kielistä ja kansoista. Suomalais-ugrilaiset kansat ja niiden kulttuurit avaavat ihmisille täysin uuden, luontoa lähellä kulttuurinsa luoneiden kansojen maailman. Suomalais-ugrilaiset kansat voivat opettaa, että ihailtavaa kulttuuria voi olla myös muu kuin sotavoitoin luotu ja kullalla koristeltu. Suomalais-ugrilaiset kansat ovat olennainen osa maailman monimuotoisuutta.


Suomalais-ugrilaisuus ansaitsee olla näkyvämpi osa suomalaisuutta

Suomalais-ugrilaisuus on olennainen osa suomalaista identiteettiä ja sitä sen pitäisi olla tulevaisuudessa vielä paljon näkyvämmin. Suomalais-ugrilaisuus ja erityisesti itämerensuomalaisuus on kansamme mieli, identiteettimme henkinen puoli, joka on vastapainona lännestä saamallemme yhteiskunnalliselle perinnöllemme. Suomi on ainutlaatuinen sekoitus itää ja länttä ja suomalais-ugrilaisuus on se itäinen vivahteemme.

Sukukansojen ystävät on nähnyt suomalais-ugrilaisuuden tärkeyden suomalaisuuden kannalta. Haluamme, että Suomesta tulisi Viron ja Unkarin jälkeen kolmas valtio, joka virallistaa lokakuun kolmantena lauantaina vietettävän sukukansapäivän juhlistamisen. Välitimme tavoitteen edistämiseksi usean järjestön yhteistyönä laaditun kannanoton asiasta sisäministerille lokakuussa.

Vuosi 2013 ei ollut vielä otollinen suomalais-ugrilaisen asian suurelle loikalle, mutta asiaa ei unohdeta varmasti. Tässä välissä voimme jännittää ehtiikö Venäjä ennen Suomea virallistamaan sukukansapäivän vieton. Karjalan parlamentti käsittelee tänä keväänä lakiesitystä sukukansapäivän julistamisesta viralliseksi juhlaksi Karjalan tasavallassa.


Karjalan kielen kohtalo ratkeaa pian

Sukukansapäivän virallistamista tärkeämpi tavoite omalla puheenjohtajakaudellani on ollut luoda pienin askelin suotuista yhteiskunnallista muutosta karjalan kielen elvyttämiselle Karjalan tasavallassa. Karjalan kieli muuttui suurten maailmanpoliittisten myllerrysten puristuksessa alueensa enemmistökielestä hyvin uhanalaiseksi. Karjala on suomen läheisin sukulaiskieli, jota suomalainen ymmärtää melko hyvin. Karjala on korvaamaton osa itämerensuomalaista kulttuuriperintöä, jonka hävitessä myös osa suomalaisuudesta kuolisi pois. Siksi sen säilymiseksi on tehtävä töitä niin Suomessa kuin Venäjällä.

Karjalan kielen pelastamiseksi on olemassa kaikki osaaminen, kiitos siitä osaaville kielitieteilijöille. Sen lisäksi tarvitaan kuitenkin myös resursseja ja poliittista tahtoa. Olennaista on huomata, että karjalan kielen kohtalon ratkaisee politiikka – se miten karjalan kielen vaalimiseen ja käyttöön suhtaudutaan. Poliittista tahtoa on mahdollista kasvattaa tuomalla esiin niitä myönteisiä puolia, joita Suomea ja Venäjää yhdistävä karjala voi tuoda maidemme välisille suhteille, myös taloudellisesti.

Oman panokseni karjalan kielen pelastamiseksi olen halunnut antaa ehdottamalla karjalan kieltä tukevan säätiön perustamista Petroskoihin. Säätiön tavoitteena olisi tarjota Karjalan tasavallalle sen alkuperäiskansojen avulla näkyvyyttä, jota se tarvitsee houkutellakseen suomalaisia investointeja, yritykselle yritysvastuun kautta myönteistä julkisuutta sekä Karjalan itämerensuomalaisille kansoille yritysten säätiön kautta kanavoituja resursseja, jotka olisi mahdollista käyttää kieli- ja kulttuurihankkeiden toteutuksessa.

Karjalan tasavallan päämies hyväksyi tukisäätiön perustamisen Karjalan Itämerensuomalaisten kansojen neuvoston kokouksessa heinäkuussa 2013. Se on kuitenkin vielä juuttunut tasavallan hallinnon rattaisiin. Säätiön avulla Karjalan johto voi osoittaa, onko sen itämerensuomalaisia kansoja tukeva retoriikka uskottavaa ja haluaako se oikeasti pelastaa karjalan.


Suomalais-ugrilaiset tavoitteet vaativat toteutuakseen tekijöitä

Sukukansojen ystävien puheenjohtaja vaihtuu maaliskuun alussa. Järjestödemokratian ja järjestön kehittymisen kannalta on tärkeää, että puheenjohtaja vaihtuu sopivin väliajoin. Jokaisessa puheenjohtajassa on usein omat hyvät ja huonot puolensa, joita riittävän lyhyin väliajoin punnitsemalla voi järjestö kehittyä. Sukukansojen ystävillä on nyt mahdollisuus saada vetäjä, jolla on uutta puhtia viedä järjestöä eteenpäin.

Suomalais-ugrilainen yhteys tarvitsee enemmän suomalaisia puolestapuhujia. Lisää puolestapuhujia tarvitsevat myös kielensä ja kulttuurinsa säilyttämiseksi kamppailevat suomalais-ugrilaiset kansat. Suomalais-ugrilainen yhteistyö tarjoaakin haasteita ja elämyksiä niin kielistä, kulttuureista, viestinnästä, historiasta, politiikasta, taloudesta, oikeustieteestä ja monista muista asioista kiinnostuneille ihmisille. Hyvä kansalaisjärjestö on sopiva sekoitus humanistista tietoa, uusia ideoita, viestintätaitoa ja hallinnollis-taloudellisia taustavoimia. Kansalaisjärjestössä on tarvetta monenlaiselle osaamiselle.

Suomalais-ugrilainen yhteistyö on mahdollisuus osoittaa kykynsä kansainvälisen järjestön toimijana, eräänlaisena yksityisenä diplomaattina. Olosuhteet toiminnalle ovat erinomaiset. Järjestöstä löytyy innokkaita ja lahjakkaita toimijoita, kuten todelliset sugritietäjät Sampsa ja Niko, uusia ideoita laadukkaasti toteuttava Helga, visuaalisesti lahjakas Alexandra, tapahtumajärjestelyt kylmän viileästi ja tehokkaasti hoitava Kirsi, suomalais-ugrilaisen maailman suurin vähemmistökieli- ja murresydän rinnassaan pamppaileva Jani sekä monia muita hienoja henkilöitä. Lisäksi yhteistyötä järjestön kanssa tekevät laadukasta jälkeä aikaan saavat Karjalan Sivistysseura, M. A. Castrénin Seura ja Suomi-Venäjä-Seura, Fenno Ugria Virosta sekä Nuori Karjala, Udmurtlyk ja monet muut järjestöt Venäjän suomalais-ugrilaisilta alueilta.

Luopuessani puheenjohtajuudesta en hylkää suomalais-ugrilaista maailmaa. Päinvastoin. Välillä on hyvä hiljentyä ja ajatella asioita, opiskella, kirjoittaa ajatuksiaan ylös ja pyrkiä paikkaamaan heikkouksiaan. Sen jälkeen voi tehdä paluun vahvempana kuin koskaan. Suomalais-ugrilaisuuden ystävät Suomessa tulisikin nähdä erilaisia ihmisiä täynnä olevana perheenä, josta mennään ja johon tullaan, mutta koskaan siitä ei lähdetä lopullisesti. Meillä kaikilla on yhteinen tavoite vaalia maailman monimuotoisuutta.

Suomen suomalais-ugrilaiseen perheeseen voi liittyä esimerkiksi osallistumalla Sukukansojen ystävät ry:n vuosikokoukseen, joka järjestetään lauantaina 8.3.2014 kello 14:00 Allianssi-talon Aktia-salissa (Asemapäällikönkatu 1, Helsinki). Vuosikokousta edeltää klo 13.30 alkava kahvitarjoilu. Vuosikokoukseen voi ilmoittautua torstaihin 6. maaliskuuta klo 21.00 mennessä sähköpostitse osoitteeseen sukukansojenystavat (at) mafun.org

Sakari Linden
Puheenjohtaja, Sukukansojen ystävät ry

Udmurtin kieli pakolliseksi oppiaineeksi Udmurtiaan?

Udmurtin kielen epävirallinen status on ollut voimakkaassa nousussa viime vuosien aikana. Kaupunkien kaduilla kuulee yhä useammin puhuttavan udmurttia, sitä ei enää häpeillä. Udmurtinkielinen ja udmurttilainen kulttuuri on tullut tutummaksi myös alueen valtaväestölle venäläisille, ei vähiten toissavuoden Euroviisujen kakkosen, Buranovon babushkojen ansiosta. Kaupunkimainen ja moderni populaarikulttuuri kehittyy vahvasti, mutta silti kielen puhujamäärä laskee, lapset eivät opi puhumaan udmurttia kaupunkien lisäksi enää juuri edes suuremmissa keskuskylissä. Auttaisiko kouluopetus?

Udmurtian parlamentti on uudistamassa tasavallan lakia opetuksesta. Kuumimmaksi kysymykseksi on noussut yleisudmurttilaisen järjestön Udmurt Keneshin viime syksynä, 22.10. tekemä esitys udmurtin kielen ottamisesta pakollisena aineena alaluokkien opetussuunnitelmaan. Mikäli esitys menee parlamentin äänestyksessä 25.2. läpi, udmurttia aletaan opettaa 1.9.2014 lähtien toisena virallisena kielenä kaikissa tasavallan kouluissa toiselta luokalta neljännelle, kaksi kertaa viikossa. Tällä hetkellä udmurttia opiskelee vain noin joka neljäs udmurtti koulussa.

Udmurtian kielilaki vuodelta 2000 määrittelee Udmurtian tasavallan virallisiksi kieliksi venäjän ja udmurtin. Niitä on oikeus käyttää viranomaisyhteyksissä, esimerkiksi hallinnossa ja tuomioistuimissa. Samansuuntaiset kielilait on olemassa myös kaikissa muissa Volgan ja Uralin alueen etnisissä tasavalloissa, suomalais-ugrilaisissa Komissa, Marissa ja Mordvassa sekä turkkilaisissa Tatarstanissa, Bashkiriassa ja Tshuvassiassa. Niissä kaikissa on myös lait virallisten kielten, eli tasavallan nimikkokielten ja venäjän opettamisesta koko väestölle, eli ainakin periaatteessa niitä opetetaan.

Vanhan venäläisen sananlaskun mukaan lakien ankaruutta Venäjällä kompensoi se, ettei niitä tarvitse noudattaa. Tämä pätee valitettavasti myös kielilakeihin, myös Udmurtiassa. Vaikka udmurtti on yhtä virallinen kuin venäjäkin, niin käytännössä juuri missään asioitaan ei voi hoitaa udmurtiksi. Tälle saatiin virallinen vahvistus viime syksynä, kun yllä mainittu udmurttijärjestö Udmurt Kenesh pyysi saada käsitellä sitä koskevan oikeusjutun udmurtiksi. Tuomioistuin kielsi tämän. Viranomaisilla ei myöskään ole mitään velvoitetta osata udmurttia. Tähän saattaa tosin tulla parannus, sillä käsittelyssä on myös esitys, jonka mukaan molempia virallisia kieliä osaaville julkisen sektorin työntekijöille maksettaisiin kielitaidostaan bonusta. Tällainen järjestelmä on käytössä Udmurtian naapurissa Tatarstanissa, jonka kansallisuuspolitiikkaa pidetäänkin parempana kuin muiden alueen tasavaltojen. Usein kuultu argumentti kansallisuuskeskusteluissa onkin ”Mutta toista se on Tatarstanissa, siellä tämäkin asia on paremmin.”

Vuodenvaihteessa monet udmurttiaktivisit alkoivat voimakkaasti tukea Udmurt Keneshin aloitetta, ja julkista keskustelua aiheesta on ollut paljon. Etenkin Udmurtlyk-yhdistys on ollut aktiivisesti propagoimassa udmurtin virallisen kielen statuksen realisoimista. Udmurtlykin sivulta Kunkyl (Virallinen kieli) ja samannimisestä vkontakte-ryhmästä löytyy perusteluja, esitystä tukevien mielipiteitä, bannereita, sloganeita ja muuta. Udmurtian hallinnosta ministeritasolta asti samoin kuin parlamentista on kuulunut viestejä puolesta ja vastaan, eikä esityksen läpimeno ole lainkaan varmaa.

Perusteluja kyllä löytyy sille, miksi udmurttia pitäisi Udmurtiassa opettaa koululaisille. Udmurtlykiltä esimerkiksi seuraavat.

Udmurtinopetuksella luodaan terveempää yhteiskuntaa ilman syrjintää ja kielten jaottelua hyödyllisiin ja hyödyttömiin eikä eri kansallisia identiteettejä syrjitä niiden statuksen perusteella.

Udmurtinopetus vahvistaa udmurttilaista kieliyhteisöä ja kulttuuria ja vähentää sen marginalisoitumista. Enempi udmurtinosaaminen mahdollistaa inhimillisen potentiaalin laajamittaisemman käyttöönoton.

Udmurtinopetus ja kielen laajempi osaaminen luo lisää työpaikkoja, ei vain itse opetukseen, vaan vahvistamalla udmurtinkielistä yhteisöä ja kieli-infrastruktuuria se tuo lisää mahdollisuuksia udmurtinkieliselle kulttuurille, medialle, tieteelle, turismille, mainonnalle, kustannusalalle.

Udmurtinopetus kouluissa vahvistaa kaksikielisyyttä, jonka voi nähdä arvona sinänsä. Kaksikielisyys ei ole haitaksi ihmiselle, päinvastoin.

Udmurtinopetus lisää tasa-arvoa eri kansojen välillä, kaikki oppisivat tasavallan molempia virallisia kieliä ja heillä on siten pääsy molempiin kulttuureihin, sitä kautta paremmat mahdollisuudet ymmärtää toisiaan.

Tämä kaikki kuulostaa hyvältä, miksi sitten udmurttia ei opetettaisi enemmän? Siihenkin löytyy argumentteja, kuten vasta parantuneen udmurtin statuksen heikkeneminen. Kulttuuri ja udmurttilaisuus periaatteessa voivat kyllä kiinnostaa, mutta mitä tapahtuu jos kieltä aletaan opettaa kaikille? Tarvitaanko vähemmistökieltä oikeasti? Pitäisikö rahat laittaa johonkin tärkeämpään? Entäs kun kaikki vähemmistökielen puhujat osaavat kuitenkin enemmistökieltä? Miksei voida tyytyä vapaaseen valintaan? Suomalaiselle näiden perustelujen kertaaminen on oikeastaan turhaa: sen kun ajattelee pakkoruotsikeskustelua ja vaihtaa vain kielten nimet, niin keskustelu ja riita ”pakkoudmurtista” on valmis. Tietysti Udmurtiassa udmurtteja on enemmän kuin Suomessa ruotsinkielisiä, reilu neljäsosa noin puolentoista miljoonan väestöstä. Ja sitten tietysti, Udmurtia on, noh, Udmurtia, udmurttien maa. Jos siellä ei opeteta udmurttia niin missä sitten? Missä udmurtin kielen olisi tarkoitus elää ja kukoistaa jollei Udmurtiassa?

Periaatteellisella tasolla udmurtinopetuksen lisäämistä vastustavat tuskin muut kuin pieni joukko venäläisen nationalistipuolueen edustajia, jotka järjestivät helmikuun alussa mielenosoituksen Izhevskissä udmurtin kielen oikeuksien lisäämistä vastaan. Mahdollisen uuden lain toteuttamisessa on kyllä monta kysymystä. Mistä saadaan oppikirjoja, kun tähänkään asti niitä ei ole riittänyt, ja monet niistäkin vähistä on kustannettu Suomesta saaduilla apurahoilla. Onko Udmurtian tasavalta valmis myös rahallisesti tukemaan kieltä? Entä mistä saadaan päteviä opettajia? No, jonkin verran niitä on jo, sillä monet udmurtinopettajiksi valmistuneet työskentelevät joko aivan muilla aloilla koulujen palkkojen pienuuden takia, tai sitten opettavat muita aineita, koska udmurtintunteja on viime vuosina vähennetty. Lisäksi Udmurtian valtionyliopistossa on jo pitkään opetettu U2-pedagogiikkaa, eli udmurtin opettamista toisena tai vieraana kielenä. Ammattilaisia löytyy.

Tärkein kysymys lienee se, miten opetus järjestetään. Mikäli nyt vain noin neljännes udmurttilapsista oppii koulussa udmurttia äidinkielenään, mitä ensi vuonna tapahtuu niille kolmelle neljännekselle? Laitetaanko heidätkin oppimaan udmurttia toisena kotimaisena eli alkeista lähtien? Riittääkö resursseja myös äidinkielen opetuksen turvaamiseen ja lisäämiseen? Senhän pitäisi kuitenkin olla prioriteetti, että lapset saavat oppia äidinkieltään, ja mikäli mahdollista, myös äidinkielellään. Se oli tilanne myös Udmurtiassa monin paikoin aina 1960-luvulle asti. Ja mikäli udmurttia päätettäisiin opettaa vain udmurteille, pitäisi kysyä myös kuka on udmurtti ja kuka venäläinen, kenellä on äidinkielinen taito, ja mikä ylipäätään on äidinkieli. Udmurt Keneshin malli udmurtin opettamisesta kaikille alakoululaisille on yksi vaihtoehto, joka toimisi jaottelulla äidinkielen ja toisen kotimaisen opetukseen. Toivottavasti 25.2. parlamentti päättää hyvästä laista ja sen käyttöönotosta. Toivottavasti udmurtinopetus voi 1.9.2014 paremmin kuin nyt.

Simo Kantele

Tiedottaja, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan sukukansavaliokunta

Sukukansojen ystävien jäsen

Saamelaiset suomalais-ugrilaisessa kentässä, siis missä?

Saamelaisen kuulee toisinaan surkuttelevan oman valtaväestönsä huonoa tietämystä tämän päivän saamelaisista, kun taas harva saamelainen on tietoinen omista kielisukulaisistaan muista kuin suomalaisista, virolaisista ja kaukana asuvista unkarilaisista. Rohkeimmat ovat kuulleet, ehkä jopa tehneet yhteistyötä, komilaisten, hantien, nenetsien tai nganasanien kanssa. Yhteistyö edellä mainittujen kanssa voi tuntua saamelaiselle mielekkäältä ja etäisen tutulta: yhdistäähän näitä kansoja kielisukulaisuuden lisäksi porotalous.

Monia aktiivisia saamelaisia ei näytä kiinnostavan yhteistyö kuin oikeiden alkuperäiskansojen kanssa ja porotalous toimii tästä hyvänä takeena: kun saamelaisella on porot, ovat he muun muassa tästä syystä alkuperäiskansa ja jos nenetseillä on myös vuosituhantinen historia porojen kanssa, ovat he myös ilman muuta alkuperäiskansa, saattaa moni saamelainen ajatella ja tuntea yhteenkuuluvuutta muita tundran asukkaita kohtaan. 

Kun kyse tulee muihin saamelaisten kielisukulaisiin, ei tilanne ole välttämättä enää ymmärtävä. Mikään ei saa saamelaista niin ärtyneeksi kuin puhe kveenien, lappilaisten/lappalaisten tai vaikkapa Viron setukaisten oikeuksista. Moni saattaa kokea, ettei perustelut kveenien kielellisiin oikeuksiin ole samalla tasolla saamelaisten kanssa. Koska kveenejä tai setukaisia ei mielletä alkuperäiskansoiksi, ei yhteistyö heidän kanssaan ole vaivan arvoista. 

Moni suuntaakin katseensa kauas pois uralilaisesta maailmasta, mielellään sinne, missä rakennukset ovat korkeita, aulat kiiltäviä ja naisilla on mustat korkokengät. Tällaisessa ympäristössä saamelaisen on helppo kokea olonsa mukavaksi ja vaikutusvaltaiseksi. Muutenkaan ei ole järkevää viettää aikaa sellaisten ihmisten parissa sellaisessa paikassa, jossa ei ole resursseja, kunnollista kulttuurista infrastruktuuria, hierarkiaa ja kansainvälisen median kiinnostusta. Onhan nyt tyylikkäämpää sanoa olleensa Shanghaissa kuin jossakin kyläpahasessa Venäjällä. Näkyvyys on olennaista ja näyttäytyminen vaikutusvaltaisten ihmisten seurassa äärimmäisen tärkeää, mieluiten valokuvan kera.

Kansainvälisten yhteyksien ansiosta moni saamelainen mieltääkin kuuluvansa samaan joukkoon kuin Afrikan masait. Monet saamelaisia suhteellisen lähellä sijaitsevat suomalais-ugrilaiset kulttuurit eivät ole perinteisesti nauttineet saamelaisten kiinnostuksesta näitä kansoja kohtaan, vaikka saamelaisten uteliaisuutta ja läsnäoloa varmasti arvostettaisiin. 

Yleisellä tasolla voidaan sanoa, että saamelaiset puuttuvat kokonaan suomalais-ugrilaisesta kentästä. Vain jotkut yksittäiset saamelaiset toimijat tai instituutiot haluavat olla tässä vuoropuhelussa mukana. Kyse on varsin marginaalisesta liikehdinnästä eikä saavuta sellaista volyymiä ja kiinnostusta, minkä sille soisi kuuluvan. Koska suurin osa suomalais-ugrilaisista kansoista elää Venäjällä, tästä syystä näistä kansoista kiinnostunut saamelainen voidaan helposti leimata russofiiliksi.

Kyse ei välttämättä aina ole kiinnostuksesta resursseja ja valtaa kohtaan vaan myös kielimuurista: saamelaiselle, kuten myös suomalaiselle, esimerkiksi venäjän kieli ei ole helppo varsinkaan jos mitään sukulais- tai kielikontakteja ei ole. Myöskin olisi tavattoman erikoista, jos Saamenmaalla voisi opiskella viroa, karjalaa tai unkaria ohjatusti. Se, mitä koulussa tarjotaan tai ei tarjota, vaikuttaa luonnollisesti myöhempään maailmankuvaan eikä saamelaista voi suomalais-ugrilaisen tietämyksen puutteesta yksinomaan syyttää. Toisaalta kerrottaessa uralilaisesta maailmasta ja kielisukulaisuudesta voi joidenkin saamelaisten asenne olla vähättelevä. Reaktioita on kuitenkin onneksi yhtä monta kuin kanssakeskustelijoita.

Kun peilaan sitä, mitä olen saanut kokea kohdatessani omia kielisukulaisia ja heidän tapojaan iloita, työskennellä ja luoda jotain uutta, heidän vieranvaraisuuttaan ja yhteisiä ponnistuksia ilman mitään taloudellista tukea, en voi olla miettimättä sitä, kuinka sääli on, että niin harva saamelainen on kiinnostunut yhteisistä kielikontakteistamme ja muusta kulttuuriaineistosta. Tunnen olevani etuoikeutettu, jos saan ihastella väsymättömiä, tanssivia marilaisia, karismaattisia udmurtteja, jotka näyttävät, kuinka he ovat luoneet udmurtiankielisen erotiikkasivuston, ylpeitä setukaisia kansallispuvuissaan valtavankokoisissa, perinteisissä hopeakoruissaan (yksi setukaisen hopeakoru voi koollaan vastata useaa riskua!), hantien ystävällisyyttä ja komipermjakkilaisen ystäväni rohkeutta valtakoneiston edessä.

Suomalais-ugrilaista maailmaa on turha romantisoida ja kaiken näyttävän takaa paljastuu todellinen ihminen osa perhettä, arkea, yhteiskuntaa ja joskus myös osa kansalaisyhteiskuntaa, jossa ihmiset ponnistelevat yhdessä tärkeiksi kokemiensa arvojen eteen vailla palkkaa tai pienellä sellaisella. Saamelaiset voivat olla tänään, 97:nä kansallispäivänään, ylpeitä omista historioistaan ja saavutetuista eduista, mutta kääntöpuolena jotakin saamelaisesta kansalaisyhteiskunnasta on ehkä menetetty. Moniin suomalais-ugrilaisten kansojen kansalaisyhteiskuntiin verrattuna saamelainen kansalaisyhteiskunta vaikuttaa valitettavan pysähtyneeltä ja auttamatta vanhanaikaiselta ja juuri tässä kielisukulaisemme voivat meitä inspiroida.

Biennaš Jon Jovnna Piera Helga

Hallituksen jäsen, Sukukansojen ystävät ry

Korutaiteilija Inka Laiti tutustumassa hantilaiseen käsityökirjailuun Finno-Ugric Design -tapahtumassa Helsingissä lokakuussa 2012. Kuva: Tuomo Launonen.