Sukukansojen ystävät ry esitti alla olevan puheenvuoron tänään Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressissa keskiviikkona 16.6.2021. Osuutemme oli kongressin ensimmäisen päivän lopussa, ja toivomme kongressin kaikille osallistujille onnistunutta ja rakentavaa tapahtumaa! Puheenvuoromme on alla luettavissa, ja myös tallenne tulee verkkoon pian.
Hyvää päivää kaikille!
Me Sukukansojen ystävät -yhdistyksessä olemme erittäin iloisia, että maailmankongressi saatiin järjestettyä pandemiasta huolimatta. Vaikka kongressi on tällä kertaa erilainen, olkoon sen järjestäminen vaikeuksista huolimatta merkki sukukansojen yhteishengestä. Lisäksi kongressin onnistuminen jälleen kerran yksi osoitus siitä, miten eteläiset naapurimme osaavat hyödyntää digitalisaatiota ja ovat siinä maailman kärkeä. Suuret kiitokset siis järjestäjille – suured tänud teile!
Sukukansojen ystävät pyrkii lisäämään tietoa sukukansoista Suomessa. Lisäksi pyrimme rakentamaan ystävyyssuhteita eri sukukansojen välille ja tukemaan suomalais-ugrilaisia kieliä ja kulttuureja kaikkialla. Siksi pidämme erittäin tärkeänä, että suomalais-ugrilaisten kielten opetusta annetaan ja tuetaan kaikilla suomalais-ugrilaisten kansojen alueilla. Yksi tai kaksi tuntia opetusta viikossa ei riitä, vaan on tärkeää, että suomalais-ugrilaisten lasten kaikki opetus annetaan heidän sukunsa äidinkielellä. Kieli on kaikista tärkein avain omaan kulttuuriin, eikä siitä voida tinkiä.
Valitettavasti omakielinen opetus suomalais-ugrilaisilla kielillä Venäjällä on utopiaa tällä hetkellä. Sukukielten opettaminen äidinkielenä tai vapaaehtoisena aineena on myös kohdannut uusia haasteita 19. Kesäkuuta 2018 duumassa hyväksytyn uuden lain myötä. Se alensi sukukielten statusta kouluissa. Olisi erittäin tärkeää saada jokaiselta suomalais-ugrilaiselta alueelta nyt luotettavaa tutkimustietoa siitä, miten laki on vaikuttanut kielten opetuksen tilaan käytännössä. Tämän pohjalta täytyy kehittää uusia strategioita kielten aseman turvaamiseksi.
Vaikka monen suomalais-ugrilaisen kielen tilanne näyttää tällä hetkellä vaikealta, meidän täytyy uskoa siihen, että toivoa on. Esimerkkeinä olkoot inarinsaamen kielipesätoiminta Suomessa sekä liivin kielen arvostuksen lisääntyminen Latviassa. Eräs uusimmista esimerkeistä on lutsin kieli ja sitä koskevat hankkeet Latviassa.
Kuitenkin myös meillä Suomessa on parannettavaa: vaikka karjalan kieli on viime aikoina saanut näkyvyyttä tiedotusvälineissä ja julkisessa keskustelussa, on sen aseman parantamiseksi tehtävä vielä kosolti töitä.
Toisaalta emme voi unohtaa kielten merkitystä ystävyyssuhteiden rakentamisessa. Mikä onkaan lämminhenkisempi avain sukukansan sydämeen kuin kielitaito? Siksi olisi tärkeää, että myös valtiot ja erilaiset instituutiot tukevat suomalais-ugrilaisten kielten opetusta esimerkiksi yliopistoissa. Nyt kuitenkin vuonna 1923 Helsingin yliopistossa alkanut viron kielen opetus katkeaa säästöihin. Samoin loppui Tallinnan yliopiston suomen kielen opetus kolme vuotta sitten. Tällainen kehitys ei ole mitään muuta kuin surullista. Kehityksen ja tilanteen pitäisi olla täysin päinvastainen: sellainen, jossa kaikki kiinnostuneet ja yliopistomaailman ulkopuolellakin elävät ihmiset voisivat opiskella laajaa valikoimaa eri sukukieliä helposti.
Yksi osoitus siitä, että maailma muuttuu on kongressin järjestäminen etäyhteyksin. Kuten todettua, on upeaa, että pystyimme kokoontumaan yhteen edes tällä tavalla. Nykyaikaiset välineet ja käytänteet olisi tärkeää ottaa osaksi suomalais-ugrilaisten kansojen kulttuuria ja niiden säilyttämistä. Vanhojen tapojen arvokkuus ei kärsi, vaikka niitä pidettäisiinkin yllä uusin välinein. Esimerkiksi kansanmusiikin esittäminen nykyaikaisin soittimin, sen yhdistäminen valtavirtamusiikkiin ja esityksen jakaminen Internetiin ei ole väärin. Sehän on mitä toimivin tapa tavoittaa suomalais-ugrilaiset nuoret! Näin he voivat myös kiinnostua siitä, mitä perinteiden taustalla on.
On valitettavaa, mutta totta, että asiat eivät ole aina näin yksinkertaisia, ja voi olla vaikeaa saada kulttuurille näkyvyyttä. Näin voi olla, jos kansalla ei vielä ole esimerkiksi tiedotusvälineitä, jotka käyttäisivät kansan omaa kieltä. Nykyaika tarjoaa kuitenkin monia mahdollisuuksia tuoda omaa kieltä ja kulttuuria esiin: joskus se vaatii vain älypuhelimen, Internet-yhteyden ja innostuksen omaa kulttuuria kohtaan! Kannustammekin kaikkia suomalais-ugrilaisia nuoria tarttumaan näihin mahdollisuuksiin!
Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että kulttuuri on usein sidottu tiettyyn paikkaan. Vaikka kulttuuria voi pitää yllä ja tuottaa myös nykyaikaisin keinoin, on sen tausta aina yhteisössä ja sen asuma-alueilla. Viime vuosina kielten sukupuuton lisäksi suomalais-ugrilaisten kansojen uhkaksi on noussut myös perinteisten asuma-alueiden eläinten sukupuutot, elinympäristöjen saastuminen ja ilmaston lämpenemisestä johtuvat tuhoisat muutokset. Meidän jokaisen vastuulla on olla yhdessä mukana ehkäisemässä tätä vaarallista kehitystä. Sillä ilman luontoa ei ole olemassa ihmisiäkään, kielestä ja kulttuurista puhumattakaan. Jätteiden kierrätys ja käsittely on saatava toimimaan tehokkaasti.
Suomalais-ugrilaisten kansojen tulee valmistautua yhdessä ympäristöuhkien lisäksi myös muihin uusiin haasteisiin. Sen pandemia on valitettavasti osoittanut. Me suomalaiset sukukansojen ystävät olemme seuranneet pandemian vaikutuksia paikoin varsin raskain mielin: Kun valtiollisen tason yhteistyön olisi pitänyt osoittaa toimivuutensa, onkin se osoittanut kankeutensa. Yhtäkkiä Lapissa saamelaisten ja länsipohjalaisten tapa elää yli maiden rajojen oli vain puolet entisestään. Samoin virolaisten matkustaminen Suomeen muuttui hankalaksi, vaikka yrityksiä tilanteen ratkomiseksi on ollut useita. Toivomme, että kun seuraava iso haaste tulee eteemme, olemme kaikki valmistautuneet siihen yhdessä.
Kansainvälinen suomalais-ugrilainen liike on kärsinyt myös valtiovallan sekaantumisesta asioihinsa, jotka kuuluvat kansalaisyhteiskunnalle ja kansoja edustaville vapaille kansalaisjärjestöille. AFUNin tämän vuoden huhtikuun 23. päivänä antama kansalaisjärjestöjä ylhäältä ohjaileva kirjelmä edustaa sellaista sanelupolitiikkaa, jota emme voi missään olosuhteissa hyväksyä.
Haluamme vielä lopuksi Sukukansojen ystävät -yhdistyksen ja koko Suomen kansan puolesta välittää tervehdyksemme kaikille suomalais-ugrilaisille kansoille ympäri maailman ja sydämellisesti kiittää järjestäjiä: kiitos – aitäh!
