Miksi vuodenvaihteen tienoilla meillä suomalais-ugrilaisilla kansoilla on kaikenlaisia kummallisia karnevalistisia menoja? On kekripukkia, joulupukkia, tonttuja ja nuuttipukkeja. Pukeudutaan hirveisiin vaatteisiin, nurin käännettyihin turkkeihin ja naamioihin, kierrellään ihmisten kodeissa ja pelotellaan, huvitellaan ja hullutellaan. Mitä järkeä?
Luokaamme katsaus marien vuodenvaihteen ajan juhlaan. Marit viettävät keskitalvella perinteistä šorykjol (’lampaan jalka’) -juhlaansa. Nimi tulee siitä, että juhlaan kuuluu olennaisesti lampaitten jalkojen nykiminen niiden runsaan sikiävyyden takaamiseksi alkavana vuonna. Sitä vietettiin perinteisesti jonkin verran aikaisemmin kuin ortodoksista joulua, ja se kesti kokonaisen viikon. Se alkoi aina ensimmäisenä talvipäivänseisausta seuraavana perjantaina, koska perjantai on yleensäkin marien perinteinen pyhä päivä. Nykyisin se voi olla samoihin aikoihin kuin ortodoksinen joulu. Juhlaruokiin kuuluu muun muassa lampaan pää ja isot lihapelmenit. Kun ottaa huomioon, että sana pelmen on saatu venäjään (ja siitä meille) nykykäsityksen mukaan permiläisistä kielistä, voisi ajatella, että nykyinen yleisvenäläinen tapa nauttia erityisesti uudenvuodenaaton juhlaruokana pelmenejä voisi hyvinkin olla alun perin suomalais-ugrilaista perua.
Šorykjolin aikana ennustetaan tulevaa. Se tapahtuu hyvin monin eri tavoin. Yksi tapa on kuunnella, mitä Vasli kuva ja Vasli kugyza eli Vasli-akka ja Vasli-ukko sanovat.
Juhlan aikana kuljetaan perinteisen haitarimusiikin säestyksellä kylänraitilla ja poiketaan taloihin. Kulkueessa on perinteisesti Vasli kuvan ja kugyzan lisäksi mukana muun muassa eläinhahmoja. Tulijat laittavat taloissa pöytään tukun lampaanvillaa. Se takaa menestyksen alkavana vuonna. Vasli kuva ja kugyza heittävät lattialle jyviä toivottaen talolle hyvää satoa seuraavana kesänä. Kulkijoita täytyy kestitä kunnolla ja heille täytyy esitellä vuoden aikana tehtyjä käsitöitä, jotta piirtyisi kuva ahkerasta ja reilusta isäntäväestä.
Kulkijat ovat pukeutuneet marilaisiin pukuihin, ja heillä voi olla naamio, jossa on karkeasti kuvattu kasvot, silmät ja suu. Joskus kasvot on vain peitetty valkealla kankaalla tai harsolla, jossa voi olla vain huomaamattomat aukot suun ja silmien kohdalla, aina ei niitäkään. Näin pukeutuneet ihmiset muistuttavat erehdyttävästi mareilla ja udmurteilla usein nähtäviä perinteisiä nukkeja, joille ei tehdä kasvoja, vaan kasvojen kohdalla on valkea kangas. Nukelle ei nimittäin pidä tehdä kasvoja, jotta se ei tulisi eläväksi.
Shorykjolin nykyistä viettoa eräissä marikylissä voi nähdä muun muassa seuraavissa tuoreissa ohjelmissa vaikkapa YouTubesta:
Шорык йол 2024г:
https://www.youtube.com/watch?v=hrCN4FPDpqA
«Шорыкйол в Олорах». Пошкудем 16.01.2024:
https://www.youtube.com/watch?v=KRv6fTwH-Ck
Permiläisillä kansoilla eli komeilla ja udmurteilla perinteinen sanasto ja uskomukset antavat huikaisevan valaistuksen kyseisen vuodenajan menoihin. Yhteispermiläiseen sanastoon kuuluva sana, josta tähän aikaan viittaavat ilmaisut on muodostettu, on komissa vež ja udmurtissa vož. Kantasana esiintyy myös yksinään: udmurtin kielessä ’risteys’ on vož. Esimerkiksi ’tienristeys’ on śures vož. Näistä sanoista on johdettu kummassakin kielessä lukuisia verbejä, substantiiveja ja adjektiiveja. Adjektiivinjohtimella, joka on komissa a ja udmurtissa o on saatu sanat veža ja udmurtissa vožo, joilla kutsutaan keskitalven aikaa.
Keskitalven aika on siis sananmukaisesti ’risteyksellinen’, ’vaihdoksellinen’ tai ’muutoksellinen’. Komissa veža tarkoittaa nykyisin ennen kaikkea pyhää, esimerkiksi veža aj on ’pyhä isä’ eli ortodoksipappi ja veža va on ’pyhitetty vesi’. Mutta ilmauksessa veža dyr (veža ’aika’, ’keskitalven aika’) se on tietysti ollut käytössä jo kauan ennen kuin ortodoksikirkon mukainen käsitys pyhästä tuli tutuksi.
Udmurtissa tätä aikaa kutsutaan samoin vožo dyr. Yhteinen merkitys näkyy juuri tässä ikivanhassa yhteisessä ilmaisussa. Mutta toisin kuin komissa sanalla vožo (sama kuin komin veža) ei udmurtissa ole merkitystä ’pyhä’ vaan se tarkoittaa tänä keskitalven aikana ihmisten pariin jalkautuvia henkiä. Udmurtit uskoivat tai voivat uskoa vieläkin, että tänä vaikeana murrosaikana keskitalvella maan alta ja vesistä tulee esiin ihmisten maailmaan kaikenlaisia pahantahtoisia ja saastaisia henkiä. Komeilla uskomus on aivan yhtä vahva, mutta näitä henkiä vain kutsutaan aivan eri sanoilla. Yhtä kaikki, he ovat kanssamme tämän ajan.
Yhteispermiläinen tapa on lähettää nämä henget veža- tai vožo-ajan päätteeksi veteen takaisin. Se tapahtuu menemällä joen jäälle ja tekemällä sinne ristinmuotoinen avanto. Yleisvenäläinen perinne tänä aikana on ortodoksikirkon vaalima juhla kreštšenije, jota vietetään Jeesuksen kasteen muistoksi. Myös siinä hakataan veteen iso ristinmuotoinen avanto, jossa uskovien on kastauduttava. Uskomukset ovat jo kauan sitten liittyneet vahvasti toisiinsa: ihmisen on nimittäin kirkon oppien mukaan avannossa kastautumalla vapauduttava ja puhdistauduttava siitä pahasta, mihin on sotkeutunut, kun on joutunut tänä keskitalven aikana pahojen henkien kanssa tekemisiin.
Keskitalven aika on ymmärretty vaikeaksi ajaksi, jolloin maailma järjestyy uusiksi: Päivä alkaa jälleen pidetä ja yö lyhetä. Tämän vaihdoksen aikana maailma on sekaisin. Ihmisen pitää osallistua tähän kaaokseen, jotta hänkin osana maailmaa järjestyisi taas omalle paikalleen. Siitä kaikki karnevalistiset menot, naamiot ja sukupuolirajat ylittävä pukeutuminen. Tästä johtuu myös se, että tavan tallaajakin ennustaa tänä aikana: on nimittäin otettava hetkestä vaari, kun nämä henget ovat ihmisten parissa. Heiltähän nimittäin se kaikki tieto tulevasta tulee. Samoin näiden henkien kautta on koetettu vaikuttaa alkavan vuoden sato- ja karjaonneen. Tytöt ovat yrittäneet saada selville pääsevätkö tulevana vuonna naimisiin ja minkä nimisen miehen kanssa. Jos joku kuuli ennustusmenojen aikana kellon helinää, se tarkoitti hääkelloja eli häitä tulevana vuonna. Jos joku kuuli jyskytystä, se tarkoitti arkun tekoa eli hautajaisia. Nuoria miehiä eivät kiinnostaneet naima-asiat, vaan he ennustivat metsästysonnea.
Itse asiassa permiläisillä kansoilla on kaksi risteysaikaa, toinen keskitalvella ja toinen keskikesällä. Komissa kesän risteysaika on toinen veža dyr ja udmurtissa invožo eli taivaan risteys. Myös silloin tapahtuu maailmassa täydellinen muutos: päivä alkaa jälleen lyhetä ja yö pidetä. Maa on raskaana tämän ajan loppuun, minkä vuoksi vasta sen jälkeen saa esimerkiksi niittää heinää. Tämän ajan jälkeen maa siis alkaa vähitellen synnyttää satoa. Milloin ja miten maa tulee raskaaksi, selvittäkäämme vaikka ennen juhannusta!
Oikein hyvää tätä vuotta!
Ohjelma komilaisista vuodenvaihteen ajan perinteistä dramatisointeineen löytyy YouYubesta haulla:
Ми танi олам. Олег Уляшев. 12.01.2024
https://www.youtube.com/watch?v=RVJakY0mF4E
Esa-Jussi Salminen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti