Tässä blogikirjoitusten sarjassa esitellään Sukukansojen ystävät ry:n toimijoita. Haluamme myös tätä kautta madaltaa kynnystä osallistua järjestön toimintaan ja tapahtumiin, minkä lisäksi tämä on yksi tapa kertoa lisää järjestössä aktiivisesti vaikuttavien henkilöiden taustasta ja suhteesta suomalais-ugrilaisiin kansoihin.
Haastattelussa Esa-Jussi Salminen, hallituksen jäsen
1. Miten kiinnostuit sukukansoista?
Kiinnostuin jo lukiossa. Katselin lukion viimeisellä luokalla 90-luvun alussa jotain yliopistojen opinto- tai hakuoppaita, joista sain tietää, että sellainen aine kuin suomalais-ugrilainen kielentutkimus oli yhtenä suuntautumisvaihtoehtona Turun ja Helsingin yliopistoissa. Äidinkielen tunneilla sukukansoja oli sivuttu, mutta kovin aneemisesti. Juuri tämä aneemisuus oli ilmeisesti se seikka, joka herätti minussa suuren mielenkiinnon, päinvastoin kuin luokkatovereissa. Kyse oli jostain eksoottisesta ja mystisestä, jostain, jota ei voi kunnolla käsittää tai opiskella, vaan saada vain jotain maistiaisia suomea muistuttavista sanoista sieltä täältä. Sitten kun valintaoppaissa luki, että niistä järjestetään KURSSEJA, olihan se kiehtovaa.
Niinpä hain keväällä 1991 lukemaan suomalais-ugrilaista kielentutkimusta Turun yliopistoon. Minulla oli onni saada heti tuntumaa Venäjän etäsukukansoihin aivan konkreettisesti, koska elettiin suurten muutosten aikaa itäisessä naapurissa. Pääsin heti ensimmäisenä lukuvuonna syntyperäisen marin ja seuraavana vuonna syntyperäisen udmurtin pitämälle kurssille.
Esa-Jussi Salminen suomentaa tällä hetkellä udmurttilaista kirjallisuutta Koneen säätiön rahoittamassa kaksivuotisessa projektissa
 |
| Esa-Jussi Salminen kuuluu Sukukansojen ystävien hallitukseen |
2. Miten tulit mukaan Sukukansojen ystävien toimintaan?
Olin aktiivisesti mukana HYY:n Sukukansavaliokunnan toiminnassa heti sen perustamisesta alkaen vuodesta 1995, koska tuolloin olin siirtynyt opiskelemaan Helsinkiin. Toimin useissa tehtävissä, mm. tiedottajana ja Alkukodin päätoimittajana.
Olin mukana Sukukansojen ystävien perustamiskuvioissa. Muistan kuin eilisen päivän eräät suunnittelukokoukset, jotka tähtäsivät Suomen sukukansayhdistysten liiton Susu ry:n perustamiseen 1999. Yhdistyksemmehän perustettiin koordinoimaan suomalais-ugrilaisten kansojen nuorten liiton Mafunin toimintaa Suomessa. Nyttemmin nimikin on muutettu eikä Mafunin toiminnassa ole juurikaan koordinoitavaa.
En kokenut sekavaa venäjäläistä järjestösähellystä vuosituhannen vaihteessa hyödylliseksi, mielekkääksi enkä tehokkaaksi tavaksi toimia, vaikka esim. vuonna 2003 osallistuinkin Joshkar-Olassa Mafunin sääntöneuvoston kokoukseen Suomen edustajana. Sen sijaan mieluisinta minulle oli sukukansoja koskeva yleistajuinen tiedonvälitys suomalaisten järjestöjen suojissa: kirjoitin Alkukotiin vielä senkin jälkeen kun muuten jättäydyin pois valiokunnan toiminnasta ja M. A. Castrenin jäsenlehteen kirjoitan ajankohtaisia artikkeleja edelleen.
Olin pitkään töissä opetustehtävissä eri sukukansa-alueiden yliopistoissa: Joshkar-Olassa marien luona, Transilvanian Kolozsvárissa, jossa asuu romanialaisten ohella unkarilaisia, sekä Izhevskissä udmurttien parissa. Viimeksi toimin vuosina 2015–2019 Izhevskissä Udmurtian valtionyliopiston ulkomaanlehtorina. Tänä aikana sukukansatoiminta ylipäänsä politisoitui ikävällä tavalla Venäjällä ja siirtyi yhä enemmän valtiovallan tiukan kontrollin alle. Palattuani pysyvästi Suomeen ymmärsin järjestöjen puitteissa tapahtuvan sukukansatoiminnan olevan tässä tilanteessa tärkeämpää kuin koskaan: järjestöjen kannanotot ja projektit vaikuttavat aivan eri tavalla kuin yksityisten ihmisten. Keväällä 2021 osallistuin näissä mietteissä Sukukansojen ystävät ry:n vuosikokoukseen ja minut valittiin sen hallitukseen.
3. Mitä tahdot sukukansatyöllä saavuttaa?
Päätavoitteena on tietysti pelastaa sukukansat, -kielet ja kulttuurit, säilyttää ja kehittää niitä. Yksi tapa on projektit, joihin voimme osoittaa taloudellista tukea ja auttaa asiantuntemuksellamme. Huoli sukukielten tulevaisuudesta on jokseenkin kaikilla. Perinteiseen fennougristiseen kielentutkimukseen suuntautuneet tutkijatkin ovat yleensä kiinnostuneita tutkimiensa kielten tulevaisuudesta. Heillä ei vain ole käsitystä siitä, miten valjastaa tutkimus palvelemaan käytännöllisiä päämääriä. Tarvittaisiin sukukielten soveltavan tutkimuksen kehittämistä.
Syvällisen kielitaidon ja -tiedon tärkeyttä ei voi kyllin korostaa. Jos jotain kielen aluetta ei ole kehitetty tai standardisoitu, kielellä ei voi puhua eikä kirjoittaa kaikista asioista. Jos ei ole omakielistä kouluopetusta kaikissa aineissa, ei voida olettaa, että kaikista aiheista pystytään puhumaan omalla kielellä.
Viime vuosisadalla Venäjällä olevien sukukansojemme alueet olivat vuosikymmeniä suljettuja eikä meillä ollut mahdollista saada sieltä ajankohtaista tietoa. Vuosikymmenien informaatiokatkoa ei tuosta vain paikata, vaan se vaatii yhä jatkuvasti tietoista ponnistelua: täytyy tuoda esille asioita, jotka vapaassa maailmassa tietäisimme jo itsestäänselvästi.
Tällä hetkellä itseäni lähimpänä on sukukansojen kirjallisuus. Suomennettuna se tuo sukukansat suomalaisen luokse niiden "omalla äänellä". Olen suomentanut udmurtista ja marista. Suunnitelmissa on suomentaa myös komista, komipermjakista ja mordvalaisista kielistä.
4. Kuinka Venäjän nykytilanne vaikuttaa Sukukansojen ystävien toimintaan?
Vaikka Venäjälle suunnitellut hankkeet ovat nyt jäissä, haluan jatkaa yhteydenpitoa. Ymmärrän myös niitä, jotka masentuvat tässä tilanteessa ja vetäytyvät Venäjään liittyvästä toiminnasta. Nyt voisi kuitenkin keskittyä sukukansaprojekteihin Suomen maaperällä.
Seuraan tiiviisti tunnelmia, mielipiteitä ja uutisia Venäjällä tuttavieni parissa mm. Vkontakten ja Facebookin kautta. Tosin Facebookista on moni Venäjällä asuva joutunut luopumaan. En olisi koskaan voinut kuvitella tällaista tilannetta: joinain päivinä saan useita tietoja Ukrainan sodassa kuolleiden, sukukansa-alueilta lähetettyjen sotilaiden hautajaisista.
Tunnelmia Venäjällä on monenlaisia, jotkut ovat sodan puolesta, toiset vastaan, monet keskittyvät muihin asioihin. Sukukansojen ystävät ry on nyt uuden haasteen edessä: miten säilyttää yhteydet Venäjän alueen sukukansoihin ja millaiset toimintamuodot tulevat kysymykseen?
On huomattava myös se, että sukukansatoiminta sinänsä on Venäjän nykyisen valtiollisen politiikan vastustamisen muoto. Venäjä on osoittanut hyvin selkeästi, että se ei siedä enää juuri mitään kansainvälistä yhteistyötä alalla. Viime kesänähän Venäjä esti Volgan federaatiopiirin kansoja osallistumasta suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressiin Tartossa.
