Kohti orastavaa syksyä

Kesälomat alkavat pikkuhiljaa loppumaan, ja samalla Sukukansojen ystävät ry:n väki asettuu takaisin Helsinkiin. Kesän aikana tapahtui sellainen muutos, että jätin vuosikokouksessa järjestön puheenjohtajan viran Sakari Lindenille ja toimin nyt itse varapuheenjohtajana. En siis päässyt kovin kauas järjestöstä, mutta kahden puheenjohtajakauden jälkeen tuntuu järkevältä, että työtämme johtaa joku muu. Tulen toki itsekin olemaan jatkuvasti mukana toiminnassamme. Uskon, että Sakarilla on tuoreita ajatuksia ja näkökulmia järjestömme tulevaisuuden varalle. Hän osallistui tänä kesänä Joškar-Olassa järjestetylle marin kielikurssille, ja on aiemmin matkustellut muun muassa Karjalassa.

Muutoin kokoonpanomme on pysynyt melko samanlaisena, vaikka pieniä muitakin muutoksia tapahtui. Vuosikokouksessa valittiin hallitukseen Sakarin ja minun lisäkseni Sampsa Holopainen, Juha Kuokkala, Helga Siljander sekä Katri Seppälä. Varajäseniä ovat Norman Langerak, Alexandra Kellner sekä Kirsi Hafeez. Tuttuja nimiä on siis paljon. Katri on monelle entuudestaan tuttu Helsingin fennougristipiireistä, ja hän on lämpimästi tervetullut mukaan. Helga on viimeisen vuoden aikana ollut paljossa mukana, joten paikka hallituksessa antaa hänellekin paremmat mahdollisuudet toimia kanssamme. Sukukansojen ystävät ry on siis varmasti hyvissä käsissä, enkä usko muutosten hallituksessa vaikuttavan juurikaan toimintatapoihimme tai linjaamme, kuitenkin pyrimme päättämään asioista yhdessä demokraattisesti kaikkia kuunnellen. Ehkä pienet ja säännölliset muutokset hallituksessa kuitenkin varmistavat järjestön elinvoimaisuuden ja toimivuuden.

Nyt tulevan syksyn tärkeimpiä tapahtumia tulevat olemaan Unkarissa syyskuussa pidettävä suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressi sekä Helsingissä lokakuussa järjestettävä suomalais-ugrilainen design -päivä. Vuoden päästä MAFUNin kongressi tulee Suomeen, ja sen järjestelyjä on käytävä pikkuhiljaa miettimään. Paikallista toimintaamme tulevat olemaan muun muassa kouluvierailut, joita on tarkoitus tehdä koulujen alkaessa. Äidinkielenopettajain liittoon on oltu yhteyksissä, ja ehkä kouluvierailuja onkin luvassa jo koulunalkajaisviikolla.

Hallituksen kokous on tulevana keskiviikkona, jonka jälkeen meillä on varmasti enemmän tietoa syksyn suunnitelmista. Omasta kesästäni suuri osa meni Komissa Koigortin ja Śordlan kylissä, joten olen ollut hieman poissa kaikesta Suomessa tehtävästä sukukansatoiminnasta. Laitan tähän viestin loppuun muutaman kuvan Śordlasta. Olemme myös tekemässä Śordlan kylästä tarkkaa vektorimuotoista karttaa, joka pohjautuu Stöpa Ninan (Nina Stepanovna Pigulina) paperille piirtämään malliin. Kartan tekninen toteutus on Alexandra Kellnerin taitavissa käsissä. Meillä on myös perinteisen talon pohjapiirros sekä muutakin tietoa, jota pyrimme saamaan ihmisten nähtäväksi pikimmiten.

Hyvää toimintakautta uudelle hallitukselle toivottaen,

Niko Partanen
Varapuheenjohtaja, Sukukansojen ystävät ry


Tässä kuitenkin pieniä vilahduksia Śordlasta:

Näkymä Śordlan kylään Jagjivistä. Täällä sijaitsivat ennen päiväkoti ja metsätyöläisten parakki. Nyt kauempana talojen takana virtaava joki kulki ennen talojen ja tämän mäen välistä - nyt tuossa on hieman kosteampaa suota, mutta mistään ei arvaisi joen kulkeneen tästä. Jagjivissä ei enää ole yhtään taloa, metsä hivuttautuu pikkuhiljaa entisten niittyjen ja rakennusten paikoille.

Jögör Sašin kaivo. Tämä on hyvä esimerkki Śordlassa tyypillisestä vinttikaivosta. Vesi oli melko syvällä kuten alemmasta kuvasta näkyy, joten vivulle oli epäilemättä tarvetta. Kaivojen vivun suuruus vaihteli kaivokohtaisesti. Tämä nimenomainen yksilö ei ollut enää käytössä, vaan päässyt lahoamaan. Ainoastaan lähellä asuvan Paš Koljan kaivo toimi yhä, ja siitä vesi ohjattiinkin jo sähköisellä pumpulla lähelle kotiovea. Kaivosta käytetään nimitystä jukmös  (huomaa, että sanalla on myös merkitykset 'kaivo', 'lähde' ja 'avanto').

Kaivo sisältä. Kuten näkyy, on se rakennettu niin, että kaivon kuiluun on laitettu halkaistusta puunrungosta koverrettu putki. Tätä myöten kaivoon laskettiin puinen sanko. Tällaisia kaivoja kylässä oli seitsemän, meillä on kartalla myös niiden tarkat sijainnit.

Танi сёрнитам комиöн -kampanja on yltänyt Śordlaan asti!

Kävimme myös kalassa läheisellä Jirtym-joella. Alex esittelee kuvassa saalistaan - tällaisia tuli paljon. Kyseisen kalan nimi on muistiinpanoissa, muttei nyt tällä sekunnilla saatavilla.

Śordlassa puhelin toimi ainoastaan talon katolla. Itsekin kiipesin sinne kerran, ja sain hetkeksi internetinkin toimimaan kännykkäni kautta. Yhteys oli heikko, mutta saimme aina tarpeen tullen soitettua Syktyvkariin.

Tässä vielä kuva minusta, Jana Sažinasta ja Alexista. Soudimme kolmistaan lähes joka päivä Jortymin  kylään ostoksille. (Kuten huomaatte, on joen ja kylän nimessä melko suurta vaihtelua. Jirtym, Jortym ja Jortöm ovat kaikki attestoituja muotoja. Ehkä on helpointa kutsua naapurikylää śordlalaisten tapaan Kyrgortiksi.)

Tällaisia terveisiä Śordlasta. Lisää on luvassa, ehkä toisessakin blogissa. Tässä tällaisia maistiaisia Sukukansojen ystävät ry:n blogin lukijoille.