Marilais-virolaista säveltaidetta Jyväskylän suvessa

Maanantaina 3. päivänä heinäkuuta Jyväskylässä oli tarjolla harvoin kuultua ja harvinaisen hyvää elävää musiikkia, kun marilainen laulaja Anna Makeev ja virolainen kanneltaja Kristi Mühling esiintyivät Palokan pelimannitalolla. Suuntasimme talolle kolmen Sukukansojen ystävien jäsenen voimin, ja heti kättelyssä oli todettava, että vanha talo tarjosi lämpimine puupintoineen ja hieman etnofuturistisine sisustuksineen erinomaiset puitteet illan konsertille. Sen lisäksi talon yläkerrassa sijaitsee maailman ainoa kannelmuseo, jonne allekirjoittaneen on pitänyt tehdä vierailu varmaan jo yli kymmenen vuoden ajan.  

Upeassa hirsirakennuksessa oli sisällä etnofuturistinen tuntu

 

 Saavuimme paikalle yli puoli tuntia ennen konsertin alkamista, jotta ehtisimme tutustua kannelmuseoonkin, missä saimmekin opastetun kierroksen. Jo tässä vaiheessa väkeä alkoi saapua paikalle sankoin joukoin. Onneksi ehdimme kiertää museon, jonka vanhin kannel on ajoitettu niin, että se saattaa olla jopa 1850-luvun tietämiltä. Se on peräisin Keski-Palokasta. Museossa on esillä paljon niin sanottuja Saarijärven kanteleita, joka on melko tunnettu kanneltyyppi. Kokoelman osana on myös Perhonjokilaakson kanteleita, jotka edustavat pohjalaisia kanteleita.

 

Tarvittava sanasto

Harvinaislaatuisen pienikokoinen Saarijärven kannel

Kuvassa marien kannel

 

 

Vitriinissä lepää museon vanhin kannelaarre

 

Museon kokoelmat havainnollistivat myös konserttikanteleiden kehitystä mielenkiintoisesti. Ne edustavat museon uusimpia kanteleita, sillä oman kanteleensa on perinteisesti jokainen soittaja valmistanut itse. Siksi teollisesti valmistetut kanteleet ovat muihin soittimiin verrattuna todella uusia. Näin ollen alle satavuotiaissakin kanteleissa on havaittavissa paikallisia piirteitä, mutta myös huomattavia yksilöllisiä eroja. Oman kanteleen valmistaminen on ollut soittamisen peruslähtökohta Suomen lisäksi myös Virossa. Kokoelmissa oli myös yksi virolainen kannel sekä marilaisten kantele. 

 

Vapaita penkkejä ei juurikaan jäänyt

 

Kierroksen jälkeen ehdimme parahiksi paikoillemme, joita ei jäänyt montaa vapaiksi. Konsertissa Anna oli pukeutunut upeasti koristeltuun marilaiseen perinneasuun, jonka hän oli perinyt mummoltaan. Takin hän oli saanut tädiltään. Konsertin aluksi kuultiin lauluja itämarin eli niittymarin kielellä ja alustukset kuultiin suomeksi. Duo yhdisteli taidokkaasti itämarilaisia perinteisiä lauluja kokeilevaan virolaiseen kantelemusiikkiin. Ohjelmassa olikin samoja sävelteoksia, joita olimme kuulleet edeltävä lauantaina Kuhmossa Sommelo-musiikkijuhlassa, jossa oli tänä vuonna erityinen sukukansateema. Onhan kaupunki tänä vuonna suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki. Samojen numeroiden kuuleminen ei tietenkään haitannut itseäni laisinkaan. Lisäksi erityislaatuisen paikan ansiosta tunnelma oli jokseenkin erilainen kuin Kuhmossa, vaikka sielläkin tunnelma oli erinomainen. 

Ennen konsertin alkua järjestäjä esitteli muusikot

Anna Makeev ei ole lähtöisin Marinmaalta, vaan hän on kotoisin sen itäpuolelta, eli hän on uralinmarilainen. Itämarin kieltä puhuvia mareja on päätynyt Marinmaan ulkopuolelle siksi, että venäläiset ortodoksipapit pyrkivät kastamaan mareja kristinuskoon, mitä osa luonnonuskoa harjoittavista mareista pakeni Permin alueelle. Mareja onkin sanottu Euroopan viimeiseksi luonnonuskontoa merkittävissä määrin harjoittavaksi kansaksi. Kauniisti soineen ja soljuneen musiikin seassa kuultiin myös surumielisiä uutisia siitä, että marien olot eivät ole muuttuneet ainakaan parempaan suuntaan. Anna kertoi juuri kuulleensa, miten venäläiset olivat jälleen ottaneet hänen kotikylästään poikia sotaan Ukrainaan, mistä hän oli silminnähden järkyttynyt.

Väliajan alussa Anna kutsui minut vielä lavan eteen kertomaan Sukukansojen ystävistä, mikä oli häneltä tietenkin todella ystävällinen yllätys. Väliajalla kahvin juomiselle sai sanoa hyvästit, sillä hyvin moni yleisöstä oli kiinnostunut Alkukoti-jäsenlehdestämme, joita varasin aivan liian vähän mukaan. Kiinnostuneita oli jonoksi asti, lehdet kävivät kuin kuumille kiville ja taisimme saada enemmän uusia jäseniä kuin missään muussa tapahtumassa aikaisemmin. Kiitos tästä kiinnostuksesta yhdistystämme kohtaan kuuluu yksinomaan Annalle ja Kristille! Onneksi moni oli valmis vastaanottamaan uusimman lehden jälkilähetyksenä postitse. 

Konserttikannelten kehityksen eri asteita

Väliajan jälkeen kuulimme enemmän virolaista musiikkia ja erään ukrainalaisen tuutulaulunkin. Kristi kertoi erinomaisella suomellaan kiehtovasti virolaisen kromaattisen kanteleen syntyhistoriaa. Soitinmallin on kehittänyt 1900-luvun puolivälissä Väinö Maala, joka oli kotoisin Valgamaalta. Soittimen diatoniset sävelet ovat soittajasta katsoen oikealla ja kromaattiset sävelet ovat taas soittajasta katsottuna vasemmalla. Oli mielenkiintoista kuulla, että tällainen kannel on suosittu säveltäjien keskuudessa. Kristi itse on opiskellut kanteleensoittoa Sibelus-akatemiassa. 

Oli myös jännittävää kuulla, että duon yhteistyö on alkanut itse asiassa Suomesta. Yhteistyö alkoi vuonna 2015 valmistauduttaessa duon ensiesiintymiseen, joka tapahtui vuonna 2016 suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressissa Lahdessa. Siitä tarina jatkui edelleen, ja duo on esiintynyt muun muassa Virossa Heimopäivillä.

Konsertin lopun lähestyessä kuultiin virolaisen mestarin Arvo Pärtin teos Für Alina, joka on alun perin sävelletty pianolle, mutta joka soveltuu hyvin myös kanteleelle. Kristi omisti esityksen mestaripelimanni-soitintutkija Kari Dahlblomille, joka oli myös kantelemuseon perustaja. Für Alinan jälkeen järjestäjät kukittivat tämän taianomaista musiikkia maanantai-iltaan taikoneen kaksikon. Yleisön iloksi ilta jatkui vielä viimeisellä teoksella, Hunt aia taga (’Susi aidan takana’), joka on virolainen kansansävelmä. Tämän numeron aikana Kristi loihti soittimestaan todella luovasti mitä erilaisimpia ääniä, joten teos sopi ehtoon kruunuksi täydellisesti. Konsertin päätyttyä paikalle jäi vielä joukko musiikin ystäviä ja sukukansoista kiinnostuneita keskustelemaan. Vieraita oli paikalla todella kaukaa, sillä yleisössä oli jopa kanadansuomalaisia! Tämän paremmin ei voisi viikko alkaa, sydämelliset kiitokset Anna ja Kristi!

Aleksi Palokangas
Puheenjohtaja
Sukukansojen ystävät ry