Saamelaiset suomalais-ugrilaisessa kentässä, siis missä?

Saamelaisen kuulee toisinaan surkuttelevan oman valtaväestönsä huonoa tietämystä tämän päivän saamelaisista, kun taas harva saamelainen on tietoinen omista kielisukulaisistaan muista kuin suomalaisista, virolaisista ja kaukana asuvista unkarilaisista. Rohkeimmat ovat kuulleet, ehkä jopa tehneet yhteistyötä, komilaisten, hantien, nenetsien tai nganasanien kanssa. Yhteistyö edellä mainittujen kanssa voi tuntua saamelaiselle mielekkäältä ja etäisen tutulta: yhdistäähän näitä kansoja kielisukulaisuuden lisäksi porotalous.

Monia aktiivisia saamelaisia ei näytä kiinnostavan yhteistyö kuin oikeiden alkuperäiskansojen kanssa ja porotalous toimii tästä hyvänä takeena: kun saamelaisella on porot, ovat he muun muassa tästä syystä alkuperäiskansa ja jos nenetseillä on myös vuosituhantinen historia porojen kanssa, ovat he myös ilman muuta alkuperäiskansa, saattaa moni saamelainen ajatella ja tuntea yhteenkuuluvuutta muita tundran asukkaita kohtaan. 

Kun kyse tulee muihin saamelaisten kielisukulaisiin, ei tilanne ole välttämättä enää ymmärtävä. Mikään ei saa saamelaista niin ärtyneeksi kuin puhe kveenien, lappilaisten/lappalaisten tai vaikkapa Viron setukaisten oikeuksista. Moni saattaa kokea, ettei perustelut kveenien kielellisiin oikeuksiin ole samalla tasolla saamelaisten kanssa. Koska kveenejä tai setukaisia ei mielletä alkuperäiskansoiksi, ei yhteistyö heidän kanssaan ole vaivan arvoista. 

Moni suuntaakin katseensa kauas pois uralilaisesta maailmasta, mielellään sinne, missä rakennukset ovat korkeita, aulat kiiltäviä ja naisilla on mustat korkokengät. Tällaisessa ympäristössä saamelaisen on helppo kokea olonsa mukavaksi ja vaikutusvaltaiseksi. Muutenkaan ei ole järkevää viettää aikaa sellaisten ihmisten parissa sellaisessa paikassa, jossa ei ole resursseja, kunnollista kulttuurista infrastruktuuria, hierarkiaa ja kansainvälisen median kiinnostusta. Onhan nyt tyylikkäämpää sanoa olleensa Shanghaissa kuin jossakin kyläpahasessa Venäjällä. Näkyvyys on olennaista ja näyttäytyminen vaikutusvaltaisten ihmisten seurassa äärimmäisen tärkeää, mieluiten valokuvan kera.

Kansainvälisten yhteyksien ansiosta moni saamelainen mieltääkin kuuluvansa samaan joukkoon kuin Afrikan masait. Monet saamelaisia suhteellisen lähellä sijaitsevat suomalais-ugrilaiset kulttuurit eivät ole perinteisesti nauttineet saamelaisten kiinnostuksesta näitä kansoja kohtaan, vaikka saamelaisten uteliaisuutta ja läsnäoloa varmasti arvostettaisiin. 

Yleisellä tasolla voidaan sanoa, että saamelaiset puuttuvat kokonaan suomalais-ugrilaisesta kentästä. Vain jotkut yksittäiset saamelaiset toimijat tai instituutiot haluavat olla tässä vuoropuhelussa mukana. Kyse on varsin marginaalisesta liikehdinnästä eikä saavuta sellaista volyymiä ja kiinnostusta, minkä sille soisi kuuluvan. Koska suurin osa suomalais-ugrilaisista kansoista elää Venäjällä, tästä syystä näistä kansoista kiinnostunut saamelainen voidaan helposti leimata russofiiliksi.

Kyse ei välttämättä aina ole kiinnostuksesta resursseja ja valtaa kohtaan vaan myös kielimuurista: saamelaiselle, kuten myös suomalaiselle, esimerkiksi venäjän kieli ei ole helppo varsinkaan jos mitään sukulais- tai kielikontakteja ei ole. Myöskin olisi tavattoman erikoista, jos Saamenmaalla voisi opiskella viroa, karjalaa tai unkaria ohjatusti. Se, mitä koulussa tarjotaan tai ei tarjota, vaikuttaa luonnollisesti myöhempään maailmankuvaan eikä saamelaista voi suomalais-ugrilaisen tietämyksen puutteesta yksinomaan syyttää. Toisaalta kerrottaessa uralilaisesta maailmasta ja kielisukulaisuudesta voi joidenkin saamelaisten asenne olla vähättelevä. Reaktioita on kuitenkin onneksi yhtä monta kuin kanssakeskustelijoita.

Kun peilaan sitä, mitä olen saanut kokea kohdatessani omia kielisukulaisia ja heidän tapojaan iloita, työskennellä ja luoda jotain uutta, heidän vieranvaraisuuttaan ja yhteisiä ponnistuksia ilman mitään taloudellista tukea, en voi olla miettimättä sitä, kuinka sääli on, että niin harva saamelainen on kiinnostunut yhteisistä kielikontakteistamme ja muusta kulttuuriaineistosta. Tunnen olevani etuoikeutettu, jos saan ihastella väsymättömiä, tanssivia marilaisia, karismaattisia udmurtteja, jotka näyttävät, kuinka he ovat luoneet udmurtiankielisen erotiikkasivuston, ylpeitä setukaisia kansallispuvuissaan valtavankokoisissa, perinteisissä hopeakoruissaan (yksi setukaisen hopeakoru voi koollaan vastata useaa riskua!), hantien ystävällisyyttä ja komipermjakkilaisen ystäväni rohkeutta valtakoneiston edessä.

Suomalais-ugrilaista maailmaa on turha romantisoida ja kaiken näyttävän takaa paljastuu todellinen ihminen osa perhettä, arkea, yhteiskuntaa ja joskus myös osa kansalaisyhteiskuntaa, jossa ihmiset ponnistelevat yhdessä tärkeiksi kokemiensa arvojen eteen vailla palkkaa tai pienellä sellaisella. Saamelaiset voivat olla tänään, 97:nä kansallispäivänään, ylpeitä omista historioistaan ja saavutetuista eduista, mutta kääntöpuolena jotakin saamelaisesta kansalaisyhteiskunnasta on ehkä menetetty. Moniin suomalais-ugrilaisten kansojen kansalaisyhteiskuntiin verrattuna saamelainen kansalaisyhteiskunta vaikuttaa valitettavan pysähtyneeltä ja auttamatta vanhanaikaiselta ja juuri tässä kielisukulaisemme voivat meitä inspiroida.

Biennaš Jon Jovnna Piera Helga

Hallituksen jäsen, Sukukansojen ystävät ry

Korutaiteilija Inka Laiti tutustumassa hantilaiseen käsityökirjailuun Finno-Ugric Design -tapahtumassa Helsingissä lokakuussa 2012. Kuva: Tuomo Launonen.