sunnuntai 12. helmikuuta 2012

MAFUNin hallitus Syktvykarissa

Suomalais-ugrilaisten kansojen nuorten liiton MAFUNin hallitus piti vuoden 2012 ensimmäisen kokouksensa Syktyvkarissa Komin tasavallassa 3.-5.2. Sukukansojen ystävät ry:n hallituksesta kokoukseen osallistuivat Sampsa Holopainen (MAFUNin varapuheenjohtaja) sekä Norman Langerak. Kokous järjestettiin Suomi-Venäjä-Seuran suomalais-ugrilaisen kansalaisjärjestöhankkeen päätösseminaarin yhteydessä.
     Kokouksen esityslistalla oli paljon asiaa, ja kokous venähtikin niin pitkäksi, että se täytyi pitää useammassa osassa kolmen päivän aikana. Lopulta kaikki tarpeelliset asiat saatiin kuitenkin käsiteltyä. Avainkysymysten joukossa olivat mm. MAFUNin hallituksen toimintaohjeet, suomalais-ugrilaisen maailman kulttuurisydän -hanke, MAFUNin toiminta vuonna 2012, Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressiin osallistuminen Unkarissa syyskuussa 2012 sekä yhteistyön laajentaminen Venäjän ulkopuolella elävien suomalais-ugrilaisten kansojen parissa.
      Kokouksen ohella myös kansalaisjärjestöhankkeen seminaari tarjosi mielenkiintoisia ja hyödyllisiä keskusteluja. Suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressi oli näytteli näissäkin suurta osaa. Jäämme myös innolla odottamaan, millaisia suomalais-ugrilaisia yhteistyömahdollisuuksia seminaari poikii Sukukansojen ystäville.

Lisätietoja MAFUNin sivuilla (venäjäksi) www.mafun.info
Kokouksen pöytäkirja julkaistaan myöhemmin.

MAFUNin hallitus kokoustaa. Kuva: Juri Popov, finugor.ru

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti